Taas on ensi-ilta käsillä

Huomenna keskiviikkona viimeinen läpimeno ennen kenraalia ja perjantain ensi-iltaa. Tähän juttuun ei ole tulossa mitään radikaaleja muutoksia viimeisellä viikolla, kuten Momoon pari viikkoa sitten. Loppuun on kyllä kokeiltu niin Sielun veljien Karjalan kunnailla biisiä kuin Pohjannaulan Karjala-aiheisia vääntöjäkin. Mutta nyt mennään musiikillisesti Henry Theelin tahdissa ja monessa kohdassa kuten lopussa -- musiikitta. Nyt ei jaksa väkisin tunkea esitykseen mitään sen perinteisestä hengestä hirvittävästi poikkeavaa. Varsinkin kun tiedostaa katsojakunnan ikäjakauman ja heidän odotukset esitykseltä. Ohjaus itsessään jo revittelee sen mitä teksti tilaa antaa.
Käsittämättömän paljon on muuten jo nyt varattu lippuja tähän Opriin, lähes tuhat(!). Monet järjestöt tuntuvat roudaavan porukkaa juuri tällaisten esitysten kimppuun. Ja mikäs siinä, hyvä että johonkin.
Aamut menee kesäjuttuja suunnitellen. Pari viime aamua Juoksuhaudan pyörteissä. Tänään tuli muuten kenttäkokemusta aiheeseen, kun käytiin pankissa hakemassa pienoinen laina asumisoikeusasuntoa varten. Juuri ennen pankkiin menemistä olin fiilistellyt Juoksuhaudan kohtausta, jossa innokas ensiasuntoa ostava pariskunta puhutaan "avainasiakkaiksi" ja avainasiakkaillehan ilmaista ovat luottokortit, lasten syntymäpäivät ja siellä ilmainen lasten hoito, jotta vanhemmat saavat aikaa shoppailuun.. jne.
No, "avainasiakkaitahan" meistäkin leivottiin. Toivoa vain sopii ettei korot hypi silmissä kuten Juoksuhaudan nuorella pariskunnalla.
Nyt täytyy yrittää nauttia talven juttujen purkittamisesta nämä muutama päivää. Tämän viikon jälkeen ei melkeimpä kuukauteen ole varsinaisia ohjauksia, mitä nyt lasten kerhoa parina päivänä viikossa ja kesäteattereiden aloitussessiot maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Muuten muuttamista ja kirjoittamista, kevään ja kesän odotusta.

Vaihteeksi Kämärin kyläkoululla. Elmon ensimmäinen versio seinällä, valmiina merkittäväksi, ammuttavaksi, sotkettavaksi, roskakoriin heitettäväksi. Samaisessa huoneessa Telakan taannoisen Ruotsalaisen kesäyön lavasteita, Elviksen , Topi Sorsakosken ja Matin sekä Tepon levyjen kansia. Vanhasta koulusta muistuttaa taulu Kanasta ja sen mekanismista. Henry Theel vetää kuin viimeistä päivää. Tästä ei työskentelypaikka parane!
Viikonloppu pitäisi keskittyä Elmoon. Huomenna tosin Oprin tekninen läpimeno päiväsaikaan. Mukava rentous alkaa löytyä siihenkin esitykseen. Viikko aikaa ensi-iltaan, viisi läpimenoa ja tarvittaessa vielä jotkin treenit, sitten purkissa olkoon hän. Paljolti tämän näytelmän ohjaaminen herätti kysymyksiä, ehkä myös joitain vastauksia, ehkä.
Nyt kuitenkin Elmoa viikonloppu, välissä yhdet treenit ja urheilua silloin tällöin. Aurinko paistaa ja tilaa on.

