Jokakeväinen urheiluinnostuskin on taas iskenyt. Aamuisin aamulenkit piristävät kummasti mieltä, joka vaihtelee harjoituksesta toiseen; välillä se on luottavainen, välillä miettii riman korkeutta, että helpommallakin sitä olisi taas päässyt. Sitten taas jo nauttiikin pienistä yksityiskohdista, yhdessä olosta, kaikesta siitä miksi tätä duunia tekee.
Ohjausten lisäksi tehdään Teatterikoneelle Pönttöjuttua, jossa pitkästä aikaa pääsee näyttelemään. Vaikka viime kesänä Jäniksen vuodessa lavalla heiluinkin, on tämä siinä mielessä mielekästä ettei joudu ohjaamaan itseään. Terävän Mika hoitaa sen puolen, kuten kässärinkin. Me muut pönttöillään, ja mun pitäisi huomiseksi vielä terävöittää pari biisiä, jotka Aaro juttuun sävelsi. Jepu, kitaran soittaminen on aina ollut minulle terapeuttista rämpyttelyä. Nyt oikeastaan ensimmäinen kerta sitten rippikoululeirien isos-ajan, kun pitäisi sinne päin julkisesti rämpytellä. Pikkuhiljaa se siitä vääntyy, ja Aaro sitäpaitsi vetää kesän esitykset ja meikä hyppää vasta syksyllä mukaan keikoille. Hyvä niin.
Ohessa parit kuvat Elmon treeneistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti