Elmon krittiikki (keskisuomalainen 29.6.2008)

kesäkuun lopun tuntemuksia

Heinäkuu jo ovella, juhannus ja monet muut asiat takana.

Viimeisin kirjoitus näyttää tänne lennähtäneen ennen juhannusta. Siinä odotellaan tätä keskikesän juhlaa. Melkoiset bileet niistä tulikin.

Sen kummemmin en tässä foorumissa rupea lapsesta höpöttämään, mutta tämän vuoden juhannustorstaita en kyllä ikinä unohda. Lapsen syntymä kaikkine siihen liittyvine tunteineen on yksinkertaisesti niin valtava kokemus, että siitä pitäisi kirjoittaa erillinen opus. 

Tyttölapsonen syntyi siis torstaina täysillä pisteillä, ja jo sunnuntaina sekä äiti että uusi ihmettelevä ihminen pääsivät kotiin. 

Maanantaina jatkui sitten Elmon treenit. Samassa usvassa meni ensi-iltaviikko. Vaikka töitä oli paljon ei hymy tainnut montaa kertaa huulilta karista. Esitys saatiin purkkiin ja hyvin todellakin. Vaikka ensi-illassa tuli vielä kohtuuttoman paljon jännityksestä johtuvia "mokia" esitys on nyt kokonaisuus, joka jyllää eteen päin toivotulla tavalla.

Tänään paluuta arkeen ja Juoksuhaudantien kimppuun. Ryhmä on lomaillut kolme viikkoa ja nyt pitäisi neljäksi aktivoitua Hotakaisen äärelle.

Vaikka kotoa on hieman haiku lähteä, helpottaa tätä ohjausta välimatka; pyörällä pääsee edestakaisin, joten aikaa ei kulu paria tuntia turhaan. Itse asiassa motivaatio työhön on kovinkin korkealla, siihen nähden mitä odotin. Hieman univelkaa ja väsymystä, mutta mitä sitten; kesä parhaimmillaan, suurimmat jännitykset tältä kesältä takana, ei muuta kuin teatterista nauttien eteen päin!

etenee

Ensi-iltaa edeltävä viikko menossa Elmon kanssa. Ennen juhannusta vielä kolme läpimenoa eri painotuksilla ja viimeiset tekniikat juttuun mukaan. Kuuden hengen livebändi toimii esityksessä mainiosti, mikitykset täytyy vain ujuttaa näyttelijöille kohdilleen, ettei pääse missään kohti ääni hukkumaan musiikin alle. Sitä touhua tuleva ilta.

Kiirettä pitää ja verenpaineet jatkuvalla syötöllä kohollaan. Vaan ajatus ensi viikon ensi-illasta häilyy jo mielessä. Sitä ennen vielä paljon ohjaamisen ohella muutakin tekemistä, esimerkiksi käsiohjelmaa, lavastuksen viimeistelyä ja niin, vauvelin odottamista.

Eilen jouduin pienen peräänajon takia käymään terveyskeskuksessa. Kieltämättä tuki kaulassa istuskellessa kävi mielessä, josko tässä olisi nyt kuitenkin ollut jo ihan tarpeeksi vääntämistä ilman omia fyysisiä rajoitteita. 

Juhannusta odotellessa.

helteinen hetki

Sunnuntai, fudiksen EM-kisat käynnissä, Mari makaa mahoineen sohvalla, muffinssi lepäilee tyytyväisen oloisena nykyiseen olotilaansa, ei vielä merkkiä synnytyksen käynnistymisestä. Puhelimet soivat ja useimmat soittajat kyselevät kuulumisia "muuten vaan", vaikka kaikki oikeasti huohottaa, että "joko joko.." Lämmintä ja leppoisaa oleskelua.
Juoksuhaudantie on kolmen viikon tauolla ja huomenna taas Elmon kimppuun. Muutamia kohtausmuutoksia on tulossa ja yksi biisi pirstaloituu kahteen osaan. Niiden muutosten kimpussa maanantai ja tiistai, keskiviikkona sitten taas esitys lävitse. Elmo on edelleen itselleni mielenkiintoinen teos. Hieman vaan tässä vaiheessa puuduttaa, kirjahan on loppupeleissä aika ahdistava. Sitä ahdistusta vastaan täytyy tuleva viikko käydä. Että oikeat vakavat asiat tulevat esityksessä läpi siten, ettei se mene synkistelyn puolelle. Vaikka tuskin se menee, vaan jotenkin sitä itse kelailee niitä vesiä joita Peltonen on vuodatellut. Kaikkineen syvän ilon ja syvän surun kanssa työskennellessä aina saadaan jotain aikaan, nyt toivottavasti paljon.
Ensi viikosta on luvattu säältään kylmää. Kummasti joka maanantai tänä keväänä on ilma kylmennyt alkuviikkoon. Paluuta arkeen monin tavoin.
Tätä arkea on jäljellä muutamia viikkoja, ehkä päiviä. Vielä pystyy jotakuinkin estoitta keskittymään töihin. Niitäkin on jäljellä sovitusti seitsemän viikkoa. Sen jälkeen kaikki auki. Pönttöjutulla kierretään joitain esityksiä syksyllä, mutta ohjauksia en ole osittain aikaisemmissa teksteissä mainituista syistä itselleni haalinut. Tilanne on oikeastaan hyvä. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen hiilihöyryn lailla painaneena pieni hengitystauko taitaa tehdä hyvää. Toivoo sellaista rauhaa tulevien ohjausten tekemiseen, että olisi valmistautunut vielä enemmän huolella. Saa syksyllä listattua jutut mitä oikeasti haluaa tehdä ja minkä hankkeen eteen tehdä töitä. Samalla kun opettelee uutta roolia täällä kotoa.
Jos vaan taloudellisesti syksyn voisi käyttää suunnitteluun, sopisi se loistavasti. Tulevassa siintää monta mielenkiintoista haavetta, joita olisi ilo käydä kääntämään todeksi. Höyrynä paahtaen ei tätä duunia kannata tehdä, hyödyllisempääkin tekemistä elämässä löytyy.

Kirosana nimeltä taide

"Kaikki käy, mutta taidetta ei saa tehdä", totesi eräänkin teatterin pj. meikäläistä palkatessaan. Tämän päivän Keskisuomalaisessa (www.ksml.fi) taas teatterinjohtaja Bragge sanoo kesäteatterista, että "aina silloin tällöin joku koettaa tehdä taidetta, mutta katsojat yleensä vierastavat sitä. Kesäteatterin pitäisi olla komediallinen kansannäytelmä, jossa juoni on helposti ymmärrettävä, ja roolihahmot ovat tavallisen oloisia ihmisiä."
Missä Impivaarassa sitä oikein eletään? Tavallisen oloisia ihmisiä? Eikö talvella tv:n ääressä toisten salattujen elämien tirkistely tyydytä sen tavallisuuden tunteen. Tai voipa tietenkin olla, että juuri se on syövyttänyt ihmiset niin, ettei omia aivoja voida käyttää.
Taide on sanana ärsyttävän määrittävä. Tällaisissa yhteyksissä siihen liittyy aina negatiivinen ja korostunut fiilis. Että se on jotain missä tekijät yrittävät olla jotain suurempaa kuin ovat. Tai että yleisö ei sitä kuitenkaan tajua. Joka tapauksessa se on sataprosenttisella varmuudella jotain mikä on jotenkin minulta pois.
Pitäisi tehdä sääntö, että jokaisen kesäteatterin tulisi jonain vuonna tehdä taidetta. lähteä ennakkoluulottomasti hakemaan jotain uutta, eikä perseilemään ja ryystämään viinaa kolmiodraaman pyörteissä. Ehkä tällöin myös tekijät saisivat itselleen enemmän kuin sen hauskan kesän. Ja katsojat varmasti täyteläisemmän viinisen nosteen, toisin kuin nyt sen keskikaljaisen "on ne niin hauskoja"- pöhnän.
Muutenkin tuntuu että katsojien tavoittelu on mennyt aivan äärimmäisyyksiin viime vuosien kesäteattereissa. Toivoisin kovasti että ryhmät uskaltaisivat asettaa tavoitteita muutoinkin kuin katsojaluvuissa. Vaikka sitten vain yhden ihmisen kokeman oivalluksen tai herähtämisen, mutta otettaisiin se kuitenkin tavoitteeksi. Ei tuhansia maksaneita asiakkaita, vaan muutamia ihmisiä. Tuskin hyvin tehtyä taidetta hirvittävän paljon vähemmän tultaisiin katsomaan. Ainakaan niin paljon ettei näiden voittoa tavoittelemattomien ryhmien toiminta pyörisi. Tällainen toiminta olisi tärkeää koko lajille, kun katsellaan pari kirjoitusta sitten mainitsemiani katsojaluvuja. Mitä jos tuleva katsojasukupolvi ei enää pitäisikään Aku Korhosen omaisista hahmoista ja maalaiskomedioista? Mitä jos harrastajateatterista tulisikin koko kansan sudokuja, joita ratkottaisiin esitysten jälkeen työryhmän kanssa?
Siihen saakka, ei muuta kuin putoilevia pöksyjä ja sovinistisia vitsejä, herlitte!

kepein askelin kesäkuuta

Lumperon eli Elmon lavastus alkaa olla pikkuhiljaa uomissaan. Hienot portaiset elementit toimivat oikeastaan suunniteltua paremmin, sekä ohjauksessa että jo itsessään esteettisenä näkynä. Sattumalta löytynyt maalijämä ryhdittää järven ja taivaan kylkiäisinä lavastukseen taivaallista sävyä. Oikea puoli jätetään ennakkosuunitelmista poiketen auki. Rinnettä jonka takaa näkyy järvi olisi rikos peittää jollain muovisella pressulla. Lisäksi juuri tuo oikea puoli toimii lavastuksen positiivisena voimana, kun toisella puolen heilahdetaan synkemmälle puolelle, ilo ja suru, luonto ja muovi, tärkeät asiat ja turhat. Voimia ja vastavoimia esityksessä riittää, niitä kukin katsoja poimikoon sieltä kuitenkin mielensä mukaan. Allaviivaamaan ei juurikan lähdetä.
Pidempikestoisen hankkeen parissa mennyt pari päivää, illat tietenkin teatterilla remuten. Elmosta vielä sen verran, että pelottavan hyvä viba on esityksestä näin kolme ja puoli viikkoa ennen ensi-iltaa. Varmasti tässä vielä tipahtaa maan pinnalle, mutta eiliset treenit bändin kera lupailevat jotain todella mielenkiintoista.
Niin, pidemmän hankkeen tiimoilta kokoustetaan taas torstaina ja siihen mennessä jonkinlaista ideaa paperille. Nuorten kanssa tuusatusta projekstista olisi kyse, ja nimen omaan nuorten, joilta ensimmäinen mahdollisuus on jo viety. Tätä mietiskellään Ojasen Villen ( http://www.myspace.com/villeojanenrautavaara) ja muutaman muun taiteilijan kanssa. Tähtäin kaukana, vaikka nyt alkuun pienin askelin ja yhteistyötahoja kartoittaen.
Kummalla tavalla pystyy nyt nauttimaan olosta kaikkien keskeneräisten töitten ja lapsen odotuksen lomassa. Virtaa riittää. Hyvä niin.