kevään korvalla vielä kerran talven tunnelmia

Muutamien kuvien kautta tätä talvea purkkiin. Kuvien käyttö on jostain syystä tässä taas hetkittäin pelkäksi valitusboksiksi muotoutuneessa "työpaiväkirjassa" ollut liian vähäistä.

Tänään Juoksuhaudan lukuharjoitukset. Viikon flunssa poiki sitten korvatulehduksen, johon hain eilen lekurilta troppia. Luulin tämänlaisten vaivojen olevan jo meikäläisen ikäisiltä ohi, mutta ei ilmeisesti. Ei muuten sattunut se kiikari, joka korvaan tungetaan yhtään niin paljon kuin lapsena. Mistähän johtunee..

"Mielipuolisin laji on ampumahiihto.Sitä ei ylittäisi kuin ampumapaini."

Aina se yllättää miten elävää hommaa tämä teatterin tekeminen lopulta on. Monasti kun tekstin kanssa tuskailee ja omassa päässä pyörittelee kuvioita ja hahmotelmia, toiveita, pelkoja, ennakkoluuloja ja ties mitä, saattaa yhdet harjoitukset avata uusia maailmoja. Kuten tänään otettu ensimmäinen Elmon puffikuva.
Homma lähti taas kunnolla käyntiin hieman ehkä kyseleväntuntuisen lukutreenin jälkeen. Ryhmästä puskee hyvää vibaa. Kuvassa herra Elmo.

buuttausta

Pääsiäinen jo takana. Elmon neljäs versio tulostettu ja luettu näyttelijöiden kanssa. Perjantaina Juoksuhaudan luku.
Tällälailla viikon verran pirunmoisessa flunssassa työskennelleenä sitä miettii, että kuka helevetti on keksinyt, että romaaneja tulee siirtää näyttämölle? Toisaalta tämän on tiennyt urakkaan lähtiessä, että mitään helppoja kakkuja ei ole tiedossa. Vaan siinäpä niiden mielekkyys piileekin. Tiukka rupeama tästä tulee, vaan turhaahan siitä on valittaa. Asioita eteenpäin vaan, ehkä hieman omaa vaatimustasoa hölläten, niin rentous ja parempi meininki ja jälki löytynee helpommin.
Elmosta täytyy vielä lyhentää paljon tekstiä. Semmoinen versio käsissä, että asiat rupeavat olemaan siinä, mutta repliikit vielä suureksi osaksi toimimattomia, liian pitkiä näytelijöiden kantaa. Vieläkin on sellainen kutina, että pitäisi koko juttu kirjoittaa kertaalleen. Siihen ei vain nyt ole aikaa, ja tänään jo seuraavat treenit, joten näillä mennään. Kuukausi keretään sisällä harjoitella. Siinä ajassa tarkoitus käydä kaikki kohtaukset läpi, käydä niiden sisältö läpi ja tarkentaa dialogi. Sitten ulos Lumperon rantaan remuamaan. Tässä muuten yksi video, joka ensimmäisissä hahmotelmissa kirvoitti Elmon esityksellistä suuntaa: http://www.youtube.com/watch?v=JFaW2Whpw1Q.Varsinkin tossa Vaaranmaan lopussa on meininkiä ja energiaa, jota Elmon kaarti voi tavoitella.
Avain eli Asa ei kuitenkaan tee tähän juttuun musaa. Ne tekee Ijäksen Jere; http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=201502707.
Vaikka nyt on kiireineinen kuin muurahaispesä, loppuu tämäkin härdelli oikestaan ennen kuin sitä ehtii sen kummemmin ihmetellä. Tulee heinäkuu ja jutut on kasassa, ja on aika suunnata uusiin vääntöihin. Mihin, siitä ei vielä ole varmuutta. Muutamia suunnitelmia on tullut eteen ja ne jyskyttää takaraivossa omalla painollaan. Pidempikestoista proggistahan tässä on jotenkin luokseen kutsunut ja sellainen mahdollisuus kenties näköpiirissä siintääkin. Nuorten teatterikatselmus liittyy siihen jollain lailla. Meni muuten oikein purkkiin se, ehkä myöhemmin siitä avautumista.
Mutta nyt, koitahan poika nauttia näistä käsillä olevista ohjauksista, tästä illasta.

Tänään Elmon ensimmäinen tapaaminen. Tekstin toinen versio rupeaa olemaan kasassa, ja ensi viikko on tiukkaa rutistusta kolmannen kanssa. Taas on syttynyt into siihenkin tekstiin. Välillä meinasi dramatisoinnin lainalaisuudet tökkiä; sehän on kuitenkin tämä dramatisoiminen enemmän laskelmointia ja rakenteiden hahmottamista kuin luovaa assosiointia. Vaikka kolmas versio tullee taas olemaan enemmän vapauksia ottavaa. Tietyillä rajauksilla nyt mennään ja teemat ovat hahmottuneet, nyt pitää vielä puristaa henki, tiivistää dialogi toimivammaksi. Ja niin, tämän illan jälkeen näkee jo roolituksen suuntaa. Mukavaa nähdä tyyppejä.
Viikonloppuna teatterikatselmus. Sen tiimoilta nyt ei mitään kummempaa uutta. Kaukolampi ja Olkkonen tulevat huomenna ja suunnataan kohti Karstulaa, metsiä, mökkejä, teatteritiloja. Sunnuntaina tästä viisaampi.
Juoksuhautaa aletaan vääntämään suurehkolla poukalla. Ekassa illassa paikalla oli 15 tyyppiä, ja vieläkin mukaan mahtuu, varsinkin miespuolisia intoilijoita. Sekin palapeli alkaa valmistua kasattavaksi.
Paljon on tälle keväälle siis hommia tiedossa. Semmoinen maratonasenne päällä, että nyt yrittää säästellä voimia, herkistellä ennen starttia ja sitten puristaa itsestään ja jutuista kaiken irti. Uusi työhuone, tai oikestaan mulla mitään huonetta ennen oo ollutkaan, jeesaa arjen jakamista työskentelyyn ja muuhun olemiseen. Uusi kämppä johon muutettiin tuntuu hyvältä. Lunta satelee, autolla ajamisen kilometrejä kertyy viime vuoteen n. kolkytviisituhatta. Ja se radio ei edelleenkään toimi.
Aika menee ajellessa ja valmistellessa, välillä lapsia opettaen, juttuja esivalmistellen. Hieman paineista, odottavaa, mutta mukavaa aikaa.

Jahas, jahas. Taas ollaan käännekohtien ajassa. Talven esitykset hyrräävät käynnissä ja katse on kohti tulevaa, kesän koitoksia. Vielä hetken saa kuitenkin tempoa mustissa, pölyisissä saleissa ennen kuin ulos uskallaudutaan.
Ensi viikon viikonloppuna pidetään nuorten teatterikatselmus, joka luonnollisesti näin ensimmäisellä kerralla hakee vielä muotoaan. Joitain ryhmiä peruu, jotkut eivät ehdi saada esitystään valmiiksi. Normaalia toimintaa näissä hommissa, kait. Tilaisuus on kuitenkin hyvä päätös taas tälle talvikaudelle, ja omalta kohdalta Momon esitykselle.
Oprin ensi-illan jälkeen vedin hieman henkeä käyden Telakalla katsastamassa Tampereen Fantomin. Vaikka viimeinen esitys venyikin liki nelituntiseksi, antoi vaeltava esitys paljon hyvää. Vaikka ympäröivän maailman havainnoinnin laajentumisen kysely yleisöltä tuntui jotenkin turhalta, laajenti kokemus jollain tapaa myös omaa katsontaa. Pitkät, pitkät kohtaukset antoivat taas tilaa oman työn läpikäymiseen. Esitys oli selvästi ryhmänsä näköinen, ja se jos mikä on aina plussaa. Ryhmä jossa kukaan ei ole huono eikä hyvä, ryhmä, jonka harjoituksista kaikki lähtevät luovuutta ihkuen kotiin palatakseen ideoineen seuraaviin. Ryhmä, joka on yhtä yleisön kanssa. Ryhmä joka rohkenee olla naivi, rohkenee upota paatokseen, rohkenee mennä sinne missä jokin sanoo, ettei tänne missään mielessä pidä tulla, mennä Nokia- missoon, häpeään, kollektiiiviseen häpeään, tunteeseen, joka riivaa niin montaa, niin usein. Eikä harvoin teatterissa.
Tänään on AdAstran Juoksuhaudan näyttelijöiden valintatilaisuus. Eräänlainen ensi-ilta ohjaajalle, kun näkee tulevaa ryhmää. Luvassa tutustumista, joitain harjoitteita, ei vielä Hotakaista.