eteen päin

Pitänyt hyvällä tavalla kiirettä, eikä ole liiemmin ehtinyt tänne avautua. No, treenit ovat käynnissä ja tänään jatketaan.

Momon kannalta tämän päivän ehdottomasti paras uutinen oli se, että sen lupa-asiat ovat kunnossa. Voi hyvällä omalla tunnolla väsätä kouluille suunnatun tiedotteen ja myydä kokonaisia esityksiä. Ja jatkaa sen parissa vääntämistä oikein kunnolla. Törmännyt tämän ikäisten kanssa toimimisen vaikeimpaan kysymykseen; millä kulmalla ja miten suhtautua kysymykseen aikuisuus ja lapsuus. Momo on turvallinen lähtökohta näin ensimmäiseksi esitykseksi heidän kanssaan. Siinähän näkökulma on lasten. Se on tietenkin aiheuttanut pientä mietintää lähinnä omassa päässäni, että haluaisivatko nämä tehdä jotain rankempaa juttua. Mutta minä taidan olla se joka tästä eniten on huolissaan. Hyvllä buugilla ryhmä tekee ja innoissaan kaikki. Kuvassa osa porukasta ja kuvan räpsäisi Marja Tarvainen.

Opri on taasen edennyt tasaisen varmasti. Aikataulu tuntuu realistiselta, hyvältä ja jopa helpolta. Siispä puolet kolmen tunnin harjoituksista voidaan käyttää teatteri-ilmaisun laajentamiseen ja puolet harjoitellaan esitystä. Tämä on mielestäni hyvä suhde tässä vaiheessa. Vaikka osa ryhmästä oli valmiita tekemään heti esitystä, tekee nämä alkutreenit myös heille hyvää.

Hyväntekeväisyysimproiltamat olivat ja menivät. Täytyy lisätä niistä juttua, kunhan saan pari kuvaa käsiini. Monessa suhteessa hyvin, hyvin tärkeä tapahtuma, vaikka Saarijärvi-salin katveessa n. seitsemänkymmenen ihmisen yleisö ei suurelta vaikuttanutkaan.

Tällä viikolla treenit jatkuu ja Karstulassakin tulee käytyä opettamassa kuten viime viikollakin. Nenäpäivä toi muuten opetusboksiin kouluajan muistoista klovneriaosastoa takaisin. Töitä sopivasti, hyvä meininki niiden suhteen, hyviä uusia kontakteja mitä tulee alueellisen teatteritoiminnan kehittämiseen jne. Hyvässä hengessä eteen päin!

syksyn ja talven näyttämö

uusi viikko

Jaahas, taas uusi viikko käsillä. Viime viikolla alkaneet treenit jatkuvat tänään ohessa näkyvillä mestoilla.
Viime viikko oli jokseenkin repaleinen. Parin päivän aikana neljät treenit ja sitten tukka putkella reissaamista. Ensin Kuopioon ja perjantaiaamusta Jyväskylän kautta Tukholmaan. Nyt alkaa vasta toipua tästä syyslomareissusta ja niin, taas uudet treenit edessä.
Koen suurimmaksi ongelmaksi uusien ohjausten suhteen tämän alun. Jo jonkin aikaa on mieltä kaivanut ajatus pidempiaikaisesta yhteisöstä, jostain kirkkaammasta suunnasta joita kohti näitä esityksiä tekee. Uusi ryhmä, uudet ihmiset ovat aina mahdollisuus, mutta mieli kaipaa jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta. Jakamista ja yhteisiä tavoitteita. Itseään saa retuuttaa niskasta ettei hairahda menemään jotenkin helpolla kaavalla suoraan esityksen rakentamiseen. Pitää jaksaa takoa näitä valmistavia harjoituksia täysillä ja virittää itsensä tilaan, josta muutkin voivat innostua. Ei saa tuudittautua omalla painollaan menemiseen, vaikka sellainen pilvi aina välistä pään päällä roikkuu.
Pienimuotoisia tilaongelmia on ilmennyt. Työväenyhdistys joka hallinnoi Työväentalon käyttöä perii (luonnollisesti) suurehkoa maksua koko tilan käytöstä. Jokin muukin paikka kelpaisi näin alkukauden treeneille, mutta sellaista ei ole oikein ilmaantunut. Täytyy haistella vanhan Kisasuojan nykyistä käyttöastetta, siellä voisi myös toimia.
Kohti treenejä ja tulevaa nenäpäivän hyväntekeväisyyssessiota.

Suuntia

Yksi kaveri laittoi tässä yksi mennyt yö viestin Berliinistä, että pitäisi lopettaa hymistely, haistattaa paskat ja alkaa oikeasti kirjoittamaan.
Niinpä. Hymistely on tätä typerää asioiden pyörittelyä ja niiailua toisten heitoille, että kyllä kyllä ja voi voi ja pitäisi ja pitäisi ja kyllä sekin on niin, että voi voi. Yleismaailmallista komppailua. Mitähän hymistelyn lopettaminen omalla kohdalla tarkoittaisi? Pitäisikö ohjata oikeasti vain niitä esityksiä, joiden edessä ei joudu yhtään hymistelemään? Pitää sellainen ensimmäisen luokan teatterikoululaisen tinkimätön ja ainoastaan omakantaista ihannoiva linja? Kenties.
Mutta voiko hymistellen saavuttaa sittenkin jotain parempaa? Jos sen rinnastaa kuuntelemiseen niin kenties, mutta kyllä se on pidempi reitti niin löytää jotain omaehtoista matskua. Kaikki prosessin aikainen tarttuu aina jollain tapaa mukaan esitykseen ja tämä hymistelykysymys on nyt ajankohtainen huomenna alkavien ohjausten tiimoilta.
Momo tulee toimimaan. Siinä riittää vielä dramaturgista haastetta ja muutenkin sen prosessi näyttäytyy mielenkiintoiselta, särmäiseltä, haastavalta. Kyllä Oprikin on haastava sitä en missään nimessä kiellä, mutta kenties vieläkin on hakusessa vastaus kysymykseen miksi sen teen. Hymistellen, että kyllähän minä ohjaan mitä vaan, että tehdään tehdään. Ehkä. Juuri sitä olen ajatellut että pyrin lähiaikoina ohjaamaan hyvin erilaisia esityksiä. Tämä nyt ainakin on sitä. Mutta kuitenkin..
Poislähteminen, muuttaminen ja uuteen ympäristöön sopeutuminen ovat jutun ydin. Tästä voisi ehkä pikkuisen hakemalla löytää yhtymäkohtaa omaan elämään, alituiseen juttujen perässä muuttamiseen. Mutta kuitenkaan se ei tunnu olevan se avain, jolla esitys syttyisi tuleen. On niin eri asia meikäläisen muuttamiset kuin sodan jaloista ja väliaikaisen kodin purkamisen takia vanhaintaloon tehdyt muutot. No, huomenna luetaan teksti ja lähdetään sitä ryhmällä työstämään. Sellainen tekemisen into on kaikesta huolimatta olemassa. Ehkä tälläinen vastausta omaamaton kysymysvyyhti on vai hyväksi tälle matkalle, joka siis vasta on alussa.
Tuleensyttyminen ilmauksena tuntuu muuten hieman happamalta. Jokin aika sitten hehkutin Frichin Tuhopolttajia. Viikko sitten satuin aamuyöstä kävelemään sammutustöiden alla olevan talon ohitse. Talo paloi asumiskelvottomaksi ja tuhopoltto ei kait ole poissuljettu syttymisen syy. Ehkä toinen ilmaus olisi sittenkin turvallisempi.
Nyt jo parempi olotila flunssan puolesta. Pari päivää tuli ihan levättyä ja eilen olin jo mukana salibandyjengin turnauksessa. Pelasin joskus 90-luvun puolella sählyä enemmänkin tosissani, nykyään kuntoilun ja joukkuepelaamisen takia. Se on aivan loistavaa vastapainoa ohjaamiselle, olla yksi jäsen ryhmässä, joka hoitaa oman tonttinsa (jos hoitaa..) Näitten lisäksi tällaisessa joukkuepelissä toteutuu aina erittäin mielenkiintoinen draaman kaari. Sellaisia tuntemuksia harvoin edes tuntee teatterissa mitä pelaajana mitättömissäkin matseissa. Myös aivan käsittämättömiä hahmoja pyörii näissä kuvioissa, mitä erilaisimpia motiiveja toimimiseen paistaa läpi aukottomasti.
Tämän päivän lehdessä oli haastattelu Jouko Turkasta. Peliin liittyvän jutun oli toimittaja nelituntisesta myllystä nostanut myös esiin; ei pitäisi mennä sinne missä kiekko on, vaan sinne minne se kohta tulee.

