Katselmus

Harmaa aamu, sateisen utuista. Samantapaiselta näyttää pääkopassa; helppo hengittää, mutta kovin pitkälle ei näe. Tänään tai viimeistään huomenna on pakko saada päätettyä lähtökohta esitykseen. Alkuja on olemassa muutamia, mutta ei yhtään yli muiden. Kaksi ja puoli viikkoa riittää hyvin lähtökohtaisen tekstin tekemiseen, mutta valinnat kun tahtovat tästä eteen päin vain pienentyä ja pienentyä, niin nyt ei saa hätäillä. Vaikka todellisuudessa kiire onkin.
Esityspaikka on myös mietityttänyt. Sittenkin aion ajaa myös tämän nuorten jutun Teatterin omaan tilaan Työväentalolle. Oikestaan en edes tiedä miksi joku on sanonut, ettei sinne voisi tehdä kahta juttua samaan aikaan. Niinhän toimitaan joka puolella, kyse on vain roudaamisesta ja lavaromppeiden siirrettävyydestä. Työväentalolla on kuitenkin paras näyttämö mitä paikkakunnalta löytyy ja onhan se on lähtökohtaisesti perseestä, jos nuorten ryhmä ajetaan johonkin määrittelemättömään tilaan. Se viestii ainakin minulle, että juttu tehdään koska on pakko. Samaa joku paikallispoliitikko muuten sanoi nuorten valtuuston perustamisesta; "perustetaan kun on pakko." Asenne kohdillaan.
Oikeastaan tällaisen ilmapiirin vuoksi järjestämme helmikuulla toteutettavan nuorten teatteri-festarin Viitasaarella. Siellä on parempi näyttämö, eikä käsittääkseni muuta kuin nuorten esitys ohjelmistossa talvella, joten tilaa löytyy. Täällä pohjoisessa Keski-Suomessa kun pitkästä aikaa tehdään kolmella paikkakunnalla esitykset nuorten toimesta, on hyvä aika aloittaa toiminta, jolle toivotaan myös jatkoa. Eri paikkakunnilla vuosittain järjestettävä katselmus tuo lisäpontta jokaiseen ryhmään, kun päästään näkemään muitten juttuja ja saadaan omasta palautetta. Unohtamatta tyyppien keskinäistä tapaamista.

Kirjoitusvaiheessa

Viimeinen kurssiviikonloppu takana. Päästiin jo oikein hyviin improihin ja sunnuntain viimeisenä tehtävänä myös seitsenkohtauksisiin pienoisnäytelmiin.

Nuorten porukka on innoissaan. Kuten minäkin. Ryhmässä on hyviä esiintyjiä ja lapsiryhmissä toimiminen näkyy jonkinlaisena kokonaisymmärryksenä mitä teatteriin ylipäätään tulee. Paljon tuli päivien aikana porukalle lisäoppia, mikä toivottavasti näkyy tulevissa treeneissä. Kurssi päättyi positiivisiin, odottaviin kommentteihin tulevasta.

Mitään varsinaista esityksen alkujyvää kurssi ei kuitenkaan tarjonnut. Tyypit on nyt kuitenkin tiedossa ja se helpottaa kirjoittamista. Kolmen viikon päästä alkaa treenit ja lupasin silloin tuovani mukana jonkinlaisen tekstin mitä ruvetaan työstämään. Aika vahvasti näyttää tässä ryhmässä saavan ottaa ronskisti ohjauksia käsiin. Tyypit tuottavat materiaalia, mutta minun tullee tehdä kirjoitustyö. Se näyttäisi sittenkin olevan se toimivin tapa tässä(kin) jutussa.

Miettinyt jonkin verran vieraannuttaa esitystä sittenkin todellisuudesta. Aikataulu on sen vertaa tiivis, että saman maailman hahmottamiseen ja siinä syvälle pääsemiseen se ei riittäne. Eikä se välttämättä ole sittenkään se oikea tie. Samoten historiallinen jatkumo jäänee toisiin juttuihin. Nyt jatkuu yhden opuksen tarkastelu, josta jotain voisi irrota ja lähteä lentoon. Kolme viikkoa- kaksikymmentä ja yksi päivää - useita kymmeniä liuskoja harjoiteltavaa tekstiä.

Hommia riittää. Hyvä niin.

Oprin kimpussa

Suomessa tapahtui 1950- luvulla paljon mielenkiintoista, varsinkin modernin romaanin kohdalla. Myös draaman kentällä väännettiin huomattavan mielenkiintoisia teoksia uusien tuulien esim. Beckettin innoittamana. Itselle opinnäytteen kautta tietenkin Marko Tapio kumppaneineen edustaa sitä sodan jälkeistä fiilistä parhaimmillaan.
Tästä lähtökohdasta Opri vaikutti alkuun tylsältä. Sitä se osittain on vieläkin, ajatellen draamallisten mahdollisuuksien käyttämättä jättämisiä. Kuitenkin kun tekstiä lukee uudestaan ja uudestaan, tuppaa kaikki omat tekstilliset tai näyttämölliset laajennukset tuntumaan turhilta. Valitsin alkuperäisen tekstin ihan sillä nojalla, että Seppo Heinolan sovitus kaikessa laajennuksessaan oli täynnä nyt jo kikkailulta vaikuttavaa efekti-ilotulitusta. Kaikessa staattisuudessaan Opri alkaa sisältä näyttämään sitä herkkää elämänuskoa ja muutoksiin sopeutumista mikä sen aiheena pyörii. Tietenkin aika on tänään täysin eri mitä viisi-kuusikymmentä vuotta sitten, mutta aina ei kannata yrittää vääntää koivusta poppelipuuta.
Alkaa pääsemään jutussa niskan päälle ja innostumaan oikein kunnolla. Tässä ohjauksessa on paljon elementtejä, jotka pitävät virkeänä ja tuottavat lisätuntemuksia. Kyseisellä näyttämöllä innostus näyttelemiseen ja teatteriin itsessään lähti liikkeelle noin viisitoistavuotta sitten. Sanomattakin lienee selvää, ettei niihin tunnelmiin pääse käsiksi nyt, tässä ajassa ja tässä roolissa, mutta ajoittain Teatterilta hönkii sitä ilmaa, joka innostuksen sai aikaan. Se tuntuu hyvältä. Oikeastaan negatiivisessa sävyssä tämä asetelma ei ole vielä antanut itseään ilmi, vaikka sitä hieman uumoilin. Ehkä se vielä ilmoittaa itsestään.
Toinen jännittävä aspekti näin nuorelle ohjaajalle on se, että yhteen rooliin on tulossa kaveri, joka on Teatterin varsinainen kummitus, grand old man. Kaveri oli mukana jo vuonna 1954, kun Opri edelisen kerran Saarijärven Työväentalolla esitettiin! ensi vuonna on hänen 60- vuotis taiteilijajuhlavuotensa.
Vielä kuukausi harjoitusten alkuun, joten hyvältä näyttää. Nuorten esitykseen saa sitten tykittää ajankohtaisempaa matskua, jos sitä sanottavaa pukkaa. Sinälläänhän aivan erinomainen tilanne! Että ei kun hommiin takaisin.

