hetki lyö

Ensi-iltapäivän iltapäivä. Kello liene kahden hujakoilla ja parin tunnin päästä teatterille päin ja sitten vain mylly pyörimään.
Viikko oli todellakin täynnä töitä. Eilisen kenraalin jälkeen olo on kuitenkin luottavainen. Jänis on rohkea veto tältä ryhmältä. Hauska ja mitä luultavammin esittelee katsojakunnalleen "hieman" erilaisen teatterityylin mihin se on tottunut. Esityksen sanoman perillemenosta en ole vielä aivan vakuuttunut, mutta alitajuntaan luulisi senkin uppoavan kaiken tämän viihtymisen ohella.
Tuntuu mielettömän hyvältä saada juttu yleisön eteen. Nauttia siitä työstä mitä ollaan tehty. Vielä ei ole aivan aika purkaa tätä kevättä, mutta jo nyt se ajatus siitä, että kaikki on saatettu pistettä vaille päätökseen huojentaa.
Olo on kuin pienoisen sotataistelun jäljiltä. Ihan fyysisestikin. Viisaudenhammas puhkeamassa ja sen tulehdukseen annettu antibioottikuuri auttanee myös kurkkua, joka on flunssan oireiluista karhea kuin hiekkapaperi. Nilkka on mustana viimeisen pääharjoituksen nyrjähdyksen takia.. Olisihan näitä mistä valittaa. Mutta nyt katse kohti iltaa.
Hemmetti kohta se taas koetaan, ensi-veto! Ja meikä myös lavalla mikä tuntuu kyllä vähintään hassulta, mutta hauskaa parissa viime läpimenossa on ollut. Toivon todella, että koko ryhmällä olisi juuri sitä, hauskaa, koska viimeisten viikkojen ongelmat ovat saattaneet minun kautta heijastua hieman turhan vakavana. Nyt ollaan kuitenkin kaikki samalla oksalla. Ja hemmetti, ponnistetaan niin että mummot saavat pitää hatuistaan kiinni!

todellinen loppusuora

Maanantaiaamu. Arki Juhannuksen jälkeen koittaa. Tuulee ja humisee, hyvä ettei kuitenkaan sada. Ensi-iltaviikko. Paljon on töitä näille muutamalle päivälle jäänyt, mutta toivossa kuitenkin, että terveystilanne paranee eikä enää yhtään treenejä jouduta perumaan. Tämän viikon ensimmäiset semmoiset eli kohta alkavat ovat jo toki sellaiset.
Toisaalta tiedän tasan tarkkaan mitä meidän pitää nyt tehdä. Suurin tehtävä minulla lienee nyt selittää tilanteen ja jäljellä olevien harjoitusten tärkeys ryhmälle. Jalkapallossa tai jääkiekossa voi yksi tyyppi olla pois milloin vain, se ei mitään kaada, sota ei yhtä miestä kaipaa. Mutta teatteri on erilaista kuin sota. Se on paljon suurempaa, koska siinä mennään heikoimman lenkin mukaan, tämän tukena, ja tämän osuutta viilaten, että lenkistä tulisi niin vanha, että kaikki ryhmässä sen allekirjoittavat ja ottavat vastuun omasta ja kaverin työstä. Vain siten voidaan saavuttaa jotain, mitä teatteriksi kutsutaan.
Sitä kohti nyt.

Siitä se sittenkin suttaantuu

Kuvat puhuvat.

Taas kerran jonkin sortin katastrofia uumoillessa, parasta on tarttua

konkreettiseen asiaan. Tehdä se niin hyvin kun voi!

Jos ollaan estyneitä treenaamaan, voidaan ainakin tehdä jotain sen eteen, että esitys valmistuu. Ja sitähän tänään tehtiin. Huomenna jatketaan ja yritetään saada valmista, että päästään juhannuksen viettoon hyvillä mielin. Sitä kyllä jo hieman odottaa, leppoisaa juhannusta. Mutta huomenna vielä aamusta Jyväskylään kirjoittamaan tulevan kämpän vuokrasopimus ja sitten takain hommiin. Toivottavasti saataisiin hieman apuja, että oikeasti saataisiin kaikki lavastejutut kondikseen. Silloin olisi mahtavaa kaartaa viimeiselle viikolle.

Kokonaisuuteen tuli tänään paljon. Niin pukuja kuin lavastusten habitusta, joka myötäilee kivasti sitä mitä tältä jutulta toivon.