kuumeilua

Flunssaa tuntuu olevan paljon liikenteessä. Onnistuin välttämään sen pariin otteeseen, vaikka ympärillä on pärskitty aika lailla. Nyt kuitenkin kuumeinen fiilis; lueskelua viltin alla ja lepuuttamista, että ei tauti aivan valloilleen pääsisi.
Oprin poppoo alkaa jollain tapaa muodostumaan. Vielä kait jotain pientä roolia uupuu, mutta punakynällähän tuon voi korjata. Lavastushahmotelma siihen seuraava vääntö, joka olisi ennen maanantaita hyvä saada kasaan. Ja vielä jonkin verran paperillekin eksynyttä sisältöä.
Momon kanssa tämä viikko vielä lueskelua ja roolittamista. Ensi viikko luultavasti treenataan vielä ilman tekstiin menemistä. Joitain pieniä dramaturgisia muutoksia saattaa olla tulossa, ja ne olisi hyvä tehdä ennen kuin aletaan varsinaiseen työstöön.
Momo kädessä, teekuppi toisessa, ajatukset tulevassa.

pientä mutkaa matkaan

Taas tätä harrastajateatterin arkea; kun on saanut juonittua joukkueen kasaan, siitä jättäytyykin pari tyyppiä pois ja uusien ihmisten metsästys alkaa. Viime yö meni lähinnä uutta roolitusta miettiessä. Tämä on hieman turhauttavaa, joskin ymmärrettävää. Kokemuksesta kertoo se, että tässä vaiheessa jäädään pois, jos tiedetään ettei ehkä pysty olemaan koko aikaa mukana. Tämä hienoa toimintaa.
Mutta tällainen ihmisten anelu ei oikein ole mielekästä. Enemmän sitä on tottunut siihen, että järjestetään pääsykokeet ja sitä myöten osa halukkaista pääsee mukaan. Tässä käsillä olevassa tosin harrastajateatterin perusidea pääsee paremmin esille; kaikille riittää tekemistä. Olen pyrkinyt aina tällaisissa tapauksissa roolittamaan jutut innokkuuden mukaan; kenellä intoa riittää ja sen osoittaa, saa myös suuremman kakun hoidettavakseen.
Mutta tällaisessa "tilaustyössä" en tällaista tilannetta oikein ymmärrä. Jos teatteri itse valitsee tekstin, luulisi sen olevan sellainen, jonka pystyy roolittamaan.
Muussa tapauksessa löytyisi paljon mielekkäämpiä tapoja tehdä teatteria. Esimerkiksi juuri yhteisöteatterin keinoilla tai uuden tekstin lennosta kirjoittamisella saavat halukkaat tekijät uusia kokemuksia ja aluevaltauksia sekä tällaisilta kalasteluilta vältytään.
Toinen vaihtoehto uudemmille meiningeille pohjoisessa Keski-Suomessa olisi se, että lukuisten vajaamiehitettyjen esitysten sijaan tehtäisiin kaatuneen kuntaliitosalueen harrastajille yhteinen esitys.Välimatkat ovat muutamia kymmeniä kilometrejä, joten sitä voisi surutta harjoitella useammalla paikkunnalla ja sitten kierrättää valmiit esitykset kaikissa kunnissa ja kaupungeissa. Tämän tyyppinen toiminta vaatisi vain pientä organisointia, ja osittain asenteen tarkastusta. Intoa tämän tapaiseen toimintaan löytyy ainakin nuorilta, mutta heidän toiminta todetaan useasti puuhasteluksi, jolla ei ole kauaskantoisempia näkymiä.
Nyt pitäisi kuitenkin pari miestä jostain metsästää pariin pieneen rooliin, että Oprin saisi alkuun. Puhelin kouraan ja eikun häiriköimään.

viikko ohjausten alkuun

Viimeisiä työryhmien varmisteluita, lavastusten suunnittelua, nuorten katselmuksen aikataulua, katselmuksen arvioijien pohdintaa, Momon maailman hahmottamista, haaveilua ja uumoilua. Vielä siis kuitenkin, ilman hoppua, rauhassa ohjausten alkuun liukuen.

luopumisesta

Lämmin aamupäivä, sumua ja pientä sadetta. Lehdet alkaa pikkuhiljaa luopumaan suurimmasta väriloitostaan, tippuvat maahan ja jäävät satunnaisiin röykkiöihin odottamaan haravaa tai maatumista niille sijoilleen.
Olen aina tykännyt syksystä. Tässä on niin paljon luopumisen energiaa, positiivista luopumista. Naisväki lähti juuri Sokkarin hulluille päiville, kenties haalimaan lisää asioita, esineitä, tarvikkeita, joista jotkut ovat kenties tarpeellisia. Mutta eivät läheskään kaikki. Helsingissä ajauduin joskus Stockan vastaavilla karkeloilla tonkimaan jotain sukkahousulaatikkoa, ihan vaan siitä syystä, että ei ollut tilaa liikkua, oli pakko mennä virran mukana ja yrittää etsiä se paras tarjous. Taisi olla viimeinen kerta, kun olin niissä bileissä mukana.
Syksy edustaa vastavoimaa tälle kaikelle hulabaloolle. Se on luopumisen juhlaa. Luopuminenhan on nykyään hyvin epämuodikasta. Se on epäonnistumista, jos haluaa antaa olla, olla suorittamatta jotain mitä yhteiskunta pitää normina. Mutta hemmetti mikä voima on siinä, kun kaikki luonnollisella tavalla hiipuu lepäämään. Tai hiipuminen on tänä syksynä ollut välillä väärä termi. Viime viikonloppuna oli semmoinen ukonilma ettei tänä vuonna koko kesänä. Harvemmin on tainnut syyskuun viimeisillä päivillä salamoida noin rajusti.
Kahvikuppi kädessä, tulevat työt edessä olisi minunkin aika luopua tästä vaiheesta. Vaiheesta jossa voi velloa mennen tullen. Oprin roolitus on vielä miettimättä viimeiseen tappiin. Ja Momon kohdalla paljon, paljon hommaa. Siitä lähti muuten vasta esityslupapyyntö Kulman kautta Saksaan. Toivotaan nopeaa toimintaa. Pari vuotta sitten oikeudet tähän dramatisointiin tulivat suoraan Saksasta, joten ei luulisi olevan ongelmaa. Tai alan epäillä Kulman toimia.
No niin, hommiin.

Kädet täynnä hommia

Jo toisen kerran kävi tämän kaverin kohdalla siten, että aika vääntäytyi itsessään yhdeksi esityksen teemaksi sen uhatessa loppua. Aikaisemmassa jutussa se oli varsinaisesti juuri teema, nyt taidetaan puhua jo aiheesta.
Jostain napsahti mieleen tätä nuorten esitystä pohtiessa koululla pari vuotta sitten näkemäni uusi dramatisointi Michael Enden kirjasta Momo ja aikavarkaat. Sain juuri käsiini luokkakaverini Kaarlo Kankaanpään dramatisoinnin, jonka kimpussa hääritään. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tästä väännetään esitys ja juuripa sinne Työväentalolle.
Eilen oli tuotantopalaveri kummastakin Saarijärven jutusta ja luottavainen mieli jäi. Parin viikon päästä tohina alkaa ja sitä ennenkin näitä valmisteluja aina työryhmän kasaamisesta yksinkertaiseen ohjaussuunnitelmaan. Tänään vielä yksi palaveri ja huomenna Ahaan kavereiden keikka tässä lähistöllä.