Jo joutui armas aikaa..

.. ja kesäteatteri iloinen.

tuutorointia

Vappuviikon maanantaiaamu. Hyvin nukutun yön jälkeen ajatus on hieman kirkkaampi mitä viikonlopun ulkotreenit antoivat odottaa.
Lauantaina vedettiin Elmosta reilun kolmen tunnin treenit, ei vielä oikeassa esitystilassa, mutta ulkona kuitenkin. Kuunneltiin biisien demoversiot niille ajatelluissa kohdissa ja muuten kahlattiin läpi. Perinteinen ahdistus ulossiirtymisestä johtuen vaivasi koko viikonlopun. Kohtausten toimimattomuus, tarinan kepeys, esityksen pituus ja huoli esiintyjien tajusta jutun suhteen riipi mieltä. Siis huoli siitä etten ole osannut olla tarpeeksi selkeä linjauksissa ja neuvoissa esityksen rytmin, atmosfäärin ja oikein minkään suhteen. Itse kun menee vielä täpöillä fiiliksillä mukana, ei välttämättä näe oikeita asioita, vaan yrittää tunkea juttuun kaikkea ja koko ajan. Ainakin tältä tuntui treenien jälkeen. Että mitähän sitä nyt taas oikein yrittää. Joku paska maalaiskomedia vaan takataskusta, parin kuukauden treenit ja homma on purkissa. Ja siellä kaikilla oli niin muukaavaaa...
Mutta yksi treenitön päivä jeesasi taas hyvin, eivätkä tämän viikon vähäiset treenit ole pahasta. Kaipaa hengitystä tämä ohjaaja, ehkä juttukin. Yöllä näin unen, jossa kaksi entistä opettajaani hiillosti talven ja kevään ohjauksista motiiveja, hankilökohtaista suhdetta ja kaikkea perussäätöä. Huomasin olevani hieman solmussa ja liiallisessa buustissa voidakseni järkevästi ohjata. Ruikutukseni siitä, että kyllä paria neljää ihmistä on helpompi ohjata kuin parikymmentä ja vieläpä eri ryhmissä ei jeesannut. Keskustelu päättyi hienoiseen sekavuustilaan, mutta Momoa kehotettiin viemään jonnekin festareille. En innostunut lämmittämisestä tähän paikkaan. Lähdin kuitenkin tämän toisen Freudin pyynnöstä hänen matkaansa. Automatka oli hiljainen. Saavuttiin golfkentälle. Kaveri golfasi muutamat lyönnit minun katsellessa. Sitten ainoa kommentti pitkään aikaan. "Loppujen lopuksi on kyse vain siitä, miten sen palasen saa siihen reikään sovitettua."
Asiaa.

toivoa täynnä

Alla tänä päivänä ilmestynyt kolumni. Tämmöiset lehtijutut on hieman ristiriitaisia. (Olenkohan avautunut tästä jo viime kolumnin kohdalla? No kuitenkin..) Toisaalta viimeiset pari tekstiä on tullut kyhättyä nopealla aikataululla, omasta papereiden hukkaamisesta johtuen. Siis olet luvannut kolumnin tietylle viikolle, muttet sitten muistakaan sitä kun vasta toimituksen muistutettua asiasta. Sitten revit jostain sen parituntisen ja raavit jutun kasaan. Nasevampia tekstejä varten pitäisi kuitenkin käyttää hieman enemmän aikaa aiheen kehittelyyn ja kypsyttelyyn, vaikka sen sitten lopulta kirjoittaisikin lyhyessä tuokiossa.
Toisaalta sitten tällaiset nopealla temmolla tehdyt tekstit ovat mukavia välipaloja suurempien töiden lomassa. Semmoisia settejä, joissa pääsee tekstin käsittelyssä lyhyessä ajassa alusta loppuun ja se on sitten siinä. Ei tarviste hinkata uudelleen ja uudelleen, muutelleen kokonaisuuden palasia, kuten esityksen tekstejä tehdessä.
Eilen päästiin Elmossa siihen pisteeseen, että kaikki kohtaukset on nyt kahlattu vähintään yhdesti. Eräänlainen maali tämäkin. Yhdet sisäharjoitukset jäljellä. Pari kohtausta tulee muuttumaan, mutta pääpiirteittäin teksti pysynee tällä kertaa yllättävänkin samana. Lyhentynyt se toki on.
Kusturicaa tullut katseltua ja joitain vaikutteita sieltä esitykseen eksyykin. Mukava treenien alkuviikko takana, rajoittamaton ja paineeton.
Tänään pönttöjuttua ja ehkä YTn Kertomus sokeudesta. Huomenna Juoksuhautaa, jonka esityspaikkaan tehtiin eilen lavastusmietteinen retki. Lauantaina sitten taas Elmoa. Ja saunaa. Sunnuntaina sitten unta.

