keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Lapiollinen paskaa



Voi sitä turhautumisen määrää, minkä saa aikaan se, että ihmiset toisissa harrastuksissaan hakevat itselleen sellaisen flunssan mikä tuhoaa koko harjoitusperiodin tärkeimmän vaiheen! Tällä viikolla olisi pitänyt saada vedettyä ne tärkeimmät, vielä hiovat treenit ja läpimenot, että ensi viikolla juttu voisi kehittyä. Mutta vitut. Yhtään kunnon harjoitusta ei tälle viikolle ole tiedossa. Sitä vaan yritetään väsätä lavasteita ja tehdä mitä tehtävissä on, mutta linkkarilla huitomista se on, vaikka oikeasti olisi kirveellä töitä!
Kyseistä näytelmää lainatakseni: "Minä en tiedä mitä tällaisissa tilanteissa tehdään. Tiedätkö sinä?" Jäniksen aikataulua heivattiin jo alunperin viikolla tiiviimmäksi ja nyt siitä häviää vielä tämäkin viikko. Pitäisikö ensi-iltaa siirtää? Paradoksaalisesti voi kuitenkin todeta Kyläkoulunäytelmän repliikein, että "markkinointi on käynnissä jo."
Sairastumisille ei voi mitään. Voi vain yrittää toivoa parasta, että flunssa menisi nopeasti ohi. Ja että se hoituisi kertaheitolla niin, ettei enää uusisi ensi viikolla. Mutta minua se stressaa tarpeettoman paljon. Ainakin juuri nyt. Kyllä se siitä ajatteluun en ole koskaan osannut tuudittautua. Se olisi pahinta mitä tässä leppoisassa kesäteatteriharrastuksessa voisi tehdä. Huono vitsi.
Missään tapauksessa, näyttää siltä ettei Juhanuksen viettoon pääse siihen asetetuin tavoittein. Kaikki on levällään. Musiikkeja ei näy, eikä varsinkaan kuulu, lavasteita väännetään se mitä osataan ja olemassa olevillä matskuilla pystytään. Rekvisiitasta on kasassa kymmenen prosentia..Hyvää Juhannusta ohjaaja-hyvä, jatka koko juhannus samoilla unilla mitä viime yönä, jossa toinen näytelmän kirjoittajista uhkasi haulikolla, piippu suoraan otsaan upotettuna.
Positiivista on eilen rakennettua saadun saunan lauteet. Pienestä olisi se ilo nyt revittävä. Ja jostain lisävoimia saatava.

Ei kommentteja: