lauantai 21. helmikuuta 2009

joillain kuulemma hiihtoloma

Juuret- projektin työpajojen ensimmäinen vaihe lähenee loppuaan. Pari ala-astetta ja lukion oppilaat ovat vielä hiihtoloman jälkeen vailla esittelytyöpajaa, vaan sitten on kaikille kohderyhmään kuuluville setti vedetty. Aika siirtyä seuraavalle askelmalle eli syventäviin työpajoihin. Hysterian ja Juurien omilta sivuilta löytyy ohjeet ilmoittautumiseen ja muutenkin tietoa koko proggiksesta, mm. oma blogi. www.arthysteria.fi.
Viime viikko oli melkein tappavan kiireinen ja rankka. Aamusta iltaan töitten merkeissä ja liikenevä vapaa-aika talokauppojen pyörteissä. Olemme siis taas muuttamassa, vaan työskentelyseutu tulee pysymään kutakuinkin samana. Rempattava rintamamiestalo odottaa innokkaita asukkaitaan jo ensi viikon jälkeen. Varsinaisesti päästään muuttamaan toukokuussa. Aivan mahtavaa! Tälläistä olimme etsineet jo puolisentoista vuotta ja juuri kun teimme päätöksen, että odotellaan nyt vielä vuosi, kun sopivaa ei meinaa löytyä, niin juuri SE sattuu eteen. Näin se menee.
Teuvosta parin viikon tauko. Nyt on kaikki kohtaukset menty kertaalleen läpi ja maaliskuussa alkaa tarkempi vääntö. Sompinmäen Hannu liikuttaa ihmisiä tässä välissä tanssin merkeissä.
Muutaman vuoden työkuviot ovat mielessä irrallisina palasina. Mahtavinta tänä alkuvuonna on ollut omata niin hienot työkaverit. Visioita lentelee päivittäin, eikä mikään ole pois suljettua. Tervettä häröilyä siis. Ja näin myös jatketaan.
Viivin ja Wagnerin ensi-iltaan pari viikkoa. Hyvin etenee se. :)

maanantai 9. helmikuuta 2009

Talven tiimoilta

Uusi viikko ja blogia ajatellen myös uusi kuukausi. Menossa jo pitkällä. Töitä riittänyt sekä koti- että työrintamalla siten ettei täällä taaskaan ole ehtinyt hirvittävästi pyörähtää.
Iso ja vihreä haudattiin reilu viikko sitten Mikkelissä. Mahtavat kaksi vetoa päättivät arvokkaasti hienon prosessin. Ryhmästä muodostui esityskaudella ja osin jo harjoituksissakin toimiva ryhmä, joka Roihan Mikon sanoja lainatakseni Soi. Parempaa fiilistä tullut tuskin koskaan lavalla koettua kuin mitä noissa esityksessä. Kiitos kaikille, se oli kivaa, nyt katseet eteenpäin.
Vajaan kuukauden päästä Viivin ja Wagnerin ensi-ilta Sampolassa. Esitykseen on tullut mielenkiintoisia, täysin yli vedettyjä elementtejä. Näyttelemistyyli on vähintäänkin karrikoitua. Piristävää. Ja musiikeista kuulunut hyvää. Tänään ensimmäinen kuuntelusessio. Musat esitykseen tekee osin livenä ja osin tallennettuna Lukion musiikin ryhmä, jota ohjaa Kirsi Ojanen.
Juurien tiimoilta käynnistän tässä kuussa käsikirjoitustyöpajan. Tällä viikolla jatkuu myös esittelytyöpajojen vetäminen, vuorossa kyläkoulut ja viitos-kuutoset. Mediapajan tuottamista , kuten  myös kesäteatterin ja kesäleirin. Siinä päällimmäisiä siitä. Omat nettisivut avautuvat piakkoin. Esimakua löytyy täältä www.janneheinonen.com/hysteria.
Teuvoa ollaan kahlattu jo hyvä matka alkuun. Roolitus kuosissa ja hyvässä sellaisessa.
Ulkona myrskyää. Pitäisi lähteä lapsen kanssa lekurille. Arkea ja työtä, hyvässä suhteessa.