Eilen oli ensimmäinen läpimeno Oprista. Pikkuisen ylienerginen veto, joka puuroutui välillä omaan paahtamiseensa, mutta ehdottomasti ollaan jo hyvällä suunnalla. Tänään hiotaan joitain kohtia toimivimmiksi ja huomenna koitetaan uudestaan läpi. Kyllä tästä juttu tulee.
Nyt pitäisi kirjoittaa käsiohjelmateksti. Ehkäpä vaikein ikinä kirjoittamistani, voipa olla etten rustaa mitään. Käsiohjelman kun tulisi olla jonkinlainen portti esitykseen, ehkä jopa kielioppikirjanen, jolla esitystä pääsisi tulkitsemaan, herättäisi aiheeseen liittyvälle taajuudelle. Tätä esitystä kun kuka tahansa pystyy seuraamaan, niin mitään osviittaa ei tarvitisi heittää. Ja ohjaajien kiittelyt omissa puheenvuoroissaan tuntuvat aina jotenkin naurettavilta.
Kerta kerran jälkeen ohjaajan tekstin kirjoittaminen tuntuu vaikeammalta. Momoon raapustin aamusta ennen painoon menoa pienen tekstin ajasta ja pysähtymisestä. Sielläkin yksi sana mietityttää päivittäin, miksen käyttänyt toimimisen sijaan sanaa suorittaminen.. Ohjaajan kädenjäljen pitäisi näkyä näyttämöllä, ei sanoina paperilla. Täytyy nyt miettiä tämä Opri tarkkaan.
Keskisuomalainen ei jaksanut Momoa käydä arvostelemassa, vaikka eittämättä esityksessä on sisältöä enemmän kuin näitten alueiden arvioiduissa farsseissa yhteensä. Mutta sehän ei taida kulttuuritoimituksessa painaa. Paikallislehden kritiikki löytyy vielä hetken täältä www.sampolehti.fi.
Myös samaisen lehden yleisönosastolla on kiitelty Momoa tärkeästä ja ajankohtaisesta "lahjasta". Eikä suotta, juttu toimii hyvin. Kävin katsomassa kolmannen vedon ja esiintyjät olivat kehittyneet kummasti, pelaaminen yleisön kanssa oli luontevampaa ja esiintymisen nautinto kasvanut. Väistämättä tämä näkyy yhä paranevana esityksenä.

Haalarihommia

Olen parina päivänä mennyt teatterille reilusti ennen harjoitusten alkua. Ensimmäisenä kertana syynä oli lasten kerhon, jonka piti alkaa iltapäivällä. Osin huonon ilmoittelun, osin kulkuesteiden takia kerho ei kuitenkaan alkanut, ainakaan vielä tällä viikolla. Ensi maanantaina yritetään uudestaan.
Iltapäivät on sitten tullut kirjoitettua Elmoa. Haalarivaiheessa mennään vieläkin. Nyt rupeaa olemaan teksti kasassa siten, että varsinainen dramatisointi voi alkaa. Alkusolu, haju jutun atmosfääristä on olemassa. Näin nopealla aikataululla tekstistä tulee eittämättä ohjaussuunnitelma, joskin se näyttämölle siirtyessä takuulla vielä muuttuu. Juhani Peltonen on mielenkiintoinen suo johon upota. Koko ajan törmää polkuihin, joita voisi lähteä seuraamaan. Virtoihin, teemoihin, jotka ovat kaikkea muuta kuin pieniä. Oikestaan ihme, etteivät tekstit ole juurikaan teatteriin löytäneet. Paitsi tämä Elmo aina silloin tällöin. Mutta siis, tällä ajalla mikä käytettävissä on, yritetään hakea meidän Elmoon henki, mikä kuittaa Peltosen ajatukset, ja vastaa samalla kysymykseen miksi juuri se, miksi juuri meille, miksi juuri nyt. Maasto on runsasta, ja lukemista riittää. Kohta pitää tehdä päätöksiä linjasta.
Illat menee Opria ohjatessa. Silloin tällöin löytyy jokin uusi juttu, joka muistuttaa flow-tunteesta, siitä mistä teatterissa eniten nauttii. Vaan aika paljon on semmoista perusvääntöä, enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Eihän Oprin teksti nyt hirveästi liikkumatilaa anna, pitäisi kait osata nauttia tällaisestakin työstä. Mutta sitä tunnetta kaipaa, että tehtäisiin esitystä, joka olisi uusi, jossa olisi riski, jossa kaikki tietäisivät miksi se tehtään. Tänään yksi toimittaja kysyi, mitä olen jutusta oppinut. Pitkä hiljaisuus. Niin, varmasti paljon, vielä sitä ei vain oikein näe. Haalarihommissa, vailla minkäänlaista romantisointia menee nyt tämä touhu.
Huomenna aamusta viisaudenhampaan leikkaus. Toivottavasti onnistuu, ollut sen vertaa sitä flunssaa, ettei varmuutta toimenpiteen hoidosta ole. Ei kyllä sitten pätkän vertaa kiinnostaisi uudestaan ruveta odottamaan aikaa.

ensi-illan jälkeen koittaa loppusuora

Tiistaita mennään. Momon ensi-ilta ja toinen esitys takana. Itse en päässyt kun perjantain ensi-iltaan, koska Kankaanpään kanssa meni puiminen sunnuntaille. Esitys toimii hienosti. Viime hetkillä muutettu kertojan asema yleisön joukossa toimii hyvin. Muutenkin juttu löysi rytminsä, joka on muuten yllättävänkin verkkainen, vasta viime hetkillä. Mutta hieno ryhmä, hieno energia ja asenne tekijöillä, hieno esitys.
Oprin kimpussa hääritään nyt. Eilen ensimmäisen puoliajan kipukohtia, tänään toisen puoliskon. Porukkaa jonkin verran kipeänä. Itselläkin pieni räkätauti, muttei mitään kuumeilua kuitenkaan. Kummasti helpompaa muuten ohjaaminen, kun samana päivänä vetää vain yhden jutun treenejä. Viime viikolla oltiin aika väsyksissä, kuten yleensäkin ensi-iltaviikolla, mutta nyt taas puhdistuneempi olo. Terveyttä vain toivotaan.
Momosta ihmetyttää hieman, eikö Keskisuomalaista kiinnosta käydä esitystä kritisoimassa. Vielä ei ainakaan ole juttua näkynyt. Yleisön kommentit ovat olleet hyvin positiivisia. Vaikka esityksen teksti on välillä hyvinkin rankkaa paatosta aikuisille, ovat myös lapset tykänneet jutusta. Tästä olen varsin iloinen. Tällainen oikeasti koko perheen esitys kun ei ole mitenkään helppo genre.
Keväistä toivoa ulkona. Kello on viisi, eikä vielä ole edes pilkkopimeää! Tietää hyvää, sekä asenteellista buustia kesää ajatellen. Nyt Oprin kimppuun, jahka tästä tunnissa treeneihin ehdin.

ensimmäinen ensi-ilta käsillä

Momo alkaa olla purkissa. Eilen vielä muutin tarinankerronnan kannalta oleellisesti yhtä juttua, ja tänään kenraalissa nähdään kuinka se toimii. Luulisin että hyvin. Vähenee ramppaaminen ja kerrontaan tulee vielä enemmän unenomaista liukumista.
Tehokas alkuviikko takana. Momosta valmistavat harjoitukset ja Opristakin vielä heti niiden jälkeen yllättävän tehokkaita iltasessioita. Ekonomiaa kaipaa sekin muutamassa kohdassa, että saadaan rytmi toimimaan. Ensi viikolla vielä hinkkaillaan about puolia kohtauksia ja sitten koittaakin jo läpimenojen suma sen kohdalta.
Öisin valojen ja käsiohjelman rustausta ja päivisin varsinaisia treenejä. Tekemisen tuntua ja junnuilla mukavaa ensi-iltakutinaa. Nämä ajat ovat raskaudestaan huolimatta ehdottomasti parhaita näissä hommissa.

Palapeliteatteria ja kiireistä Murphya

Olen tässä jonkin aikaa yrittänyt kategorisoida tätä Opria. Nyt on termi löytynyt, yhtä palapeliteatteriahan tämä on. Kohtauksiin ei ole olemassa kovinkaan montaa ratkaisuvaihtoehtoa, mutta tarvittaessa hieman vääränkin palan saa tungettu kokonaissuuteen väkisin. Yksittäisistä palasista koostuu sitten maisemataulu, jossa on aavistus nostalgiaa ja lämmintä henkeä siten, ettei se vahingossakaan ketään loukkaa. Kyllä tällaisen "maiseman" takana voi seistä, voisihan sitä pahempaakin saada maailmassa aikaan. Varsinkin jos johonkin kohtaukseen saisi tungettua pienen viban, joka loisi kuvaan uuden komposition.
Tällainen pikkunäpertely vaatii tällä hetkellä ohjaajalta lähinnä työnjohdollista otetta. Hyvin vähäpuheisen työnjohdon. Uudestaan, uudestaan, uudestaan. Kohtauksia hinkataan peräkkäin, että kuviot menevät kaaliin, ja sitten toivotaan heittäytymistä, pelaamista siinä kehässä mikä jäljelle jää.
Tänään ooli todellinen Murphyn lain päivä. Aamulla muistin laittaa tarvittavan sähköpostin ja päivä alkoi valjeta Elmon merkeissä. Puolen päivän aikaan kävin koiran kanssa lenkillä, ja takaisin tullessa sain puhelun lehdestä, jonne kolumneja kirjoitan. Ei helvetti, mullahan taitaa olla tällä viikolla kirjoitusvuoto. Niinpä. Puolitoista tuntia aikaa vääntää kolumni, joka huomenna ilmestyy, mutta löytyy myös tästä alapuolelta. Enpä ole vielä lukenutkaan uudestaan mitä sitä oikein tuli käsiteltyä. Vaikka mukavalta tuntui välistä saada jokin juttu nopeasti purkkiin, muutenkun tämä on tätä hinkkamista.
Myöhästyin sitten vartin Momon treeneistä, ja tyypit olivat jo hakeneet työväentalon avaimet jostain muualta. Puikkelehdin sisään ja fudistreenit käyntiin ennenkuin Keskisuomalaisen toimittajan oli määrä tulla ottamaan puffiin kuvaa ja kyselemään viime hetken kommentit. Mutta eikö se ovi ollut kuitenkin vielä lukossa, ja toimittaja-parka pakkasessa värjöttelemässä. Tosin kun muistin häntä kaivata, oli jo toisella juttukeikalla. Hyvä hyvä.
Kaikenkaikkiaan toimelias päivä. Huomenna jatketaan taas.