pimeässä työssä

Täällä Kämärissä sen vasta huomaa, miten lyhyt tänä vuodenaikana päivä onkaan. Kaksi päivää tullut touhuttua täällä itsekseen Elmon parissa, ja juuri havahduin siihen, että taas on ulkona säkkipimeää.
Jostain syystä se ei nyt kuitenkaan verota energiaa. Pikemminkin antaa sitä lisää, rauhoittaa. Se on ikään kuin seinälle pysähtynyt kello, joka kadottaa ajan tajun. Ei ole väliä mikä vuorokauden aika on menossa, on vain aikaa.
Eilinen meni Elmon tarinan kokonaisvaltaisemmassa hahmottamisessa. Tänään on sitten alkanut varsinainen kirjoittaminen, joka on sujunut ihmeen hyvin. Tarkoitus on ensin kirjoittaa ns. paskaversio, tässä vaiheessa dramaturgisia ideoita tarvitse sen kummemmin kyseenalaistaa. Sen kun paukuttaa version, jota voi sitten lähteä uudestaan muokkaamaan, ehkä sitten terävämmällä ajatuksen kärjellä. Vaikka yllättävän toimivia juttuja on jo näin alkuun tullut. Ainakin omasta mielestä, saa nähdä sitten kun niitä jollekin lukee, tuleeko ymmärtäväisiä katseita. Että hyvä hyvä. Enpä kyllä usko.
Homma jatkukoon.

Välissä

Tosiaankin, välissä loman ja työn.
Tänään oli välikatsaus eli läpimenot kummastakin jutusta. Yli kolme viikkoa aikaa seuraaviin treeneihin. Ihan hyvä juttu tämä tauko... Varsinainen työpäiväkirja on niin täynnä merkintöjä ja niin moneen suuntaan, että muutaman viikon huili tekee niillekin ajatuksille varmaankin terää.
Nuorten kanssa ei vieläkään ole kummempia ongelmia. Momosta tulee toimiva juttu jahka saadaan ruletti pyörimään ja muutamat kohtaukset vielä iskevämpään muottiin. Ja tekniikka tietenkin, mikityksineen ja suuntaa-antavine lavastuksineen ruotuun.
Mutta Opri! Voi opri, Opri... Tämän päivän läpimeno kesti nettona kolme tuntia. Osittain sen takia, että plareja ei enää tässä vaiheessa voi apuna käyttää ja sen myötä kuiskaaja oli aikalailla äänessä. Mutta paljon puski suolaista hikeä meikäläiselle tämä ilta Oprin suhteen. Ensiksikin peruskysymys; miksi, oi miksi? Esityksen tekemiseen löytyy oikeutus kyllä jollain tapaa, ja varsinkin hieman kaivamalla. Mutta itselle se on vieläkin hukassa. Esityksen yleisön keski-ikä tulee mitä luultavammin pyörimään seitsemänkymmenen tienoilla. Ja heillehän tämä on varsin toimivaa settiä. Näytelmässä on vaan minun silmin niin paljon tyhjäkäyntiä ja näennäistä jauhantaa, että sen voisi tiivistää puoleen tuntiin. Ja vaikeutta tuottaa juuri asettuminen tällaisen "peruskatsojan" asemaan. Kun aina on yrittänyt tehdä sellaista jälkeä joka sentään omaa silmää miellyttää, niin tässä on haastetta aikalailla. Tavoite on vääntää Viitasaaren Kemppais-Jyrkin sanoin sellainen esitys, "jonka jaksaa itse katsoa". Siinähän sitä on tavoitetta riittämiin.
Tämä "loma " pyörähtää käyntiin huomenna. Kokolailla se aika mennee kuitenkin Lumperon tekstin kimpussa. Mitä luultavammin kesäksi tehdään uusi dramatisointi Juhani Peltosen Elmosta. Täytyy vielä huomenna käydä läpi kaksi valmista plaria, jos niistä löytyisi valmiiksi ohjattavaa kamaa. Vaikka sen vertaa vahvaa visiota tuosta Peltosen kirjasta suhteessa Lumperoon pukkaa, että luultavasti joululoma menee uutta dramatisointia vääntäessä. Ja mikäs sen mielekkäämpää touhua.
Ensi viikko siis Kämärin kyläkoulun uumenissa Elmon syvintä ajatusta miettien.

tulevia näkymiä

Istun monttu hölmössä asennossa koneen äärellä hämmästyneenä Jyväskyläläisen hammashoidon ripeydestä. Muutamana päivä tuntunut painetta ja jomotusta leuassa siihen malliin, että viisaudenhammas vihoittelee taas. Viimeksi näin kävi kesäkuussa juuri ennen toisen teatterin ensi-iltaa.
No, ajattelin aamusta soittaa ja kysellä aikaa hampaan poistolle joskus helmikuulta, ensi-iltojen jälkeen. Oikeastaan ennenkuin huomasinkaan olin jo käynyt otattamassa legosta kuvat ja istuin hammaslääkärin tuolissa. Ensiapuna vedettiin ylempi viisaudenhammas pois ja kirurgille lähti saman tein kuvat tutkittavaksi mitä alemmalle, varsinaiselle kipuhampaalle pitäisi tehdä. Postissa tulee kuulemma aika seuraavaan poistoon. Käteen paiskattiin ohjeet hampaan poiston jälkitoimintoihin ja kasa tuppoja veren vuodon varalta. Edes kiitosta ei pystynyt sanomaan, kun yksi tuppo jo suussa pureskeltavana! Ripeää toimintaa sanoisin.
Hammaskivuista ja pienestä väsymyksestä huolimatta mukavaa aikaa ollut. Ohjaukset etenevät aikataulussa, eikä kumpaisenkaan ensi-ilta paina päälle aivan vielä. Harjoituksissa vielä leikitään ja hahmotellaan, kokeillaan ääripäitä, vaikka Oprissa on kyllä jo joutunut asemoimaan aika tarkasti, liikkumatila kun siinä niin pieni.
Momossa tehtiin tällä viikolla oikeastaan pelkästään tansseja. Tai liikettä, miksi sitä voisi kutsua, musiikin mukana heilumista kuitenkin. Lavastus mietityttää siinä nyt eniten, joten maanantaina täytyy siitä jotain päättää että saadaan rullat pyörimään.
Oprin ryhmässä jäänyt kivasti aikaa alkuharjoituksille, vaikka aivan kaikki eivät niistä ehkä perustakaan. Kummasti se kuitenkin näkyy heistä jotka jaksavat ilmaisuharjoituksiin satsata, että ovat kehittyneet. Myös aika paljon käytetty aikaa ihan puhumiseen, liittyen teatteriin ja muuhunkin.
Katse on puolittain koko ajan tulevassa. Akuutisti kesäteattereissa, jotka nyt tulevana kesänä tulevat vastaan. Tänne Jyväskylään tehdään AdAstralle Hotakaisen Juoksuhaudantie loppukesäksi ja alkukesään Saarijärvelle Teatteri Lumperoon jotain. Itse asiassa tämän kimpussa piti tämä päivä touhuta, että löytäisi jonkin mielenkiintoisen tekstin jota Lumperolle ehdottaisi. Mielessä pyörinyt muutamia, mutta selkeää ykköstä ei vielä ole löytynyt. Lumperohan on hemmetin hieno paikka ja viidensadan hengen katsomolla ehottomasti suurin paikka mihin olen mitään koskaan tehnyt. Pitäisi vain kaivaa semmoinen juttu, josta saisi hienoon paikkaan osuvan väännön.
Juoksuhauta taas täällä jyväskylässä tulee sijoittumaan huomattavasti pienempään miljööseen. Minne, se ei ole vielä aivan varmaa, mutta rintamamiestalojen katveeseen sille yritetään paikka löytää.
Vieressä kulkevana suunnitelmana mukana heiluu päivittäin ajatus tästä pohjoisen Keski-Suomen alueteatterista. Sen sisältöä tullut hahmoteltua ja täytyy sanoa etten ole mistään ollut pitkään aikaan näin innoissaan ja jopa toiveissaan kuin tästä! Vaikka rahoituskuviot ovat vielä aivan auki, näkisin meidän toiminnan olevan senkaltaista, jolle jostain kautta edellytykset hoidettaisiin. Vaikka sitten alkuun pienempinä.
Huomenna pikkujoulut Kämärissä ja sunnuntaina Pyykki Äänekoskella. Rauhassa hammasta kuunnellen niitä kohti.