Frischista vielä

Jäin miettimään mikä Tuhopolttajissa oikein kiinnosti. Sen perusväittämä siitä että totuus on hassunkurista siinä mielessä ettei sitä kukaan usko, hipoo monellakin tapaa tätä aikaa. Esimerkiksi ilmastonmuutos on niin totta, mutta harva siihen reagoi tosissaan. Tässä vuonna 1958 kirjoitetussa näytelmässä porvarillisen perheen ullakolle pesiytyy pari tuhopolttajaa samaan aikaan kun koko kaupungissa vallitsee tuhopolttojen sarja. Taloon kannellaan bensakanistereita, mutta onnettomuuden sattumista omalle kohdalle ei nähdä varteenotettavana vaihtoehtona.
Pieni dialogipätkä toisen näytöksen alusta

BIEDERMANN
.. viimeisen kerran. Hän ei ole mikään tuhopolttaja!
ÄÄNI
Mistä sinä sen tiedät?
BIEDERMANN
Minä kysyin häneltä.. Ja sitä paitsi, eikö maailmassa voi enää mitään muuta ajatella? Siinähän tulee hulluksi, te ja teidän ikuiset tuhopolttajanne. Hulluksi!
BABETTE
Älä huuda minulle.
BIEDERMANN
En minä sinulle huuda, minä huudan muuten vain. Pitää mennä! Jos jokaista pidetään tuhopolttajana niin mihin se johtaa? Täytyy sentään vähän luottaa ihmisiin, Babette, edes vähän.
BABETTE
Sinä olet liian hyvänahkainen. Minä en ole niinkuin sinä. Sinä kuuntelet sydämesi ääntä, mutta minä saan valvoa koko yön.. Minä annan hänelle aamiaista mutta sitten hän saa mennä.
BIEDERMANN
Kuten haluat.
BABETTE
Minä teen sen ystävällisesti, en minä häntä loukkaa.
BIEDERMANN
Kuten haluat. Pitää mennä asianajajan luokse. (suutelee Babettea totunnaisesti, silloin Smitz tulee lampaanvälly kädesään; he eivät vielä huomaa häntä)
BABETTE
Mitä varten sinä erotit Knechtlingin?
BIEDERMANN
Koska en enää tarvitse häntä.
BABETTE
Sinähän olet aina ollut tyytyväinen häneen.
BIEDERMANN
Sitähän se yrittää käyttää hyväkseen. Osuus hänen keksinnöstään! Knechtling tietää sitä paitsi tarkalleen, ettei meidän hiusvetemmeole mikään keksintö vaan pelkkä bisnes. Naurettavaa! Kunnon ihmiset, jotka voitelevat kaljunsa meidän hiusvedellämme voisivat yhtä hyvin heittää päälleen omaa kustansa..
BABETTE
Gottlieb!
BIEDERMANN
Mutta se on totuus! Minä olen liian hyvänahkainen, sinä olet oikeassa: tältä Knechtlingiltä minä kyllä väännän niskat nurin.
(lähdössä, näkee Schmittzin)
SCHMITZ
Hyvää huomenta, herrasväki!
BIEDERMANN
Herra Schmitz..
SCHMITZ
Sanokaa vain Sepp!
BIEDERMANN
Vaimoni puhuu teidän kanssanne, herra Schmitz. Minun täytyy valitettavasti mennä. Toivon teille kaikkea hyvää. Kaikkea hyvää, Sepp, kaikkea hyvää.