Lapiollinen paskaa

Voi sitä turhautumisen määrää, minkä saa aikaan se, että ihmiset toisissa harrastuksissaan hakevat itselleen sellaisen flunssan mikä tuhoaa koko harjoitusperiodin tärkeimmän vaiheen! Tällä viikolla olisi pitänyt saada vedettyä ne tärkeimmät, vielä hiovat treenit ja läpimenot, että ensi viikolla juttu voisi kehittyä. Mutta vitut. Yhtään kunnon harjoitusta ei tälle viikolle ole tiedossa. Sitä vaan yritetään väsätä lavasteita ja tehdä mitä tehtävissä on, mutta linkkarilla huitomista se on, vaikka oikeasti olisi kirveellä töitä!
Kyseistä näytelmää lainatakseni: "Minä en tiedä mitä tällaisissa tilanteissa tehdään. Tiedätkö sinä?" Jäniksen aikataulua heivattiin jo alunperin viikolla tiiviimmäksi ja nyt siitä häviää vielä tämäkin viikko. Pitäisikö ensi-iltaa siirtää? Paradoksaalisesti voi kuitenkin todeta Kyläkoulunäytelmän repliikein, että "markkinointi on käynnissä jo."
Sairastumisille ei voi mitään. Voi vain yrittää toivoa parasta, että flunssa menisi nopeasti ohi. Ja että se hoituisi kertaheitolla niin, ettei enää uusisi ensi viikolla. Mutta minua se stressaa tarpeettoman paljon. Ainakin juuri nyt. Kyllä se siitä ajatteluun en ole koskaan osannut tuudittautua. Se olisi pahinta mitä tässä leppoisassa kesäteatteriharrastuksessa voisi tehdä. Huono vitsi.
Missään tapauksessa, näyttää siltä ettei Juhanuksen viettoon pääse siihen asetetuin tavoittein. Kaikki on levällään. Musiikkeja ei näy, eikä varsinkaan kuulu, lavasteita väännetään se mitä osataan ja olemassa olevillä matskuilla pystytään. Rekvisiitasta on kasassa kymmenen prosentia..Hyvää Juhannusta ohjaaja-hyvä, jatka koko juhannus samoilla unilla mitä viime yönä, jossa toinen näytelmän kirjoittajista uhkasi haulikolla, piippu suoraan otsaan upotettuna.

Positiivista on eilen rakennettua saadun saunan lauteet. Pienestä olisi se ilo nyt revittävä. Ja jostain lisävoimia saatava.

Oi onnellinen arki ja aherrus, oi ilo autuus!

Kauaa sitä ei ensi-illasta ejtinyt nauttia. Jäniksen parissa taas jo toista päivää. Ennen juhannusta olisi pakko saada lavastus valmiiksi, kuten myös puvut, äänet yms. mitkä kaikki on jostain syystä vieläkin aivan rempallaan. Itse esityksestä en ole niinkään huolissani, ainoastaan Vatasen sairastelu vähentää lopunajan ajan treenejä. Toisaalta saamme tänäänkin tarkennettuja kohtauksia, joissa päähenkilö ei ole paikalla. Ja niitähän löytyy... Ei muuten varmaan yhtään!
Monologeja voi sentään ainakin höylätä. Vaikka ne pitäisikin jo saada rytmillisesti oikeisiin kohtiin, eli läpimenoihin, jotka nekin vähentyy ihmisten lomailujen takia..
Aurinkokaan ei suo voimia. Toivottavasti tuo myrskyn alku lataa hieman akkuja, että jaksaa taas innostua. Nyt hieman kampeamista kaikki.

Ensi-illan jälkeisiä

Kyläkoulu on siis nähnyt päivänvalon. Kaksi esitystä jo takana, tänään välipäivä ja huomenna kolmas veto. Yleisöä kummassakin ensimmäisessä on ollut muutama kymmentä. Luku saisi kyllä kasvaa, ja eiköhän niin käykin, kunhan kelit vain sen sallivat.

Kritiikit. Näistä jauhamiseen en olekaan hetkeen keskittynyt, vaikka jossain vaiheessa tällaista uumoilin. Nyt kuitenkin Keskisuomalaisen kirjoittama juttu lämmittää mieltä. Sanoma, fiilis ja esityksen atmosfääri on koskettanut, vaikka ensi-ilta viileydessään ei ehkä paras läpimeno ollutkaan. Näillä kirjoituksilla on aina merkitystä tekijöille. Palstatilan pienuus harmittaa sillä, ettei esiintyjien suorituksia juurikaan huomioida. Toisaalta parempi, että keskitytään sisältöön. Sitä kun kerrankin on.

Hyvä mieli jatkaa tästä eteenpäin. Kyseinen kirjoitus ohessa.

kenraalitunnelmia

Muutama kuva eiliseltä. Otokset otti Timo Louhikari.

nyt kyllä väsyttää, täytyy myöntää

Tänään kyläkoulun ensi-ilta. Mutta kuitenkin, tähän väliin pienet unet..

Hetkisen ihimen elämään ehtii

Tämän kesän ensimmäisen kesäteatterin ensi-ilta on ylihuomenna, tai jos tarkkoja ollaan- huomenna. (Nämä ajat tässä blogissa tulevat jostain hanurista. Ei paikkaansa pitäviä ollenkaan..) Melkein vuosi töitä (välillä enemmän, välillä vähemmän) on takana. Tänään vielä mentiin toinen puoliaika kaksi kertaa läpi ja sitä kautta varmuutta siihen puoliskoon. Huomenna pitäisi olla sitten jo valmista. H- hetki on vasta tulossa, mutta jo nyt riipii selkään ajatus siitä, että kohta tämä on ohi. Puolessatoista viikossa ohi kaikki se työ mitä olen tehnyt käsikirjoituksen eteen ja mitä ryhmänä ollaan tehty saadaksemme se toimivaksi kokonaisuudeksi lavalle? Puolessatoista viikossa!?
Tämä kevät on ollut mahtava aikaa. Tekemisestä on nauttinut ehkä enemmän kuin koskaan ja jutuista on tulossa täysin allekirjoitettavia. Siltikin koko ajan ympärillä pörrää se herhiläinen, joka muistuttaa syksystä, muistuttaa tulevasta. Muistuttaa kaikesta epäoleellisesta mitä olemiseen sinällään liittyy. Muistuttaa jostain mihin en löydä vastausta. Siitä mitä sitten kun.. Kun mitä? En tiedä, en tiedä, en tiedä! Se herhiäinen ei sisältä kuole. Ja kait hyvä niin. Ehkä sen kanssa oppii elämään?
Mutta tosiasia on se, että taas on töitä sovittuna enää kahdeksi viikoksi eteenpäin. Sitten ei ole muuta varmaa kuin, että edessä on muutto Jyväskylään. Jotain sovittuja juttuja toki sieltäkin löytyy, mutta sijoittuvat hieman ensi syksyä pidemmälle.
Tällaisina hetkinä sitä kaipaa koulukavereita. Kaipaa niitä kenen seurassa ei koskaan tarvinnut miettiä seuraavaa aamua pidemmälle. Hirveää paatosta, tiedän, mutta monien ohjaamiensa ryhmien jälkeen sitä pelkää sokeutuvansa niihin juttuihin mitä tekee. Pelkää sokeutuvansa niistä. Kaipaan niin sitä kaveria, joka haukkuu jutun pystyyn, tai paskat siitä välittää, tai muuten vain on asioitten äärellä.
Noin vuosi sitten istuin erään keskisuomalaisen tanssiravintolan saunalla ja ihmettelin miten ympärillä olevat ihmiset, hetki sitten täysin vieraat, olivat kuitenkin niitä tärkeimpiä ihmisiä elämässäni. Siitäkin on jo vuosi, kun tajusin vihdoin ettei elämää pidä juosta pakoon saavuttaakseen jotain. Kait se pieni hetki siinä terassilla, kun puhuin tänään (pe) polttareitaan viettävän kaverin kanssa puhelimessa, osoitti jonkin pienen asian todeksi. Sen yksinkertaisen jutun, ettei elämäänsä voi jakaa liian moneen suuntaan. Itse tein sitä koko kouluajan, eikä se ainakaan vähentänyt sitä ahdinkoa mitä niinä vuosina koin.
Ilta pimenee siihen mitä se näinä aikoina pimenee. Tuulee. Paljon. Huomenna luultavasti sataa, mutta lauantaille lupaili aurinkoa.
Jännitän, hieman.
Mutta nyt kun kerrankin tämän blogin tiimoilta on tullut oltua edes hieman asioitten äärellä, heitän loppuun Kyläkoulun loppubiisin sanat. Ovat käsialaa Jarkko Martikaisen. Kertovat paljon tästä keväästä, näistä fiiliksistä, jonkin olellisen oivaltamisesta:

"Vaikka mä elän kuin viimeistä päivää
kiellän sen olevan viimeinen
Kavahdan terveen järjen häivää
elämää vierastan, ihminen

Suuria turhia toimia piirrän
elämänkaarta kun suunnittelen
Sinutkin usein mä huomiseen siirrän
tänään kun kanssasi ehdi olla en

Ja toisten jos manalle menneen kuulen
vähänpä viisautta siitäkään saan
ikuiseksi elon onneni luulen
kunnes mun kummullani veisataan

Ja silloin puustani putoaa viimeinen lehti
yö vie haaveilijan
Hetkisen ihminen elämään ehtii
kaikki me kuolemme pian

Ihminen on kuin kärpänen täällä
vaikka se toisin toivoa vois
Varjot kun väijyvät päiden päällä
hetkessä huitaistaan kaikki pois.

Siis missä on rakas tai ystävä parhain
siellä sun paikkasi tänään jo on
Kaikki me lähdemme liian varhain
kuoleman kankeuden karkelohon

Ja puustasi putoaa viimeinen lehti
yö vie haaveilijan
Hetkisen ihminen elämään ehtii
kaikki me kuolemme pian


Vaikka mä elän kuin viimeistä päivää
kiellän sen olevan viimeinen
Kavahdan terveen järjen häivää
elämää vierastan ihminen."

ropisee

Kyllähän vesisade raikastaisi, jos se vain välistä taukoaisi. Parin tunnin päästä alkava läpimeno näyttää aika kostealta. Päivä on mennyt muissa hommissa, mitä olen tähän syssyyn vielä haalinut. No, toivottavasti päästään läpi ja onhan tässä vielä huominen ennen kenraalia. Vaikka uumoilin huomiselle lepopäivää, jos tänään menee hyvin. Katsellaan nyt.

rauhaisaa kiirettä välistä

Sade raikastaa ilmaa, eikä kiireisestä aikataulusta huolimatta ylitsepääsemättömiä ongelmia ole ohjauksissakaan. Jänis ollaan vedetty tältä alkuviikolta purkkiin ja valmiilta tuntuu. Loppuviikosta jatkuu sen parissa vääntö ja sitten ensiviikosta pelkästään sitä. Asioita tapahtuu, vaikka välistä tuntuu että hitaasti, mutta kuitenkin.

Kyläkoululla tänään vikat treenit. Sitten on viime syksynä alkanut prosessi minun osalta suurin piirtein siinä. Vielä parin kohtauksen tarkennuksia ja hänessähän se on. Huomenna ja torstaina läpi, perjantaina kenraali ja lauantaina ensi-ilta.

Julisteetkin ovat valmiita. Kyläkoulun taiteillut Niilo Ruuska ja Jäniksen Antti Kemppainen.

Ensi-iltaviikko!

Lauantaina vedettiin neljäs läpimeno Kyläkoulusta. Kesto alkaa olemaan kohdillaan, joskin ensimmäisellä puoliskolla on vielä vaihdoissa ja joissain kohtauksissakin tyhjää, joka hioo keskosta muutaman minuutin. Sitten päästäänkin sellaiseen tunti kymmenminuuttiseen alkuun ja neljänkymmenen minuutin loppuun. Hyvä kesto.
Tänään vielä väännetään, kuten huomennakin. Yksi biisi on liipaisimella, se kun ainakin tällaisenaan hidastaa kokonaisuutta pahassa paikassa eli ekan puoliskon lopussa. Luultavasti heivataan pois.
Yleisön läsnäoloa alkaa jo kaipaamaan. Launtaina muutama silmä jo olikin, ja näyttelijät juoksivat jutun kymmenen minuuttia nopeammin kuin aiemmin. Keskiviikkona seuraavan kerran läpi. Mutta siis, vielä hiotaan.

kiirettä

Hemmetin tiukka viikko osittain takana. Tänään kolmas läpimeno Kyläkoulusta, josta kuvat. Paljon vielä edessä töitä. Välillä kalvaa epäilys oiekastaan kaikkea muuta kuin jutun sanomaa kohtaan. Naivistisuus, sketsimäisyys, kesäteatterimaisuus ja suoranainen kökköys on keloja joita kirjoittaja pyörittelee mielessään. Toisaalta ohjaajana on tyytyväinen tähän mitä on olemassa. Vaikka vielä viimeinen viikko tuonee jonnin verran muutoksia kokonaistoimivuuden eteen. Huomenna taas läpimeno ja alkuviikosta parit treenit. Siinähän se sitten ja tarjottimelle. Perkele.

Jäniksestäkin eka läpäri takana. Siellä mentiin reippaasti eteenpäin tällä viikolla. Juttu alkaa olemaan uomissaan, jahka vaan kaikki käytännön asiat hoituu.

Huomista ja tulevaa kohti parin karaokebiisin avulla. Huomenna kaverin insinöörismieheksi valmistumisen ja tämän äidin draamapedasta tohtoriksi väittelyn bileet. Mmmmukavaa!

Ja sitten sunnuntaina Saarijärven teatteripäivien ohjelmistoon tulevan kirkkodraaman lämmitysharjoitukset.. Herra armahda.

Oikeasti on vain mahtavaa, että nyt on hommia, vaikka ajoittain mielessä pyörii se tuleva. Mutta siitä vasta viikon päästä, aikaisintaan.

työteliäs maanantai

Kaksiosaisen päivän, kaksiviikkoisen putken ensimmäinen aamu takana. Olkapäät punottaa auringosta. Aina sitä hokee itselleen, että ei Suomessa pala. Eipä niin, ainakaan tällaisella punapigmentillä varustettu körsikäs. Eipä sillä, ei tämä ole mitään viime vuoden Italian reissuihin. Silloin ei mies kyennyt juuri mitään muuta kuin rasvassa ja pyyhkeissä vellomaan.
Mahtavaa aikaa. Jutut alkaa pikkuhiljaa valmistua ensi-iltoihin ja kesä valmistua kauneimpaansa. Järvet on tullut jo koluttua ja sitä rataa.
Perjantaina oli Kyläkoulun ensimmäinen läpimeno. Yllättävän valmista kamaa. Tosin itselleni ehkä tärkeimmän kohtauksen joudun jättämään pois. Se ei vaan toimi. Ei toimi, niin ei toimi. Pois vaan ja asiat tiskiin toista kautta. Siinä oli vain sisällöllisesti koko jutun ydin. Tietyt asiat "yhteisestä energiasta" on pakko saada siinä kohtaa esitystä esille. Mutta ei näin kuin olin ajatellut. Ei, vaikka kuinka se syö miestä, ottaa pois, mutta pakkohan se on.
Sitä siis parkumaan ja iltaan valmistautumaan.

Tulihan se sieltä

Kesäkuu ja siltä tuntuu. Vihdoin se lämpö on saavuttanut nämäkin leveydet.
Asioita tapahtuu ilmeisen omalla painollaan. Saatiin asunto Jyväskylästä ja sitä myöten tulisi inventeerata kamat joita sinne siirtää. Ei hirveästi nappaa, mutta pakkohan se on. Ei voi joka luukkuun roudata juttuja, joita ehkä joskus sitten tarvitsee.
Jäniksen treeneihin tuli odotetusti uutta virtaa viimeisen ryhmäläisen astuttua remmiin mukaan. Paljon on kuitenkin vielä kokonaisuuteen tekemättä. Noinkin suurella lavalla ei joissain kohtauksissa pelkkä ilmaisu riitä, vaan perus kesäteatterirekvisiittaa tarvitaan. Niiden (esim. autojen) hommaaminen vaan harmaantaa hiuksia. Täytyy yrittää treenata siihen malliin, ettei niitä lopussa edes tarvita. Tai että mikä vain paikalle tuodaan, juttu toimii.
Kyläkoulusta tänään ensimmäinen läpimeno. Kantele on taivaallinen soitin. Ja kun saadaan musiikki ujutettua juttuun mukaan kokonaan, alkaa se pläjäys olemaan yleisöä vaille. Toiset kohtaukset ovat tosin toisia valmiimpia, ihan sen takia, että niitä on voitu harjoitella enemmän. Yksinkertaista matematiikkaa välillä. Toivotaan kaikkien kuitenkin vielä kahdessa viikossa lutviutuvan kohdilleen.