syksy kauneimmillaan

Koneen kanssa pidettiin tänä aamuna syyskokousta. Eihän tässä teatterin tekemisessä ole mitään muuta ongelmaa kuin aika, raha ja paikka. Ne kun olisivat kondiksessa niin mukavahan sitä olisi esityksiä tehdä. Ehkäpä niistä jokunen ainakin toteutuu ja päästään taas teatterin ytimeen, pois puhumisesta.

Se tapahtuu jo tänään kun Pönttöjutulla mennään Muurameen lasten festareille. Mukavaa päästä hienoisen harjoitusession jälkeen yleisön eteen. Muutamalla lämmitysharjoituksella muisteltu Pönttö pysyy ainakin omalta osaltani vireänä, liikaa kun  ei ole toistoja takana että kyllästymään pääsisi.

Muutoin tullut vietettyä mukavaa ja rauhallista syysaikaa. Tästähän se taas talvea kohti kääntyy, hitaasti ja varmasti.

turhautunut mies

istuu ja miettii mikä ihme saa ihmisen (tai ainakin ihmisen sukulaisen) ampumaan muita. Tappamaan silmästä silmään käsiaseella. Ei jaksa murehtia nuorten pahoinvointia, koska tälläiset teot ovat tyhmyyttä. Vituttaa tuollainen.

Ulkona paistaa aurinko. Pitäisi lähteä pienelle lenkille ennen treenejä. Iso ja vihreä etenee omalla painollaan. Mukavaa, vaikeaa, haasteellista välillä jopa ärsyttävää olla lavalla. Ärsyttävää siksi, ettei aina kykene siihen mihin haluaisi. Alkukankeutta, kuten Pönttöjutun lämmittelyissäkin, vaan eiköhän tämä näyttelemissyksy tästä suttaannu. Virkistävää ennen kaikkea.

Kesää silmällä pitäen löytynyt mielenkiintoinen teksti. Oma sellainen rajoittuu muutamiin tyyppeihin, eli haahuilua sen suhteen. Vaan nyt ulos ja happea naamariin.

lomailu takana

Syyskuun kymmenes päivä. Aamukahvit joutu, tytöt lähteneet lenkille ja äiti-lapsi tapaamiseen, koiran kanssa katsellaan ulkona paistavaa syksyä. Pieni vaellusreissusta ja ulkona vedetystä opetuskeikasta hankittu flunssa pakottaa tällä hetkellä himmailemaan enimmäkseen sisällä.

Vaan loma on takana ja syksyn kuviot jo käynnissä. Hieman alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tämä syksy menee näyttämön puolella. Koneen Pönttöjutun keikat pyörähtää käyntiin tämän kuun lopulla ja samaan aikaan treenataan Huoneteatterin 50- vuotisjuhlanäytelmää. Annu ohjaa Sami Keski-Vähälältä tilatun tekstin Iso ja Vihreä, jonka kantaesitys marraskuun alussa. Näyttelen hitusen alta nelikymppistä ilmaisutaidon opettajaa, alkoholisoinutta sellaista. Teksti on pienen tutustumisen perusteella erittäin mielenkiintoinen. Alkoholismia kun on vaikea käsitellä toimivasti ja  mielestäni tämä teksti tavoittaa tragiikan ja komiikan kautta jotain oleellista. Keski-Vähälän tekstit ovat muutoinkin olleet kiinnostavia, yhden olen ohjannutkin muutama vuotta sitten.

Lavalla heilumisen lisäksi jouluun mennessä pitäisi saada yksi näytelmäteksti hahmolleen ja ensi kesän kesäteatteriesitys päätettyä. Lisäksi hapuilua tulevaan ja muutamia opetuskeikkoja, ja niin apurahahakemuksen lähettäminen. Ollaan väännetty koko kesä suurehkoa apurahahakemusta, jonka tiimoilta perustettiin myös uusi yhditys Art Hysteria. Yhdistykseen kuuluu Saarijärven seudulla vaikuttavia ammattitaiteilijoita, jotka haluavat tehdä poikkitaiteellisesti juttuja. Ryhmän ensi esittäytyminen Saarijärvi salissa 19. päivä tätä kuuta.

Semmoista tiedossa. Jottei todellisuus unohdu, niin nyt täytyy lähteä työvoimatoimistoon todistelemaan, että kyllä kyllä, ihan oikeasti yritän tehdä jotain työllistääkseni itseni.

Juoksuhaudantien kritiikkejä

http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/suomalaisen-miehen-loputon-kujanjuoksu(187009).ece

http://www.demari.fi/content/view/1337/333/

Näitten lisäksi kiitos Keskisuomalaisen lyhyelle yleisökirjoitukselle, jossa esitystä kiiteltiin. Asiallisia kommentteja kaikki. Esityksiä on vielä reilusti jäljellä, joten jos loppukesäinen esitys kiinnostaa, kannattaa suunnata kulkunsa kohti Jyvälää.
Nyt meikäpoika lomailee. Niin, tytön nimeksi tuli muuten Aava Enni Ilona.
Palaan kirjoittelemaan tuonnempana.

syksyä kohti

Ulkona hämärtää jo, kesä kääntyy loppusuoralle. Itse olen aina ollut syksyn ihmisiä. Tällaisina lämpöisinä, hämärinä iltoina tuntee luopumisen ilon konkreettisesti. Alkukesä menee odottaessa ja ihmetellessä, että nytkö se sitten jo tuli. Näin pimeässä on enemmän aikaa miettiä, tai ajatukset tuntuu ainakin pysyvän paremmin kasassa.

Huomenna sitten ensi-ilta. Tänään oli toistakymmentä ihmistä kenraaliharjoituksessa. Luku tuntuu pieneltä, mutta meille se on paljon. Katsomoon mahtuu jotain viisikymmentä, tarpeen vaatiessa tietty enemmänkin. Mutta läheisyys, intiimiys, rentous ja sympaattisuus. Siinä joitain sanoja, mitä Juoksuhaudantiestä tulee mieleen. Alunperin lähdettiin tekemään loppukesän juttua, ja nyt tuntuu äärettömän hyvältä sen tavoitteen suhteen. Suurin lataus kesän suhteen on useimmilla takana. Tieto vääjäämättömästä syksyn tulosta varsinkin tämmöisenä kesänä pistää nauttimaan pienistä hetkistä. Toivon mukaan Juoksis pystyy tarjoamaan sen nautinnon, tarinan, jota voi laajentaa suurempiin mittakaavoihin, tai ajatella yksittäistapauksena. Kuten Keravan viime viikkoista tapausta.

Huomisen jälkeen aion lomailla. Olla kotona, järjestää ristiäiset (voi viimein lopettaa pelkäämisen tytön nimen paljastamisesta), mennä sen jälkeen mökille, kalastaa, nukkua, lukea, syödä, juoda, juosta, matkustaa hieman, toivottavasti purjehtimaan, levätä. Sitten kun tuntuu, että täytyy alkaa miettiä seuraavia juttuja, sitten voi aktivoitua, mutta nyt täytyy ladata akkuja.

Muutamia hahmotelmia mielessä pyörii, mutta sattuneista syistä avautuneen melkein vapaan syksyn aion käyttää kotona oleskeluun, kirjoittamiseen, lukemiseen, yleensäkin hyvin pieniin asioihin. 

Huomista odotellen, vielä kesässä kiinni.

tunnelmia omakotitaloasumisen pyörteistä

Kuvat Marjo Vihavainen (C)

Lisää otoksia www.adastrateatteri.fi/pressikuvat.html

Juoksuhaudantien ensi-ilta ylihuomenna

Sateinen heinäkuu näyttäisi vihdoin muuttuvan aurinkoisemmaksi. Ruohonleikkurit säksättää ja ihmiset yrittää ottaa kesästä irti sen mitä siitä pitäisi.

Minulla viimeiset neljä viikkoa on kulunut enimmäkseen akselilla Jyvälä-koti. Juoksuhaudantie on ollut erikoinen proggis siinä mielessa, että se on syntynyt lähtökohtiinsa nähden helposti. Lähtöteksti on Oulun kauppunginteatterin harjoitusversio, jota on hieman joutunut muokkaamaan. Viidentoista näyttelijän ryhmä kasattiin avoimella haulla, enkä tuntenut alkuun ketään. Harjoitusjakso jakautui kolmeen osioon; alkukevääseen jolloin hahmoteltiin suuntia ja ryhmää, keskivaiheen kolmiviikkoiseen lomaan (jolloin itse painelin Elmon kanssa) ja tähän viimeiseen neljään viikkoon, jolloin juttu on kasattu. Rento, hyvin rullaava esitys on tiedossa. Sitä on tullut mietiskeltyä, että voiko esitys syntyä näin helposti? Pitäisikö jossain vaiheessa mennän hermot totaalisesti, että särmää syntyisi. Tässä kun ei ole mennyt, ei vaikka joku ryhmästä ilmoittaa lähtevänsä viiden esityksen ajaksi Ruotsiin. Tuplamiehityksen ohjauskin sujui ilman kummempia hampaankiristelyjä. Ehkä tähän vaikuttaa teatterin sijainti ja ilme. Jyvälän pihaan on rakennettu muutaman kymmenen hengen katsomo ja esitys levittäytyy suurelle alalle. Jotenkin tuntuu kuin olisi piknikillä, kun läpimenoa katsoo. Toivottavasti yleisö löytää paikalle, ja kokee samankaltaisia positiivisia viboja joita itse. Alunperin ajatus oli välttää kirjan traagisuutta ja korostaa koomisuutta. Nämä puolet kulkevat nyt käsi hyvin kädessä.

Tätä Blogia en ole liiemmin ehtinyt päivittää. Vauva olalla ei oikein voi kirjoittaa, ja omat vapaahetket tulee käytettyä muutoin kuin koneella kytäten. Täytyy syksyllä katsoa miten tätä jatkaa, mutta tähän tietoon muutamia päivityksiä Juoksuhaudantiestä, ja sitten kuukauden lomalle.

Elmoa kävi katsomassa reilu kaksituhatta ihmistä ja palaute on ollut vähintäänkin loistavaa. Kiitos kaikille katsojille, sekä heille, jotka eivät esitystä sietäneet, että heille, jotka kokivat Lumperon rannassa jotain uutta, liikahduttavaa. Ja erityinen kiitos työryhmälle, mahtavauutta oli touhuta!