(menee)
SCHMITZ
Kaikkea hyvää sinulle , Gottlieb
(Babette tuijottaa) Eikö teidän miehenne nimi ole Gottlieb?
BABETTE
Nukuitteko hyvin?
SCHMITZ
Kiitos, oli vähän kylmä. Mutta minä uskalsin ottaa tämän lampaanvällyn rouva, se muistutti minua nuoruudestani miilunpolttajien majassa... Niin minä olen tottunut kylmään.
BABETTE
Aamieainen olkaa hyvä.
SCHMITZ
Mutta rouva! Minä en voi, en millään!
BABETTE
Syökää nyt oikein hyvin, Sepp. Teillä on varmasti pitkä matka edessä.
SCHMITZ
Miten niin?
BABETTE
Haluatko lösäksi keitetyn kananmunan?
SCHMITZ
Kaksi.
BABETTE
Anna!
SCHMITZ
Katsokaas rouva, minä tunnen olevani jo kotona... Minä olen niin vapaa!
BABETTE
Kaksi löysäksi keitettyä munaa.
ANNA
Hyvä on.
SCHMITZ
Kolmen ja puolen minuutin.
ANNA
Hyvä on.
(on lähdössä)
SCHITZ
Neiti!
(Anna pysähtyy ovella)
Hyvää päivää!
ANNA
Päivää
(poistuu)
SCHMITZ
Miten se neiti minua katsoikaan! Hitto soikoon! Jos se hänestä riippuisi niin seisoisin ulkona rankkasateessa.
BABETTE
Herra Schmitz..
SCHMITZ
Niin?
BABETTE
Puhuakseni vilpittömästi:
SCHMITZ
Tehän vapisette rouva!?
BABETTE
Herra Schmitz
SCHMITZ
Mikä teitä huolestuttaa?
BABETTE
Juustoa?
SCHMITZ
Kiitos
BABETTE
Marmelaadia?
SCHMITZ
Kiitos
BABETTE
Hunajaa?
SCHMITZ
Yhtä lajia kerrallaan, rouva, yhtä lajia. Niin mitä?
BABETTE
Suoraan sanoen, herra Schmitz
SCHMITZ
Te haluaisitte heittää minut ulos?
BABETTE
Ei, en missään tapauksessa, en misä sitä tarkoita..
SCHMITZ
Mitä te tarkoitatte?
(ottaa juustoa)
Tilsit on minun herkkujuustoani.
(syö takakenossa)
Rouva pitää minua tuhopolttajana.
BABETTE
Älkää käsittäkö väärin! Mitä minä muka olen sanonut? Minä en missään tapauksessa halua loukata teitä! Kunniasanalla! Minä ihan hämmennyt. Kuka tässä on mitään tuhopolttaista sanonut! Minulla ei ole mitään valittamista teidän suhteenne.
SCHMITZ
Minä tiedän etten osaa käyttäytyä.
BABETTE
Ei se sitä ole.
SCHMITZ
Ihminen joka maiskuttelee
BABETTE
Älkää viitsikö
SCHMITZ
Sitä ne minulle orpokodissakin aina sanoivat: älä maiskuta Schmitz!
BABETTE
Hyvänen aika te ymmärsitte minua aivan väärin.
SCHMITZ
Minä lähden.
BABETTE
Herra Schmitz
SCHMITZ
Kyllä minä lähden.
BABETTE
Toinen kupillinen?
Puoli kuppia?
Te ette voi lähteä noin. Minä en ole halunnut loukata teitä, en ole sanonut sanaakaan maiskuttamisesta.
(Schmitz nousee)
Olenko minä loukannut teitä?
SCHMITZ
Minkä rouva sille mahta etten minä osaa käyttäytyä! Minun isäni oli miilunpolttaja. Mistä meikäläinen olisi käyttäytymään oppinut. Nälkä tai kylmä, se ei minua liikuta, mutta minulla ei ole sivistystä eikä käytöstapoja eikä mitään...
BABETTE
Niin minä ymmärrän.
SCHMITZ
Minä lähden.
BABETTE
Mihin?
SCHMITZ
Ulos sateeseen...
BABETTE
Älkäähän nyt!
SCHMITZ
Minä olen tottunut kaikkeen.
BABETTE
Herra Schmitz, kuulkaa. Älkää katsoko minua noin. Teidän isänne oli miilunpolttaja, minä käsitän herra Schmitz, teillä on varmasti ollut kova nuoruus.
SCHMITZ
Ei minulla ole ollut nuoruutta, rouva. Ei mitään nuoruutta, minä olin seitsemän kun äiti kuoli.
(pyyhkii silmiään)
BABETTE
Sepp! Sepp...
(Anna tuo pehmeäksi keitetyt munat)
ANNA
Haluatteko vielä jotakin?
(ei saa vastausta ja poistuu)
BABETTE
Enhän minä käske teitä ulos, en minä sellaista sanonut. Te käsititte minut kokonaan väärin, herra Schmitz, se on kauheaa. Mitä minun pitäisi tehdä että te uskoisitte minua?
Syökää Sepp, syökää nyt.
Minä te meitä pidätte? En minä ole huomannut että te maiskuttaisitte, kunniasanalla! Ja vaikka te maiskuttaisittekin; me emme ikinä kiinnitä huomitota ulkonaisiin seikkoihin Schmitz. Me emme ole niin...
(Scmitz rikkoo munan pään)
SCHMITZ
Jumala teitä siunatkoon!
BABETTE
Suolaa?
SCMITZ
Niin se on totta, että rouva ei ole heittänyt minua ulos, ei sinne päinkäään. Minä pyydän anteeksi että ymmärsin rouvan niin väärin..
BABETTE
Onko muna sopiva?
SCHMITZ
Vähän liian löysä... Minä pyydän kauheasti anteeksi.
Mitä te sitten rouva halusitte sanoa, äsken kun aloititte: suoraan sanoen!
BABETTE
Niin, mitä minun pitikään. sanoa...
SCMITZ
Kiitos kiitos. Willi aina sanoo: onko sellaista enää? Yksityistä armeliaisuutta.Nykyään ei enää ole hienoja ihmisiä. Kaikki on sosialisoitu. Enää ei ole ihmisiä, hän sanoo. Sitä varten koko maailma menee päin helvettiä, sitä varten!
(panee munaa suolaan)
Kyllä se hämmästyy,kun saa tällaisen aamiaisen, niin kyllä hämmästyy.. Willi nimittäin!
(ovikello soi)
SCHMITZ
Se on ehkä hän.
BABETTE
Kuka on Willi?
SCHMITZ
Hän on sivistynyt mies, rouva. Te huomaatte kyllä, hän oli tarjoilija Metropolissa ennen kuin se paloi, Metropolissa..
BABETTE
Paloi?
SCHMITZ
Päätarjoilija.
(Anna sisään)
BABETTE
Kuka se on?
ANNA
Joku herra
BABETTE
Mitä hän haluaa?
ANNA
Palovakuutuksesta, hän sanoo että pitää tarkastaa talo. Hän on frakissa.
(Babette ja Anna menevät ulos. Schmitz kaataa itselleen lisää kahvia)
SCHMITZ
Willi!


