Maanantaiaamu. Arki Juhannuksen jälkeen koittaa. Tuulee ja humisee, hyvä ettei kuitenkaan sada. Ensi-iltaviikko. Paljon on töitä näille muutamalle päivälle jäänyt, mutta toivossa kuitenkin, että terveystilanne paranee eikä enää yhtään treenejä jouduta perumaan. Tämän viikon ensimmäiset semmoiset eli kohta alkavat ovat jo toki sellaiset.
Toisaalta tiedän tasan tarkkaan mitä meidän pitää nyt tehdä. Suurin tehtävä minulla lienee nyt selittää tilanteen ja jäljellä olevien harjoitusten tärkeys ryhmälle. Jalkapallossa tai jääkiekossa voi yksi tyyppi olla pois milloin vain, se ei mitään kaada, sota ei yhtä miestä kaipaa. Mutta teatteri on erilaista kuin sota. Se on paljon suurempaa, koska siinä mennään heikoimman lenkin mukaan, tämän tukena, ja tämän osuutta viilaten, että lenkistä tulisi niin vanha, että kaikki ryhmässä sen allekirjoittavat ja ottavat vastuun omasta ja kaverin työstä. Vain siten voidaan saavuttaa jotain, mitä teatteriksi kutsutaan.
Sitä kohti nyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti