syksyä kohti

Ulkona hämärtää jo, kesä kääntyy loppusuoralle. Itse olen aina ollut syksyn ihmisiä. Tällaisina lämpöisinä, hämärinä iltoina tuntee luopumisen ilon konkreettisesti. Alkukesä menee odottaessa ja ihmetellessä, että nytkö se sitten jo tuli. Näin pimeässä on enemmän aikaa miettiä, tai ajatukset tuntuu ainakin pysyvän paremmin kasassa.

Huomenna sitten ensi-ilta. Tänään oli toistakymmentä ihmistä kenraaliharjoituksessa. Luku tuntuu pieneltä, mutta meille se on paljon. Katsomoon mahtuu jotain viisikymmentä, tarpeen vaatiessa tietty enemmänkin. Mutta läheisyys, intiimiys, rentous ja sympaattisuus. Siinä joitain sanoja, mitä Juoksuhaudantiestä tulee mieleen. Alunperin lähdettiin tekemään loppukesän juttua, ja nyt tuntuu äärettömän hyvältä sen tavoitteen suhteen. Suurin lataus kesän suhteen on useimmilla takana. Tieto vääjäämättömästä syksyn tulosta varsinkin tämmöisenä kesänä pistää nauttimaan pienistä hetkistä. Toivon mukaan Juoksis pystyy tarjoamaan sen nautinnon, tarinan, jota voi laajentaa suurempiin mittakaavoihin, tai ajatella yksittäistapauksena. Kuten Keravan viime viikkoista tapausta.

Huomisen jälkeen aion lomailla. Olla kotona, järjestää ristiäiset (voi viimein lopettaa pelkäämisen tytön nimen paljastamisesta), mennä sen jälkeen mökille, kalastaa, nukkua, lukea, syödä, juoda, juosta, matkustaa hieman, toivottavasti purjehtimaan, levätä. Sitten kun tuntuu, että täytyy alkaa miettiä seuraavia juttuja, sitten voi aktivoitua, mutta nyt täytyy ladata akkuja.

Muutamia hahmotelmia mielessä pyörii, mutta sattuneista syistä avautuneen melkein vapaan syksyn aion käyttää kotona oleskeluun, kirjoittamiseen, lukemiseen, yleensäkin hyvin pieniin asioihin. 

Huomista odotellen, vielä kesässä kiinni.