Pentti saarikosken suomennos tuo tekstiin tietenkin oman vivahteensa, mutta kummasti viehättää Frischin dialogi. Niin tätä päivää täynnä olevaa paskanjauhantaa, mutta tiukalla virityksellä jännite pysyy kasassa.
Sepp muuten viittaa Beelzebubiin, joka näytelmässä lopussa on suurehkossa roolissa...Siellä ollaankin sitten jo hieman eri kuppiloissa.
Hyvä virike tämä Frisch tähän päivään!

Kotona taas

Oulainen oli tämä paikka missä viime viikko vierähti. Luultavasti jo Oulun lääniä, mutta ainakin hyvin pohjoista pohjois-pohjanmaata. Se on jotenkin aina niin rentouttavaa olla semmoisessa paikassa, missä näiden tietokoneiden ja televisioiden sijaan olotilaa hallitsee takkatuli.
Hieman lukemista, kirjoittamista mutta enimmäkseen oleskelua; lenkkeilyä ja punkkua. Max Frischn Tuhopolttajat takkatulen ääressä luettuna oli kuuma kokemus. Siinä ei ollut loppupeleissä mitään järkeä, varsinkaan jälkinäytöksessä. Mutta kuitenkin se edusti jotain siitä minkälaista teatteria sitä haluaisi tehdä ja nähdä. Frisch on muutenkin mielenkiintoinen tapaus. Muutama vuotta sitten tehtiin Kumpulan metsään Klitsun ja Ilveksen yhteisenä kesäteatterina herran Kiinan Muuriin perustunut esitys Muuri. Silloin toimin tuottajana, mikä onkin ainoa kokemus puhtaasti sillä tontilla toimimisesta.
Torstain vietin koululiikuntaliiton yleisurheilukisoissa. Välillä kun pilli soi, tuli hetkittäisiä fläsäreitä lapsuudesta, joka tuli vietettyä hyvin pitkälle urheilukentällä. Äänen kuullessa pulssi nousee ja hermostuttaa. Tiedä sitten onko tuo niin hyvä asia.
Lauantaina oli kolmas päivä Saarijärven Teatterin kurssista. Mahtavaa oli kuulla kyselyitä siitä että miksei tänä viikonloppuna voitu olla kahtena päivänä. Intoa olisi näemmä riittänyt. Päästiin improissa jo tekemisen makuun, kun edellisinä kertoina opitut perusteet näykyivät olevan hallussa. Hyvää sakkia. Kirjoitettiin jonkin verran matskua, minkä pohjalta viimeisten kertojen kohtausharjoitukset rakentuvat. Samalla saa hieman osviittaa siitä, mikä on tämän tekstin varsinaisen kasaamisen työjako. Jos porukasta löytyy, niin kuin hieman epäilen, kirjoittamisintoisia tapauksia, täytyy miettiä jonkinlaista kirjoittamistehtävää ja muutamaa ohjaukertaa siihen liittyen jo ennen varsinaisten treenien alkamista. Mitkä siis alkavat jo kuukauden päästä.
Sain tehtyä syksyn aikataulut. Lokakuun puolesta välistä helmikuuhun kiristyvällä tahdilla. Aika on kuitenkin sen vertaa pitkä, ettei ennen vuoden vaihdetta ole treenejä kuin maanantaista keskiviikkoon. Hyvä näin. tässä on mielessä pyörinyt hieman muutkin tulevat jutut ja niitten valmisteluun jää aikaa aina loppuviikosta.
Lauantaina oli vielä kortiton kortti-ilta Kämärissä. Yllättävän latautunut fiilis nyt maanantaina, vaikka koko yö menikin laulaen ja asioita puiden. Nyt uskaltaa taas tarttua rohkeammin kirjoittamiseen. Siitä puhuminen tärkeitten ihmisten kanssa on varsinkin näin työhön ryhtymisen kynnyksellä elintärkeää. Se buusti vie sitten kyllä mennessään, mutta alku aina nihkeää. Samoiten yksi velipojan oppilaista on hyvä esimerkki siitä, ettei tämä työ ole turhaa. Kaikella kunnioituksella koulussa toteutettavaan ilmaisutaitopetukseen, mutta vuonna 2007 ei pitäisi tällaisia tapauksia olla olemassa; Seistemäsluokkalainen poika oli kolme vuotta sitten pakotettu lausumaan runo koulun esityksessä. Pakottamista voi pitää todellisena, koska sen jälkeen kaveri ei ole puhunut kenellekään näinä kolmena vuotena, paitsi vanhemmilleen.
Mitä luultavammin sitä tuli siis oltua pohjanmaalla.

Siitähän se taas lähtee

Syksyn vääntö on lähtenyt liikkeelle! Viikonlopun kurssi oli ja meni. Jotenkin vain miettii, että mitä sitä oikein näinkin lyhyellä ajalla, viisi päivää, oikein voi opettaa. Kauhean syvälle ei päästä, mutta jonkinlaiseen hajuun siitä mitä harjoitusvaihe tulee sisältämään, yritetään orjentautua. Tuli touhuttua niin paljon, että jätin viimeiseen palaute keskusteluun tuplat suunnitellusta enemmän aikaa. Olisi ehkä sittenkin pitänyt vetää vielä jokin helppo harjoitus, jossa tyypit olisivat puhumisen sijaan saaneet onnistumisen kokemuksen loppuun. Toisaalta kukaan ei kummemmin avautunut huonosta fiiliksestä, joten näillä linjoilla jatkoon.

Lähden tänään Oulun alapuolelle johonkin mumonmökkiin muutamaksi päiväksi. Velipoika on siellä, kuollaksenikaan en muista paikkakuntaa, liikunnanopettajana ja meikällä hyvä mahdollisuus päästä jonnekin muualle hetkeksi miettimään näitten alkavien ohjausten meininkejä.

Väsyttää aikalailla. Tänään saa vihdoin paperityöt eteenpäin ja voi hetkeksi irtautua niistä. Se ehkä helpottaa, ettei ole rästissä niitä kirottuja lappuja. Muutamaa ideaa pyöritellyt mielessä näitten painijoiden päänmenoksi. Ehkä ensi lauantaiksi jo olisi jotain konkreettisempaa hahmotelmaa tiedossa. Tai muutamaa vaihtoehtoa esittää.

Kävin sunnuntaina pyörähtämässä toisen mielessä pyörineen esitystilan liepeillä. Tämä olisi isompi, mutta matala tila. Tyhjää ja laattaa täynnä. Hyvä fiilis jäi, jos siihen saisi rahoituksen kuntoon, niin ilomielin siihen kehisi. Esiintyjiä tulee kuitenkin olemaan sen vertaa paljon, että suuri tila ei olisi pahitteeksi.

Kohta heittämään palloa koriin.

Hämärä yö

Siinä yhden jälkeen herään koiran tuijotukseen. Saman tien tämä otus painuu lattian pintaan, mutta tilalla näkyy vanha nainen taaksepäin kurottuneena ja polttaa piippua. Hetken tätä tuijotettuani hän katoaa ja tilalle ilmestyy toinen vanhempi nainen. Tällä kertaa kyyristyneenä suoraan minua kohti. Normaalit silmän rapäytykset, kyljen kääntämiset, mutta vieressä kyyhötetään vieläkin. Kunnes sitten muutaman hetken päästä tämäkin häviää. Huoh.
Mutta saman tien koira alkaa röhkiä kuin sika! Tämä ei ole sille mitenkään uutta, mutta harvemmin tätä tapahtuu keskellä yötä. Röhkimistä jatkuu aikansa, kunnes koiruus päättää tämäkin mennä omaan koppaansa jatkamaan loppuyötä. Hillitymmällä meiningillä.
Siis hikinen ja hämärä yö takana. Edessä lukemiseen painottuva päivä, muutaman hataran tekstiaihion työstön höystämänä. Koira jatkaa uniaan, rauhallisena kuten mitään ei oli tapahtunut.

lenkin jälkeisiä

Kämpän läheltä on löytynyt oivallinen pururata juoksemiseen. Kummasti on koiran ja lenkittäjän kunto kasvanut kesästä, vaikka kuukauden takaisista helteissä ainakin koiralla taisi kuumuudella olla osansa vauhtiin. Tästä toisesta kaverista en niinkään tiedä.
Viikonloppuna alkavalle kurssille on ilmoittautunut jo parisen kymmentä intoilijaa. Eniten tietääkseni n. neljätoistavuotiaita tyttöjä. Poikien metsästäminen tuntuu olevan välillä näillä leveyksille vaikeampaa. Tarvitsisi pari tyyppiä, jotka innostuisivat ja sitä myöten kiinnostus saattaisi muuttua aktiivisemmaksi. Saarijärvelle tosin valmistui juuri pitkän odotuksen jälkeen monitoimihalli, joten urheiluharrastukset saanevat lähivuosina nostetta. Toivottavasti ei kuitenkaan esimerkiksi juuri teatterin kustannuksella. Vaikka itse en ole koskaan vetänyt näiden kahden välille mitään kummempaa viivaa, tuntuu siihen aina törmäävän, ajatukseen että teatteri on vain pelleilyä, jossa yritetään olla jotain muuta kuin ollaan. Vaikka moni siihen yhtään tutustunut tietää asian olevan juuri päinvastainen.

