tuutorointia

Vappuviikon maanantaiaamu. Hyvin nukutun yön jälkeen ajatus on hieman kirkkaampi mitä viikonlopun ulkotreenit antoivat odottaa.
Lauantaina vedettiin Elmosta reilun kolmen tunnin treenit, ei vielä oikeassa esitystilassa, mutta ulkona kuitenkin. Kuunneltiin biisien demoversiot niille ajatelluissa kohdissa ja muuten kahlattiin läpi. Perinteinen ahdistus ulossiirtymisestä johtuen vaivasi koko viikonlopun. Kohtausten toimimattomuus, tarinan kepeys, esityksen pituus ja huoli esiintyjien tajusta jutun suhteen riipi mieltä. Siis huoli siitä etten ole osannut olla tarpeeksi selkeä linjauksissa ja neuvoissa esityksen rytmin, atmosfäärin ja oikein minkään suhteen. Itse kun menee vielä täpöillä fiiliksillä mukana, ei välttämättä näe oikeita asioita, vaan yrittää tunkea juttuun kaikkea ja koko ajan. Ainakin tältä tuntui treenien jälkeen. Että mitähän sitä nyt taas oikein yrittää. Joku paska maalaiskomedia vaan takataskusta, parin kuukauden treenit ja homma on purkissa. Ja siellä kaikilla oli niin muukaavaaa...
Mutta yksi treenitön päivä jeesasi taas hyvin, eivätkä tämän viikon vähäiset treenit ole pahasta. Kaipaa hengitystä tämä ohjaaja, ehkä juttukin. Yöllä näin unen, jossa kaksi entistä opettajaani hiillosti talven ja kevään ohjauksista motiiveja, hankilökohtaista suhdetta ja kaikkea perussäätöä. Huomasin olevani hieman solmussa ja liiallisessa buustissa voidakseni järkevästi ohjata. Ruikutukseni siitä, että kyllä paria neljää ihmistä on helpompi ohjata kuin parikymmentä ja vieläpä eri ryhmissä ei jeesannut. Keskustelu päättyi hienoiseen sekavuustilaan, mutta Momoa kehotettiin viemään jonnekin festareille. En innostunut lämmittämisestä tähän paikkaan. Lähdin kuitenkin tämän toisen Freudin pyynnöstä hänen matkaansa. Automatka oli hiljainen. Saavuttiin golfkentälle. Kaveri golfasi muutamat lyönnit minun katsellessa. Sitten ainoa kommentti pitkään aikaan. "Loppujen lopuksi on kyse vain siitä, miten sen palasen saa siihen reikään sovitettua."
Asiaa.