Muuttuva palapeli

Aika ajoin sitä pysähtyy miettimään mennyttä elämää ja sitä miten nykyiseen elämäntilanteeseen on päätynyt. Sitäpä sitten sopiikin mietiskellä.
Alan pikkuhiljaa kallistua kokonaispoliittisessa elämäratkaisussa ajautumisteorian puolelle. Ei ole mahdollista suunnitella elämää etukäteen ja toteuttaa sitä kuin jotakin ennalta käsikirjoitettua näytelmää. Sitä paitsi teatterissakin käsikirjoitus harvemmin on Jumalan sanaa, sen ainakin pitäisi olla ennemminkin pelikamaa. Ellei sitten satu tekemään sellaisten tosikkojen (tosin hienon kirjailijan) kuten Edgar Albeen tekstejä. Hän on vapauttavasti todennut tuotoksistaan, että kyllähän niitä tulkita saa, kunhan vain tulee samaan johtopäätökseen kuin hän.
Joskus parinkympin hujakoilla elämästä vallitsi sellainen kuva, että se on hallinnassa. Että kaikki menee, kuten pitääkin. Että kunhan tästä ja tästä ovesta käyn, niin päädyn tuonne ja tuonne. Kaipa se joillain niin meneekin, mutta useimmissa tapauksissa elämä näyttää tuoneen eteen suuren kasan yllätyksiä; fiiliksiä, että hei, en minä tätä tilannut!
Elämä on täynnä yllätyksiä, jotka usein alkuun tuntuvat pettymyksiltä. Varsinkin jos on tavoitellut jotain minkä eteen on tehnyt kovasti töitä, eikä oma haavekuva toteudukaan. Hyvänä esimerkkinä koulujen pääsykokeet, jotka useilla on kohta edessä. Elämän voi kuitenkin kaiken pakertamisen välissä yrittää nähdä kokonaisuudessaan leikkinä, luovana touhua. Sellaisena ettei sitä edes pitäne liikaa kahlita.
Luovuuden ja raikkaan uudesta nauttimisen ilon säilyttäminen elämässä ei ole helppoa. Tämän tietävät kaikki, jotka itseään aikuisiksi kutsuvat. Luovuuden suomenkielinen perusmuoto luovuus, osuu kuitenkin asian ytimeen ja lujaa. Kyseessähän on kaksiosainen sana, joka sisältää jotain hyvin oleellista luopumisesta ja uudesta.
”Kill your darlings” on yleinen fraasi dramaturgeilla, siis palojen järjestäjillä, rakenteiden hahmottajilla. Juuri ne tärkeimmät, rakkaimmat, ne lauseet, ihmiset ja ilmiöt, joihin suhtaudumme suurimmalla intohimolla, tulisi luovassa työssä väistää. Muuten jäädään tuleen makaamaan ja toistamaan itseään. Oman elämänsä suunnittelussa, jokainen toimii kuin dramaturgi. Sen, miten elämänsä juonii eteenpäin, soisi olevan jokaisen omissa käsissä. Ei ulkopuolelta tulevien odotusten, paineitten, historiallisten taakkojen, ei kenenkään muun käsissä.
Silti sitä joutuu kerta toisensa jälkeen toteamaan, että kuitenkin sitä on ainakin puoliksi muiden ihmisten käsissä. Muilla on valta ohjailla myös minun elämääni, halusin tai en. Se tekee elämästä vaarallista, koska kokonaispalapelissä voi jonkin rattijuopon pieni siirto aiheuttaa moneen pieneen palaseen suuren särön. Elämäänsä jatkavien kohdalla edessä on valinta katkeruudesta tai anteeksiannosta. Miten voi antaa anteeksi jotain, missä joko suoraan tai välillisesti kokee sellaista vääryyttä, mitä ei missään tapauksessa ole tilannut? Vai onko pakko edes antaa anteeksi? En minä tiedä, kysyn vain.
Joka tapauksessa maailma näyttäytyy usein järjettömänä paikkana; asioita tapahtuu ilman että niille löytyy selvää syytä. Joskus järjettömyys voi kuitenkin olla positiivinen asia. Ei tarvitse yrittää kahlita toimimistaan, koska sitä ei kuitenkaan voi tehdä, tai sillä ei ainakaan saa mitään hyvää aikaan.
Pelko estää etenemästä. Sitä vastaan pitäisi kaikkien taistella, vaikka se pelottaakin. Luopuminen omasta tiestä, siitä suunnitellusta, hallitusta, turvallisesta ympyrästä, voi johtaa johonkin uuteen. Täytynee vain ajautua seuraavaan haasteeseen ja kenties epäonnistumiseen. Nauttia samalla keväästä ja toivoa, että seuraava siirto on vuorostaan suopea ja onnellinen.

alkuun päästy

Viimeinen kokonainen viikko sisäharjoituksista alkamassa. Harjoitukset edenneet aikatauluissa ja mieli on vielä levollinen ja innostunut.
Elmoon saatiin vihdoin virallisetkin oikeudet, kun kirjailijan leski antoi siunaukensa harjoitusversiolle. Paria hahmoa ja kohtausta lukuunottamatta tämä harjoituksissa käytetty neljäs versio on ollut yllättävän toimiva. Harjoitusten ensimmäinen kolmannes on muutenkin leikkimistä ja esityksen suhteen vapaampaa hakemista. Tämä on vapauttanut kehimään mukaan mielenkiintoisia elementtejä, jotka luultavasti pysyvät mukana loppuun asti.
Tällä viikolla tulee myös musiikit mukaan kuvioihin sillä tasolla, että päästään kuuntelemaan Jeren tuotoksia. Ensi viikolla sitten käydään niiden kimppuun toden teolla, kun itse tekijä tulee pyöräyttämään bänditreenit käyntiin.
Juoksuhautaa pyöritellään vielä kerran viikossa- tyyliin. Toukokuu siitäkin tiukkaa tekemistä, samalla kun Koneen Pönttöjuttua pistetään purkkiin.
Kiirettä kohenevalla tahdilla, mutta en valita; mmmmukavaa aikaa!

arkisia asioita

Sunnuntaiaamu. Pari kuppia hyvää mausteista kahvia jo kuivuneen ruisleivän kera. Päivän lehti. Ulkona kevät, sateista ja puhdistavaa. Koiran tassuista kiva määrä kuraa suihkuhuoneen lattialle. Märän koiran tuoksua, ulkona tuoksuu kevät. Ikkunasta näkyy puisia taloja, satunnaisesti ihmisiä liikkeellä, olkkarin huoneen seinä jytisee silloin tällöin, kun veskari on yllätetty ja kuti iskeytyy meidän seinään pihan perällä olevasta pallokentästä.
Arkisia toimia ja ääniä. Niitä on viime aikoina tullut mietittyä ja harrastettua. Molemmat käsillä olevat ohjaukset ovat jollain muotoa arkisuuden puolustuspuheita. Elmon tragedia syntyy arjen tavoittelusta mahdottomassa roolissa. Matti Virtanen taas haluaa arjen takaisin ja ajautuu mahdottomaan yritykseen hankkia omakotitalo ja perhe takaisin. Sisaresityksiä näistäkin tullee, kuten viime kesän jutuistakin. Käsiteltävät teemat ajautuvat molemmissa samoille linjoille, arkisuuteen, haluun nauttia yksinkertaisista asioista, huomata ne ympärillään kaiken muun hysterian keskellä. Yritys hetkeen.
Tänään voisi käydä katsastamassa viimeisimmän version Jäniksen vuodesta, pikkaisen urheilua ja lueskelua. Jostain syystä tulevat jutut on nyt yhden ohjauksettoman päivän jälkeen pyörineet päässä. Semmoiset proggikset, joiden toteutuksen aika on ehkä parin vuoden päästä. Tällainen haaveilu ja esitysten miettiminen ilman konkretiaa on välistä todella vapauttavaa. Ei aikatauluja, ei tavoitteita, vain ajatuksia.

huhtikuuta

Elmon ensimmäiset treenit ovat takana, kevät vähintään ovella ja sen mukainen innostus töissä. Lumperon näytelmän suhteen odotukset ovat näin alkuun pääsyn jälkeen korkealla. Ohjauksesta tullee raikkain mitä pitkään aikaan, ehkä koskaan olen tehnyt. Teksti antaa vapauksia muokata esityksestä biisin, joka rokkaa kovaa ja korkealta, ja jää toivottavasti katsojien mieleen soimaan energiaa antavana, vaikkakin myös kysymyksiä herättävänä.
Elmo itsessään on äärimmäisen ristiriitainen persoona. Syvällinen, ehkä huvittavaan asti, ajattelija, joka kaipaa elämään tyyneyttä ja kauneutta, tuntee itsensä vanhaksi nuorten keskellä. Mutta samalla hän on ADHD kaveri, joka intoutuu tuon tuostakin viettien vietäviksi. Hahmon ajatusmaailman selkeyttämisessä riittää vielä paljon hommaa. Vaikka onhan tässä aikaa vääntää. Lumperolle on muuten avattu oma blogi, joka löytyy täältä http://www.teatterilumpero.blogspot.com/
Juoksuhaudantien ensimmäiset varsinaiset harjoitukset huomenna. Edelleen mukaan kaivataan miespuolista voimaa, muutoin ryhmä alkaa olla kasassa ja homma saadaan kunnolla käyntiin.
Teatterikoneen kanssa harjoitellaan parin kuukauden aikana lähinnä syksyllä esitettävää lapsille suunnattua juttua. Pääsee välistä taas itsekin näyttämölle ja saa kosketuspintaa olennaiseen.