Tämmöistähän tämä todellakin on

Sitä yrittää hoitaa paperisälää kuntoon ja mitä tapahtuu? Blogi muuttaa väriään, muotoaan, habitustaan. Siltikin se yksi kuitti on jossain laatikon ja seinän välimaastossa nauramassa, että eipäs poika saa vieläkään kaikkia papereita kondikseen. Että näin.

Paperitöitä

Lippujen ja lappujen keräilyä menneistä palkoista, väliin jääneen ajan tukien selvittämiseksi. Pitäisi laskea täyttyykö työssäoloehto, että alkaisi saamaan näiltä töitten väliin jääviltä ajoilta ansiosidonnaista päivärahaa liitosta. Itse kevyin laskelmin sitä mieltä että ehdon täyttyminen on niin siinä rajoilla, etten muutaman kuukauden takia sitä paperirumbaa jaksa läpi käydä. Laiskuutta sanoisi joku, mutta en ole koskaan oikein pitänyt tällaisesta paperien pyörittelystä. Pikkuhiljaa käyntiin pyörähtävien talven töitten jälkeen se joka tapauksessa täyttyy ja silloin se on viimeistään ajankohtaista. Pitäisi joka palkkakuitti puolentoistavuoden ajalta käydä läpi, katsoa montako tuntia on tehnyt kunakin päivänä palkallista työtä ja laskea kuinka monelta viikolta tunnit riittävät.
Helvetti mitä touhua.

Sunnuntai

Käymisoloinen viikko takana. Nyt hieman rauhaisampaa oleskelua, vaikka työt eivät suurella kädellä olekaan edenneet.
Tullut mietittyä lähinnä tätä lomaa. Puolitoista kuukautta ilman päällä olevaa ohjausta. Tällaista taukoa ei ole ollut kahteen vuoteen ja sitä ennen oikeastaan menee viisi vuotta aina jonkin jutun vaikutuksen alaisuudessa. Tässä valossa tauko tekee hyvää. Jo ensinnäkin ensi viikonloppuna alkavaa kurssia miettii taas aivan uudesta näkökulmasta. Ehkä sitä pystyy hieman tarkempaan suunnitteluun, tavoitteellisempaan toimintaan, eikä luota vain niihin harjoitteisiin joihin parissa vuodessa on tottunut.
Näitä aikatauluja on vaan kironnut. Lähes kaikki parin vuoden aikana tehdyt ohjaukset ovat tulleet suhteettoman nopealla aikataululla: muutama kuukautta, päätös ja ohjaus käyntiin. Puolensa siitäkin löytyy, oikein hyvätkin. Mistään ei ole oppinut niin paljon kuin näistä nopealla temmolla syntyneistä jutuista. Mutta jatkoon toivoo hieman pidempää valmisteluaikaa. Nyt käsillä oleviin ohjauksiin sitä on tarpeeksi. Varsinkin ensi kesän ohjaus on nyt oikeissa ajoissa.
Apurahahakemuken vääntely oli muuten siltä osin turhaa, että raha olisi pitänyt syytää tänä vuonna toteutettavaan juttuun. Me haimme vuokrarahoja tulevan vuoden tammi- ja henlmikuulle, joten taidetoimikunnalta ei ainakaan tähän hätään tule apuja. Nyt yritetään kartottaa muut mahdollisuudet, niin rahojen kuin uuden tilankin suhteen. Tämä olisi vain ollut niin hyvä, mutta mitäpä sille voi, jos ei rahoitusta löydy, maatkoon käyttämättömänä. Rakennetaan joku lastylevyhalli siihen viereen.