Puuhissa mennyt aika

Alla ensi torstaina Sampo-lehdessä julkaistava kolumni. Kataisen katteettomista lupauksista tulikin nyt, ihme kyllä, pakkotoimilla uhaten katkerasti lunastettuja puheita. Oikeutta näyttää vielä olevan ainakin suomalaisessa sovittelu järjestelmässä. Jos nyt kirjoittaisi tulevan kolumnin se saattaisi olla hieman toisenlainen, mutta menkööt nyt tuollaisena.
Työmailla työteliästä. Momosta ollaan jo kertaalleen kahlattu kohtaukset läpi ja sen muoto alkaa hahmottua. Nopeatemoinen juttu, jonka rytmitys tulee olemaan vaikeimmista mitä ikinä olen tehnyt. Tarina rullaa ekonomisesti ja nopeasti, joten yleisön mukaansaaminen heti alusta on tärkeää. Tänään vanhusten vallatessa harjoitustilan keskitymme puvustuksen ja lavastuksen visuaaliseen ilmeeseen. Näitten tyyppien kanssa on hyvä tehdä hommia, siitä hyvänä esimerkkinä uusien biisien helppo syntyminen ja rohkeat ehdotukset. Hyvällä tavalla luovia prosesseja olleet melkein joka harjoitukset. Kun pidemmän päälle tutustuu ryhmään, alkaa sieltä nousta koko ajan enemmän voimavaroja joita haluaisi hyödyntää.
Oprissa lähestytään puoliaikaa kertaalleen ohjatuissa kohtauksissa. Olen hakenut ääripäitä mitä tulee esityksen tyylilajiin. Perus realismi ei ole koskaan oikein kiinnostanut, mutta ei tämä teksti nyt sirkukseksikaan muutu. Toisaalta siinä on ollut juuri sen mielenkiinto. Ja näyttelijät ovat omissa rooleissaan jo hyvin sisällä. Sisältä ohjautuvaa toimintaa ehdotellaan, ja sekös on ohjaajasta mukavaa ja helpottavaa. Perusvääntö menossa.
Suurin syy miksen ole tänne viime aikoina juurikaan ehtinyt avautua on uuden, pidempiaikaisen projektin kehittely. Päätin reilu viikko sitten, että pari vuotta mielessä pyörineelle ja joittenkin tuttavienkin kanssa puheeksi tulleelle idealle on tullut aika koittaa siipiä. Uuden teatterin perustamisesta haaveillaan ja sen sisältöä olen yrittänyt kartoittaa. Tästä varmasti enemmän myöhemmin, mutta laaja-alaisesta ammattimaisesta ja yhteiskunnallisesti valveutuneesta hautomosta on kysymys. Huomenna aiheesta vasta toinen palaveri, mutta intoa tähän juttuun riittää. Siinä on suuntaa, jota ammatillisesti on jo hetken hakenut. Yrittänyttä ei laiteta.

Yhteiskunnan marraskuu

”Marraskuu on vuoden yhdestoista kuukausi. Marraskuussa on usein yöpakkasia, joista seuraa maan routiminen ja useimpien ruohovartisten kasvien kuoleminen.” kertoo wikipedia.
Marraskuuta pidetään kuolemisen kuukautena. Erilailla kuin luonto kuolee noustakseen keväällä uudestaan kukoistukseen, tuntuu suomalaisen yhteiskunnan marraskuu ottavan yhä radikaalimpia muotoja. Sellaisia joista voi olla vaikeampi nousta. Usvaisessa kuussa kun on mahdotonta nähdä kovin pitkälle.
Tänä vuonna marraskuu näyttäytyy kovinkin ikävänä ajanjaksona. Näyttää siltä että koko yhteiskunta on sairastunut marraskuuhun; Jokela, kuntien säästötalkoot, Jyrki Katainen ja katteettomat lupaukset. Lista on pitkä.
Säännöllisin väliajoin kuuluu jokin hätähuuto, jokin katastrofi jota hetki voivotellaan, mutta samalla mässäillään median paukuttamilla kauhukuvilla. Vuosi vuodelta nämä kuvat tulevat yhä lähempää, suomalaisen yhteiskunnan sisältä ja ne tulevat yhä nuorempien ihmisten toimesta. Myyrmanni, Jokela mitä seuraavaksi? Nobelit ja kaikki mitalit sille, joka tällaisten tapausten kulun voisi katkaista. Vaan marraskuun harmauden tapaan yhteiskunnan pahoinvointi kasvaa, taloudellisesta vaurastumisesta huolimatta. Helpolta tuntuu osoittaa epäkohtia, jotka ajavat nuoret jatkuvaan marraskuuhun: Vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen. Koululaitoksista halutaan yhä suurempia ja tehokkaampia. Mikään koulutus ei takaa työpaikkaa tulevaisuuteen, joka koetaan turvattomana, pelottavana ja jo hyvin varhaisessa vaiheessa paineiselta suoritusyhteiskunnalta, jossa heikot sortuu ja röyhkeät pärjäävät. Taustalla hiipii vielä sodanjälkeinen sukupolvi protestanttisella työmoraalilla esimerkkiä näyttäen. Ota siinä sitten ensiaskeleita oman elämän rakentamiseen.
Kyläkoulujen lakkauttamispäätös kymmenisen vuotta sitten oli ensimmäinen askel, jossa toimivan yhteiskunnan perustan, koululaitoksen edustamat arvot myytiin tehostamisvaateille. Nyt niitetään niiden, toki pakottavassa tilanteessa tehtyjen päätösten viljaa, ja on vain ajankysymys jolloin kaikki syrjäseutujen koulut ajetaan alas. Tämähän ei merkitse enempää kuin sen että pian seitsenvuotiaita kyyditään useita tunteja päivässä saamaan oppia yhteisöstä, johon eivät missään vaiheessa tule tuntemaan yhteenkuuluvuutta. Surullista.
Saarijärven tapaisille paikkakunnille muuttoa suunnittelevat nuoret perheet antavat pisteensä niille kunnille, joilla vielä pyritään pitämään koko perheen perusoikeuksista kiinni. Ei tänne muuteta kaupunkiin. Tänne muutetaan maalle. Eikä Saarijärven ongelma ole missään tapauksessa se etteikö sillä olisi tarjota houkuttelevia asuntoja. Alleviivaamattakin lienee selvää mitkä seikat sen ongelman rakentavat.
Pienemmissä kunnissa pelataan tietenkin niillä pelimerkeillä, joita ylemmältä taholta annetaan. Ja hyvin usvaiselta vaikuttaa myös uuden hallituksen puuhastelut. Miten me suomalaiset ollaan niin tyhmiä, että uskotaan katteettomia lupauksia ja vieläpä seikasta mikä olisi pitänyt korjata jo ajat sitten? Yleinen mielipide on kait se, että meillä menee liian hyvin välittääksemme. Hallitus voi puhella toista ja puuhata muuta, sehän on vain politiikkaa, jossa asioilla on tapana mennä omalla painollaan?
Valehtelu ja näennäinen veljeily luovat ympärilleen vain ja ainoastaan pettymystä ja ärtymystä. Jos ihmisiä pidetään kasveina, joiden yli voidaan ajaa välittämättä, siitä ei pidemmän päälle hyvä heilu. Kaikki tällaiset yliajot jättävät jälkensä, kuten tämä surullisen asiainkulun käynyt Saarijärven bensa-asemahanke. Miten niin sen paikka ei vaikuta saarijärvisiin? Eikö satojen ihmisten aktiivinen toiminta herätä minkäänlaista ajatusta takapuolessa, että mitä sitten kun taas yksi ruma rakennus on pystyssä? Jos ja ilmeisesti kun bensa-asema koivikkoon pystytetään, se jättää jälkeensä pysyvän muiston tavasta, jolla asioita tässä pitäjässä viedään läpi. Sillä tavalla tämä monumentti koivikkoon sopii että Kiinanmuuriksi usealta taholta ristitty ostospaikka kauppakadun alapäässä aloittaa linjan, jota juuri valmistunut (useita satoja tuhansia maksanut!?) rauhan aukio jatkaa. Kyllä siihen linjalle vielä yksi muistomerkki mahtuu.
Marraskuu syvenee. Hyvä puoli on se, että kohta on joulu ja sitä myöten tämä vuosi kuolee ja uusi tuo tullessaan uusia yllätyksiä. Arvoratkaisut vaikuttavat ainakin meidän pullamössösukupolveen taloudellisia ratkaisuja enemmän. Ne kunnat jotka rohkenevat nukkua vaikka marraskuun ajan talviunta ja tekevät ratkaisunsa pidemmälle kevääseen katsoen, onnistuvat siinä mitä käsittääkseni tavoitellaan. Hyvän elämän ympäristöä?

Marraskuu ilmeisesti menossa

Kun ei tuolla maaseudulla ole konetta käytössä, jää tämä päivittäminen näemmä hieman vähemmälle. Mutta haitanneeko tuon mittään.
Ohjaukset etenee. Ne etenee hyvin ja varmasti. Toki kaikenlaista pientä vivahdetta löytyy mikä pitää skarppina ja saa miettimään uusia kulmia. Momon kanssa vedellään veitsenterällä että ollaanko nuorisotalolla vai teatterissa. Alussa stressasi ehkä liikaakin asenteesta, jolla tyypit ovat mukana. Itse asiassa asenteessa ei ole ollutkaan varmaan mitään vikaa missään vaiheessa, mutta tämän ikäisten tyttärien lienee pakollista heittää muutama negatiivinen kommentti hyvin yksinkertaiseenkin kysymykseen ennen kuin voi alkuunkaan harkita sitä mitä kysyttiin. Välillä hieman sylettää, mutta esimerkiksi tänään treeneissä kohtaukset toimivat jo mainiosti eikä ohjaajasta vedetty tarpeettomia mehuja. Hengissä siis tämäkin viikko.
Oprille heitettiin tänään oikein kunnolla punakynää. Alusta ei liiemmälti voinut karsia esittelyineen päivineen, mutta nyt rupeaa tekstistä löytymään jo turhaa lätinää. Alku siis ohitettu ja keskiosa käsittelyssä. ollut yllättävän mukavaa. Pieni tila tekee koko jutusta sorminäppäryysväännön, pienen palapelin, joka ei toimi jos palaset eivät oikeasti loksahda kohdilleen. Vaatii tarkkuutta niin asemoinnissa kuin näyttelijäntyössäkin. Tuttuun tapaan siellä kuitenkin ainakin näin alkuun heilutaan aikamoista hulabaloota. Voi olla että Mäntylä kääntyy haudassaan jos ei menoa myöhemmin hieman silittele.
Loppuviikko eli torstai ja perjantai ensi kesän suunnittelua ja hahmottelua. Hyvä treeniviikko-- hyvä mieli.

eteen päin

Pitänyt hyvällä tavalla kiirettä, eikä ole liiemmin ehtinyt tänne avautua. No, treenit ovat käynnissä ja tänään jatketaan.

Momon kannalta tämän päivän ehdottomasti paras uutinen oli se, että sen lupa-asiat ovat kunnossa. Voi hyvällä omalla tunnolla väsätä kouluille suunnatun tiedotteen ja myydä kokonaisia esityksiä. Ja jatkaa sen parissa vääntämistä oikein kunnolla. Törmännyt tämän ikäisten kanssa toimimisen vaikeimpaan kysymykseen; millä kulmalla ja miten suhtautua kysymykseen aikuisuus ja lapsuus. Momo on turvallinen lähtökohta näin ensimmäiseksi esitykseksi heidän kanssaan. Siinähän näkökulma on lasten. Se on tietenkin aiheuttanut pientä mietintää lähinnä omassa päässäni, että haluaisivatko nämä tehdä jotain rankempaa juttua. Mutta minä taidan olla se joka tästä eniten on huolissaan. Hyvllä buugilla ryhmä tekee ja innoissaan kaikki. Kuvassa osa porukasta ja kuvan räpsäisi Marja Tarvainen.

Opri on taasen edennyt tasaisen varmasti. Aikataulu tuntuu realistiselta, hyvältä ja jopa helpolta. Siispä puolet kolmen tunnin harjoituksista voidaan käyttää teatteri-ilmaisun laajentamiseen ja puolet harjoitellaan esitystä. Tämä on mielestäni hyvä suhde tässä vaiheessa. Vaikka osa ryhmästä oli valmiita tekemään heti esitystä, tekee nämä alkutreenit myös heille hyvää.

Hyväntekeväisyysimproiltamat olivat ja menivät. Täytyy lisätä niistä juttua, kunhan saan pari kuvaa käsiini. Monessa suhteessa hyvin, hyvin tärkeä tapahtuma, vaikka Saarijärvi-salin katveessa n. seitsemänkymmenen ihmisen yleisö ei suurelta vaikuttanutkaan.

Tällä viikolla treenit jatkuu ja Karstulassakin tulee käytyä opettamassa kuten viime viikollakin. Nenäpäivä toi muuten opetusboksiin kouluajan muistoista klovneriaosastoa takaisin. Töitä sopivasti, hyvä meininki niiden suhteen, hyviä uusia kontakteja mitä tulee alueellisen teatteritoiminnan kehittämiseen jne. Hyvässä hengessä eteen päin!

syksyn ja talven näyttämö

uusi viikko

Jaahas, taas uusi viikko käsillä. Viime viikolla alkaneet treenit jatkuvat tänään ohessa näkyvillä mestoilla.
Viime viikko oli jokseenkin repaleinen. Parin päivän aikana neljät treenit ja sitten tukka putkella reissaamista. Ensin Kuopioon ja perjantaiaamusta Jyväskylän kautta Tukholmaan. Nyt alkaa vasta toipua tästä syyslomareissusta ja niin, taas uudet treenit edessä.
Koen suurimmaksi ongelmaksi uusien ohjausten suhteen tämän alun. Jo jonkin aikaa on mieltä kaivanut ajatus pidempiaikaisesta yhteisöstä, jostain kirkkaammasta suunnasta joita kohti näitä esityksiä tekee. Uusi ryhmä, uudet ihmiset ovat aina mahdollisuus, mutta mieli kaipaa jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta. Jakamista ja yhteisiä tavoitteita. Itseään saa retuuttaa niskasta ettei hairahda menemään jotenkin helpolla kaavalla suoraan esityksen rakentamiseen. Pitää jaksaa takoa näitä valmistavia harjoituksia täysillä ja virittää itsensä tilaan, josta muutkin voivat innostua. Ei saa tuudittautua omalla painollaan menemiseen, vaikka sellainen pilvi aina välistä pään päällä roikkuu.
Pienimuotoisia tilaongelmia on ilmennyt. Työväenyhdistys joka hallinnoi Työväentalon käyttöä perii (luonnollisesti) suurehkoa maksua koko tilan käytöstä. Jokin muukin paikka kelpaisi näin alkukauden treeneille, mutta sellaista ei ole oikein ilmaantunut. Täytyy haistella vanhan Kisasuojan nykyistä käyttöastetta, siellä voisi myös toimia.
Kohti treenejä ja tulevaa nenäpäivän hyväntekeväisyyssessiota.

Suuntia

Yksi kaveri laittoi tässä yksi mennyt yö viestin Berliinistä, että pitäisi lopettaa hymistely, haistattaa paskat ja alkaa oikeasti kirjoittamaan.
Niinpä. Hymistely on tätä typerää asioiden pyörittelyä ja niiailua toisten heitoille, että kyllä kyllä ja voi voi ja pitäisi ja pitäisi ja kyllä sekin on niin, että voi voi. Yleismaailmallista komppailua. Mitähän hymistelyn lopettaminen omalla kohdalla tarkoittaisi? Pitäisikö ohjata oikeasti vain niitä esityksiä, joiden edessä ei joudu yhtään hymistelemään? Pitää sellainen ensimmäisen luokan teatterikoululaisen tinkimätön ja ainoastaan omakantaista ihannoiva linja? Kenties.
Mutta voiko hymistellen saavuttaa sittenkin jotain parempaa? Jos sen rinnastaa kuuntelemiseen niin kenties, mutta kyllä se on pidempi reitti niin löytää jotain omaehtoista matskua. Kaikki prosessin aikainen tarttuu aina jollain tapaa mukaan esitykseen ja tämä hymistelykysymys on nyt ajankohtainen huomenna alkavien ohjausten tiimoilta.
Momo tulee toimimaan. Siinä riittää vielä dramaturgista haastetta ja muutenkin sen prosessi näyttäytyy mielenkiintoiselta, särmäiseltä, haastavalta. Kyllä Oprikin on haastava sitä en missään nimessä kiellä, mutta kenties vieläkin on hakusessa vastaus kysymykseen miksi sen teen. Hymistellen, että kyllähän minä ohjaan mitä vaan, että tehdään tehdään. Ehkä. Juuri sitä olen ajatellut että pyrin lähiaikoina ohjaamaan hyvin erilaisia esityksiä. Tämä nyt ainakin on sitä. Mutta kuitenkin..
Poislähteminen, muuttaminen ja uuteen ympäristöön sopeutuminen ovat jutun ydin. Tästä voisi ehkä pikkuisen hakemalla löytää yhtymäkohtaa omaan elämään, alituiseen juttujen perässä muuttamiseen. Mutta kuitenkaan se ei tunnu olevan se avain, jolla esitys syttyisi tuleen. On niin eri asia meikäläisen muuttamiset kuin sodan jaloista ja väliaikaisen kodin purkamisen takia vanhaintaloon tehdyt muutot. No, huomenna luetaan teksti ja lähdetään sitä ryhmällä työstämään. Sellainen tekemisen into on kaikesta huolimatta olemassa. Ehkä tälläinen vastausta omaamaton kysymysvyyhti on vai hyväksi tälle matkalle, joka siis vasta on alussa.
Tuleensyttyminen ilmauksena tuntuu muuten hieman happamalta. Jokin aika sitten hehkutin Frichin Tuhopolttajia. Viikko sitten satuin aamuyöstä kävelemään sammutustöiden alla olevan talon ohitse. Talo paloi asumiskelvottomaksi ja tuhopoltto ei kait ole poissuljettu syttymisen syy. Ehkä toinen ilmaus olisi sittenkin turvallisempi.
Nyt jo parempi olotila flunssan puolesta. Pari päivää tuli ihan levättyä ja eilen olin jo mukana salibandyjengin turnauksessa. Pelasin joskus 90-luvun puolella sählyä enemmänkin tosissani, nykyään kuntoilun ja joukkuepelaamisen takia. Se on aivan loistavaa vastapainoa ohjaamiselle, olla yksi jäsen ryhmässä, joka hoitaa oman tonttinsa (jos hoitaa..) Näitten lisäksi tällaisessa joukkuepelissä toteutuu aina erittäin mielenkiintoinen draaman kaari. Sellaisia tuntemuksia harvoin edes tuntee teatterissa mitä pelaajana mitättömissäkin matseissa. Myös aivan käsittämättömiä hahmoja pyörii näissä kuvioissa, mitä erilaisimpia motiiveja toimimiseen paistaa läpi aukottomasti.
Tämän päivän lehdessä oli haastattelu Jouko Turkasta. Peliin liittyvän jutun oli toimittaja nelituntisesta myllystä nostanut myös esiin; ei pitäisi mennä sinne missä kiekko on, vaan sinne minne se kohta tulee.

kuumeilua

Flunssaa tuntuu olevan paljon liikenteessä. Onnistuin välttämään sen pariin otteeseen, vaikka ympärillä on pärskitty aika lailla. Nyt kuitenkin kuumeinen fiilis; lueskelua viltin alla ja lepuuttamista, että ei tauti aivan valloilleen pääsisi.
Oprin poppoo alkaa jollain tapaa muodostumaan. Vielä kait jotain pientä roolia uupuu, mutta punakynällähän tuon voi korjata. Lavastushahmotelma siihen seuraava vääntö, joka olisi ennen maanantaita hyvä saada kasaan. Ja vielä jonkin verran paperillekin eksynyttä sisältöä.
Momon kanssa tämä viikko vielä lueskelua ja roolittamista. Ensi viikko luultavasti treenataan vielä ilman tekstiin menemistä. Joitain pieniä dramaturgisia muutoksia saattaa olla tulossa, ja ne olisi hyvä tehdä ennen kuin aletaan varsinaiseen työstöön.
Momo kädessä, teekuppi toisessa, ajatukset tulevassa.

pientä mutkaa matkaan

Taas tätä harrastajateatterin arkea; kun on saanut juonittua joukkueen kasaan, siitä jättäytyykin pari tyyppiä pois ja uusien ihmisten metsästys alkaa. Viime yö meni lähinnä uutta roolitusta miettiessä. Tämä on hieman turhauttavaa, joskin ymmärrettävää. Kokemuksesta kertoo se, että tässä vaiheessa jäädään pois, jos tiedetään ettei ehkä pysty olemaan koko aikaa mukana. Tämä hienoa toimintaa.
Mutta tällainen ihmisten anelu ei oikein ole mielekästä. Enemmän sitä on tottunut siihen, että järjestetään pääsykokeet ja sitä myöten osa halukkaista pääsee mukaan. Tässä käsillä olevassa tosin harrastajateatterin perusidea pääsee paremmin esille; kaikille riittää tekemistä. Olen pyrkinyt aina tällaisissa tapauksissa roolittamaan jutut innokkuuden mukaan; kenellä intoa riittää ja sen osoittaa, saa myös suuremman kakun hoidettavakseen.
Mutta tällaisessa "tilaustyössä" en tällaista tilannetta oikein ymmärrä. Jos teatteri itse valitsee tekstin, luulisi sen olevan sellainen, jonka pystyy roolittamaan.
Muussa tapauksessa löytyisi paljon mielekkäämpiä tapoja tehdä teatteria. Esimerkiksi juuri yhteisöteatterin keinoilla tai uuden tekstin lennosta kirjoittamisella saavat halukkaat tekijät uusia kokemuksia ja aluevaltauksia sekä tällaisilta kalasteluilta vältytään.
Toinen vaihtoehto uudemmille meiningeille pohjoisessa Keski-Suomessa olisi se, että lukuisten vajaamiehitettyjen esitysten sijaan tehtäisiin kaatuneen kuntaliitosalueen harrastajille yhteinen esitys.Välimatkat ovat muutamia kymmeniä kilometrejä, joten sitä voisi surutta harjoitella useammalla paikkunnalla ja sitten kierrättää valmiit esitykset kaikissa kunnissa ja kaupungeissa. Tämän tyyppinen toiminta vaatisi vain pientä organisointia, ja osittain asenteen tarkastusta. Intoa tämän tapaiseen toimintaan löytyy ainakin nuorilta, mutta heidän toiminta todetaan useasti puuhasteluksi, jolla ei ole kauaskantoisempia näkymiä.
Nyt pitäisi kuitenkin pari miestä jostain metsästää pariin pieneen rooliin, että Oprin saisi alkuun. Puhelin kouraan ja eikun häiriköimään.

viikko ohjausten alkuun

Viimeisiä työryhmien varmisteluita, lavastusten suunnittelua, nuorten katselmuksen aikataulua, katselmuksen arvioijien pohdintaa, Momon maailman hahmottamista, haaveilua ja uumoilua. Vielä siis kuitenkin, ilman hoppua, rauhassa ohjausten alkuun liukuen.

luopumisesta

Lämmin aamupäivä, sumua ja pientä sadetta. Lehdet alkaa pikkuhiljaa luopumaan suurimmasta väriloitostaan, tippuvat maahan ja jäävät satunnaisiin röykkiöihin odottamaan haravaa tai maatumista niille sijoilleen.
Olen aina tykännyt syksystä. Tässä on niin paljon luopumisen energiaa, positiivista luopumista. Naisväki lähti juuri Sokkarin hulluille päiville, kenties haalimaan lisää asioita, esineitä, tarvikkeita, joista jotkut ovat kenties tarpeellisia. Mutta eivät läheskään kaikki. Helsingissä ajauduin joskus Stockan vastaavilla karkeloilla tonkimaan jotain sukkahousulaatikkoa, ihan vaan siitä syystä, että ei ollut tilaa liikkua, oli pakko mennä virran mukana ja yrittää etsiä se paras tarjous. Taisi olla viimeinen kerta, kun olin niissä bileissä mukana.
Syksy edustaa vastavoimaa tälle kaikelle hulabaloolle. Se on luopumisen juhlaa. Luopuminenhan on nykyään hyvin epämuodikasta. Se on epäonnistumista, jos haluaa antaa olla, olla suorittamatta jotain mitä yhteiskunta pitää normina. Mutta hemmetti mikä voima on siinä, kun kaikki luonnollisella tavalla hiipuu lepäämään. Tai hiipuminen on tänä syksynä ollut välillä väärä termi. Viime viikonloppuna oli semmoinen ukonilma ettei tänä vuonna koko kesänä. Harvemmin on tainnut syyskuun viimeisillä päivillä salamoida noin rajusti.
Kahvikuppi kädessä, tulevat työt edessä olisi minunkin aika luopua tästä vaiheesta. Vaiheesta jossa voi velloa mennen tullen. Oprin roolitus on vielä miettimättä viimeiseen tappiin. Ja Momon kohdalla paljon, paljon hommaa. Siitä lähti muuten vasta esityslupapyyntö Kulman kautta Saksaan. Toivotaan nopeaa toimintaa. Pari vuotta sitten oikeudet tähän dramatisointiin tulivat suoraan Saksasta, joten ei luulisi olevan ongelmaa. Tai alan epäillä Kulman toimia.
No niin, hommiin.

Kädet täynnä hommia

Jo toisen kerran kävi tämän kaverin kohdalla siten, että aika vääntäytyi itsessään yhdeksi esityksen teemaksi sen uhatessa loppua. Aikaisemmassa jutussa se oli varsinaisesti juuri teema, nyt taidetaan puhua jo aiheesta.
Jostain napsahti mieleen tätä nuorten esitystä pohtiessa koululla pari vuotta sitten näkemäni uusi dramatisointi Michael Enden kirjasta Momo ja aikavarkaat. Sain juuri käsiini luokkakaverini Kaarlo Kankaanpään dramatisoinnin, jonka kimpussa hääritään. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tästä väännetään esitys ja juuripa sinne Työväentalolle.
Eilen oli tuotantopalaveri kummastakin Saarijärven jutusta ja luottavainen mieli jäi. Parin viikon päästä tohina alkaa ja sitä ennenkin näitä valmisteluja aina työryhmän kasaamisesta yksinkertaiseen ohjaussuunnitelmaan. Tänään vielä yksi palaveri ja huomenna Ahaan kavereiden keikka tässä lähistöllä.

Katselmus

Harmaa aamu, sateisen utuista. Samantapaiselta näyttää pääkopassa; helppo hengittää, mutta kovin pitkälle ei näe. Tänään tai viimeistään huomenna on pakko saada päätettyä lähtökohta esitykseen. Alkuja on olemassa muutamia, mutta ei yhtään yli muiden. Kaksi ja puoli viikkoa riittää hyvin lähtökohtaisen tekstin tekemiseen, mutta valinnat kun tahtovat tästä eteen päin vain pienentyä ja pienentyä, niin nyt ei saa hätäillä. Vaikka todellisuudessa kiire onkin.
Esityspaikka on myös mietityttänyt. Sittenkin aion ajaa myös tämän nuorten jutun Teatterin omaan tilaan Työväentalolle. Oikestaan en edes tiedä miksi joku on sanonut, ettei sinne voisi tehdä kahta juttua samaan aikaan. Niinhän toimitaan joka puolella, kyse on vain roudaamisesta ja lavaromppeiden siirrettävyydestä. Työväentalolla on kuitenkin paras näyttämö mitä paikkakunnalta löytyy ja onhan se on lähtökohtaisesti perseestä, jos nuorten ryhmä ajetaan johonkin määrittelemättömään tilaan. Se viestii ainakin minulle, että juttu tehdään koska on pakko. Samaa joku paikallispoliitikko muuten sanoi nuorten valtuuston perustamisesta; "perustetaan kun on pakko." Asenne kohdillaan.
Oikeastaan tällaisen ilmapiirin vuoksi järjestämme helmikuulla toteutettavan nuorten teatteri-festarin Viitasaarella. Siellä on parempi näyttämö, eikä käsittääkseni muuta kuin nuorten esitys ohjelmistossa talvella, joten tilaa löytyy. Täällä pohjoisessa Keski-Suomessa kun pitkästä aikaa tehdään kolmella paikkakunnalla esitykset nuorten toimesta, on hyvä aika aloittaa toiminta, jolle toivotaan myös jatkoa. Eri paikkakunnilla vuosittain järjestettävä katselmus tuo lisäpontta jokaiseen ryhmään, kun päästään näkemään muitten juttuja ja saadaan omasta palautetta. Unohtamatta tyyppien keskinäistä tapaamista.

Kirjoitusvaiheessa

Viimeinen kurssiviikonloppu takana. Päästiin jo oikein hyviin improihin ja sunnuntain viimeisenä tehtävänä myös seitsenkohtauksisiin pienoisnäytelmiin.

Nuorten porukka on innoissaan. Kuten minäkin. Ryhmässä on hyviä esiintyjiä ja lapsiryhmissä toimiminen näkyy jonkinlaisena kokonaisymmärryksenä mitä teatteriin ylipäätään tulee. Paljon tuli päivien aikana porukalle lisäoppia, mikä toivottavasti näkyy tulevissa treeneissä. Kurssi päättyi positiivisiin, odottaviin kommentteihin tulevasta.

Mitään varsinaista esityksen alkujyvää kurssi ei kuitenkaan tarjonnut. Tyypit on nyt kuitenkin tiedossa ja se helpottaa kirjoittamista. Kolmen viikon päästä alkaa treenit ja lupasin silloin tuovani mukana jonkinlaisen tekstin mitä ruvetaan työstämään. Aika vahvasti näyttää tässä ryhmässä saavan ottaa ronskisti ohjauksia käsiin. Tyypit tuottavat materiaalia, mutta minun tullee tehdä kirjoitustyö. Se näyttäisi sittenkin olevan se toimivin tapa tässä(kin) jutussa.

Miettinyt jonkin verran vieraannuttaa esitystä sittenkin todellisuudesta. Aikataulu on sen vertaa tiivis, että saman maailman hahmottamiseen ja siinä syvälle pääsemiseen se ei riittäne. Eikä se välttämättä ole sittenkään se oikea tie. Samoten historiallinen jatkumo jäänee toisiin juttuihin. Nyt jatkuu yhden opuksen tarkastelu, josta jotain voisi irrota ja lähteä lentoon. Kolme viikkoa- kaksikymmentä ja yksi päivää - useita kymmeniä liuskoja harjoiteltavaa tekstiä.

Hommia riittää. Hyvä niin.

Oprin kimpussa

Suomessa tapahtui 1950- luvulla paljon mielenkiintoista, varsinkin modernin romaanin kohdalla. Myös draaman kentällä väännettiin huomattavan mielenkiintoisia teoksia uusien tuulien esim. Beckettin innoittamana. Itselle opinnäytteen kautta tietenkin Marko Tapio kumppaneineen edustaa sitä sodan jälkeistä fiilistä parhaimmillaan.
Tästä lähtökohdasta Opri vaikutti alkuun tylsältä. Sitä se osittain on vieläkin, ajatellen draamallisten mahdollisuuksien käyttämättä jättämisiä. Kuitenkin kun tekstiä lukee uudestaan ja uudestaan, tuppaa kaikki omat tekstilliset tai näyttämölliset laajennukset tuntumaan turhilta. Valitsin alkuperäisen tekstin ihan sillä nojalla, että Seppo Heinolan sovitus kaikessa laajennuksessaan oli täynnä nyt jo kikkailulta vaikuttavaa efekti-ilotulitusta. Kaikessa staattisuudessaan Opri alkaa sisältä näyttämään sitä herkkää elämänuskoa ja muutoksiin sopeutumista mikä sen aiheena pyörii. Tietenkin aika on tänään täysin eri mitä viisi-kuusikymmentä vuotta sitten, mutta aina ei kannata yrittää vääntää koivusta poppelipuuta.
Alkaa pääsemään jutussa niskan päälle ja innostumaan oikein kunnolla. Tässä ohjauksessa on paljon elementtejä, jotka pitävät virkeänä ja tuottavat lisätuntemuksia. Kyseisellä näyttämöllä innostus näyttelemiseen ja teatteriin itsessään lähti liikkeelle noin viisitoistavuotta sitten. Sanomattakin lienee selvää, ettei niihin tunnelmiin pääse käsiksi nyt, tässä ajassa ja tässä roolissa, mutta ajoittain Teatterilta hönkii sitä ilmaa, joka innostuksen sai aikaan. Se tuntuu hyvältä. Oikeastaan negatiivisessa sävyssä tämä asetelma ei ole vielä antanut itseään ilmi, vaikka sitä hieman uumoilin. Ehkä se vielä ilmoittaa itsestään.
Toinen jännittävä aspekti näin nuorelle ohjaajalle on se, että yhteen rooliin on tulossa kaveri, joka on Teatterin varsinainen kummitus, grand old man. Kaveri oli mukana jo vuonna 1954, kun Opri edelisen kerran Saarijärven Työväentalolla esitettiin! ensi vuonna on hänen 60- vuotis taiteilijajuhlavuotensa.
Vielä kuukausi harjoitusten alkuun, joten hyvältä näyttää. Nuorten esitykseen saa sitten tykittää ajankohtaisempaa matskua, jos sitä sanottavaa pukkaa. Sinälläänhän aivan erinomainen tilanne! Että ei kun hommiin takaisin.

Frischista vielä

Jäin miettimään mikä Tuhopolttajissa oikein kiinnosti. Sen perusväittämä siitä että totuus on hassunkurista siinä mielessä ettei sitä kukaan usko, hipoo monellakin tapaa tätä aikaa. Esimerkiksi ilmastonmuutos on niin totta, mutta harva siihen reagoi tosissaan. Tässä vuonna 1958 kirjoitetussa näytelmässä porvarillisen perheen ullakolle pesiytyy pari tuhopolttajaa samaan aikaan kun koko kaupungissa vallitsee tuhopolttojen sarja. Taloon kannellaan bensakanistereita, mutta onnettomuuden sattumista omalle kohdalle ei nähdä varteenotettavana vaihtoehtona.
Pieni dialogipätkä toisen näytöksen alusta

BIEDERMANN
.. viimeisen kerran. Hän ei ole mikään tuhopolttaja!
ÄÄNI
Mistä sinä sen tiedät?
BIEDERMANN
Minä kysyin häneltä.. Ja sitä paitsi, eikö maailmassa voi enää mitään muuta ajatella? Siinähän tulee hulluksi, te ja teidän ikuiset tuhopolttajanne. Hulluksi!
BABETTE
Älä huuda minulle.
BIEDERMANN
En minä sinulle huuda, minä huudan muuten vain. Pitää mennä! Jos jokaista pidetään tuhopolttajana niin mihin se johtaa? Täytyy sentään vähän luottaa ihmisiin, Babette, edes vähän.
BABETTE
Sinä olet liian hyvänahkainen. Minä en ole niinkuin sinä. Sinä kuuntelet sydämesi ääntä, mutta minä saan valvoa koko yön.. Minä annan hänelle aamiaista mutta sitten hän saa mennä.
BIEDERMANN
Kuten haluat.
BABETTE
Minä teen sen ystävällisesti, en minä häntä loukkaa.
BIEDERMANN
Kuten haluat. Pitää mennä asianajajan luokse. (suutelee Babettea totunnaisesti, silloin Smitz tulee lampaanvälly kädesään; he eivät vielä huomaa häntä)
BABETTE
Mitä varten sinä erotit Knechtlingin?
BIEDERMANN
Koska en enää tarvitse häntä.
BABETTE
Sinähän olet aina ollut tyytyväinen häneen.
BIEDERMANN
Sitähän se yrittää käyttää hyväkseen. Osuus hänen keksinnöstään! Knechtling tietää sitä paitsi tarkalleen, ettei meidän hiusvetemmeole mikään keksintö vaan pelkkä bisnes. Naurettavaa! Kunnon ihmiset, jotka voitelevat kaljunsa meidän hiusvedellämme voisivat yhtä hyvin heittää päälleen omaa kustansa..
BABETTE
Gottlieb!
BIEDERMANN
Mutta se on totuus! Minä olen liian hyvänahkainen, sinä olet oikeassa: tältä Knechtlingiltä minä kyllä väännän niskat nurin.
(lähdössä, näkee Schmittzin)
SCHMITZ
Hyvää huomenta, herrasväki!
BIEDERMANN
Herra Schmitz..
SCHMITZ
Sanokaa vain Sepp!
BIEDERMANN
Vaimoni puhuu teidän kanssanne, herra Schmitz. Minun täytyy valitettavasti mennä. Toivon teille kaikkea hyvää. Kaikkea hyvää, Sepp, kaikkea hyvää.
(menee)
SCHMITZ
Kaikkea hyvää sinulle , Gottlieb
(Babette tuijottaa) Eikö teidän miehenne nimi ole Gottlieb?
BABETTE
Nukuitteko hyvin?
SCHMITZ
Kiitos, oli vähän kylmä. Mutta minä uskalsin ottaa tämän lampaanvällyn rouva, se muistutti minua nuoruudestani miilunpolttajien majassa... Niin minä olen tottunut kylmään.
BABETTE
Aamieainen olkaa hyvä.
SCHMITZ
Mutta rouva! Minä en voi, en millään!
BABETTE
Syökää nyt oikein hyvin, Sepp. Teillä on varmasti pitkä matka edessä.
SCHMITZ
Miten niin?
BABETTE
Haluatko lösäksi keitetyn kananmunan?
SCHMITZ
Kaksi.
BABETTE
Anna!
SCHMITZ
Katsokaas rouva, minä tunnen olevani jo kotona... Minä olen niin vapaa!
BABETTE
Kaksi löysäksi keitettyä munaa.
ANNA
Hyvä on.
SCHMITZ
Kolmen ja puolen minuutin.
ANNA
Hyvä on.
(on lähdössä)
SCHITZ
Neiti!
(Anna pysähtyy ovella)
Hyvää päivää!
ANNA
Päivää
(poistuu)
SCHMITZ
Miten se neiti minua katsoikaan! Hitto soikoon! Jos se hänestä riippuisi niin seisoisin ulkona rankkasateessa.
BABETTE
Herra Schmitz..
SCHMITZ
Niin?
BABETTE
Puhuakseni vilpittömästi:
SCHMITZ
Tehän vapisette rouva!?
BABETTE
Herra Schmitz
SCHMITZ
Mikä teitä huolestuttaa?
BABETTE
Juustoa?
SCHMITZ
Kiitos
BABETTE
Marmelaadia?
SCHMITZ
Kiitos
BABETTE
Hunajaa?
SCHMITZ
Yhtä lajia kerrallaan, rouva, yhtä lajia. Niin mitä?
BABETTE
Suoraan sanoen, herra Schmitz
SCHMITZ
Te haluaisitte heittää minut ulos?
BABETTE
Ei, en missään tapauksessa, en misä sitä tarkoita..
SCHMITZ
Mitä te tarkoitatte?
(ottaa juustoa)
Tilsit on minun herkkujuustoani.
(syö takakenossa)
Rouva pitää minua tuhopolttajana.
BABETTE
Älkää käsittäkö väärin! Mitä minä muka olen sanonut? Minä en missään tapauksessa halua loukata teitä! Kunniasanalla! Minä ihan hämmennyt. Kuka tässä on mitään tuhopolttaista sanonut! Minulla ei ole mitään valittamista teidän suhteenne.
SCHMITZ
Minä tiedän etten osaa käyttäytyä.
BABETTE
Ei se sitä ole.
SCHMITZ
Ihminen joka maiskuttelee
BABETTE
Älkää viitsikö
SCHMITZ
Sitä ne minulle orpokodissakin aina sanoivat: älä maiskuta Schmitz!
BABETTE
Hyvänen aika te ymmärsitte minua aivan väärin.
SCHMITZ
Minä lähden.
BABETTE
Herra Schmitz
SCHMITZ
Kyllä minä lähden.
BABETTE
Toinen kupillinen?
Puoli kuppia?
Te ette voi lähteä noin. Minä en ole halunnut loukata teitä, en ole sanonut sanaakaan maiskuttamisesta.
(Schmitz nousee)
Olenko minä loukannut teitä?
SCHMITZ
Minkä rouva sille mahta etten minä osaa käyttäytyä! Minun isäni oli miilunpolttaja. Mistä meikäläinen olisi käyttäytymään oppinut. Nälkä tai kylmä, se ei minua liikuta, mutta minulla ei ole sivistystä eikä käytöstapoja eikä mitään...
BABETTE
Niin minä ymmärrän.
SCHMITZ
Minä lähden.
BABETTE
Mihin?
SCHMITZ
Ulos sateeseen...
BABETTE
Älkäähän nyt!
SCHMITZ
Minä olen tottunut kaikkeen.
BABETTE
Herra Schmitz, kuulkaa. Älkää katsoko minua noin. Teidän isänne oli miilunpolttaja, minä käsitän herra Schmitz, teillä on varmasti ollut kova nuoruus.
SCHMITZ
Ei minulla ole ollut nuoruutta, rouva. Ei mitään nuoruutta, minä olin seitsemän kun äiti kuoli.
(pyyhkii silmiään)
BABETTE
Sepp! Sepp...
(Anna tuo pehmeäksi keitetyt munat)
ANNA
Haluatteko vielä jotakin?
(ei saa vastausta ja poistuu)
BABETTE
Enhän minä käske teitä ulos, en minä sellaista sanonut. Te käsititte minut kokonaan väärin, herra Schmitz, se on kauheaa. Mitä minun pitäisi tehdä että te uskoisitte minua?
Syökää Sepp, syökää nyt.
Minä te meitä pidätte? En minä ole huomannut että te maiskuttaisitte, kunniasanalla! Ja vaikka te maiskuttaisittekin; me emme ikinä kiinnitä huomitota ulkonaisiin seikkoihin Schmitz. Me emme ole niin...
(Scmitz rikkoo munan pään)
SCHMITZ
Jumala teitä siunatkoon!
BABETTE
Suolaa?
SCMITZ
Niin se on totta, että rouva ei ole heittänyt minua ulos, ei sinne päinkäään. Minä pyydän anteeksi että ymmärsin rouvan niin väärin..
BABETTE
Onko muna sopiva?
SCHMITZ
Vähän liian löysä... Minä pyydän kauheasti anteeksi.
Mitä te sitten rouva halusitte sanoa, äsken kun aloititte: suoraan sanoen!
BABETTE
Niin, mitä minun pitikään. sanoa...
SCMITZ
Kiitos kiitos. Willi aina sanoo: onko sellaista enää? Yksityistä armeliaisuutta.Nykyään ei enää ole hienoja ihmisiä. Kaikki on sosialisoitu. Enää ei ole ihmisiä, hän sanoo. Sitä varten koko maailma menee päin helvettiä, sitä varten!
(panee munaa suolaan)
Kyllä se hämmästyy,kun saa tällaisen aamiaisen, niin kyllä hämmästyy.. Willi nimittäin!
(ovikello soi)
SCHMITZ
Se on ehkä hän.
BABETTE
Kuka on Willi?
SCHMITZ
Hän on sivistynyt mies, rouva. Te huomaatte kyllä, hän oli tarjoilija Metropolissa ennen kuin se paloi, Metropolissa..
BABETTE
Paloi?
SCHMITZ
Päätarjoilija.
(Anna sisään)
BABETTE
Kuka se on?
ANNA
Joku herra
BABETTE
Mitä hän haluaa?
ANNA
Palovakuutuksesta, hän sanoo että pitää tarkastaa talo. Hän on frakissa.
(Babette ja Anna menevät ulos. Schmitz kaataa itselleen lisää kahvia)
SCHMITZ
Willi!


Pentti saarikosken suomennos tuo tekstiin tietenkin oman vivahteensa, mutta kummasti viehättää Frischin dialogi. Niin tätä päivää täynnä olevaa paskanjauhantaa, mutta tiukalla virityksellä jännite pysyy kasassa.
Sepp muuten viittaa Beelzebubiin, joka näytelmässä lopussa on suurehkossa roolissa...Siellä ollaankin sitten jo hieman eri kuppiloissa.
Hyvä virike tämä Frisch tähän päivään!

Kotona taas

Oulainen oli tämä paikka missä viime viikko vierähti. Luultavasti jo Oulun lääniä, mutta ainakin hyvin pohjoista pohjois-pohjanmaata. Se on jotenkin aina niin rentouttavaa olla semmoisessa paikassa, missä näiden tietokoneiden ja televisioiden sijaan olotilaa hallitsee takkatuli.
Hieman lukemista, kirjoittamista mutta enimmäkseen oleskelua; lenkkeilyä ja punkkua. Max Frischn Tuhopolttajat takkatulen ääressä luettuna oli kuuma kokemus. Siinä ei ollut loppupeleissä mitään järkeä, varsinkaan jälkinäytöksessä. Mutta kuitenkin se edusti jotain siitä minkälaista teatteria sitä haluaisi tehdä ja nähdä. Frisch on muutenkin mielenkiintoinen tapaus. Muutama vuotta sitten tehtiin Kumpulan metsään Klitsun ja Ilveksen yhteisenä kesäteatterina herran Kiinan Muuriin perustunut esitys Muuri. Silloin toimin tuottajana, mikä onkin ainoa kokemus puhtaasti sillä tontilla toimimisesta.
Torstain vietin koululiikuntaliiton yleisurheilukisoissa. Välillä kun pilli soi, tuli hetkittäisiä fläsäreitä lapsuudesta, joka tuli vietettyä hyvin pitkälle urheilukentällä. Äänen kuullessa pulssi nousee ja hermostuttaa. Tiedä sitten onko tuo niin hyvä asia.
Lauantaina oli kolmas päivä Saarijärven Teatterin kurssista. Mahtavaa oli kuulla kyselyitä siitä että miksei tänä viikonloppuna voitu olla kahtena päivänä. Intoa olisi näemmä riittänyt. Päästiin improissa jo tekemisen makuun, kun edellisinä kertoina opitut perusteet näykyivät olevan hallussa. Hyvää sakkia. Kirjoitettiin jonkin verran matskua, minkä pohjalta viimeisten kertojen kohtausharjoitukset rakentuvat. Samalla saa hieman osviittaa siitä, mikä on tämän tekstin varsinaisen kasaamisen työjako. Jos porukasta löytyy, niin kuin hieman epäilen, kirjoittamisintoisia tapauksia, täytyy miettiä jonkinlaista kirjoittamistehtävää ja muutamaa ohjaukertaa siihen liittyen jo ennen varsinaisten treenien alkamista. Mitkä siis alkavat jo kuukauden päästä.
Sain tehtyä syksyn aikataulut. Lokakuun puolesta välistä helmikuuhun kiristyvällä tahdilla. Aika on kuitenkin sen vertaa pitkä, ettei ennen vuoden vaihdetta ole treenejä kuin maanantaista keskiviikkoon. Hyvä näin. tässä on mielessä pyörinyt hieman muutkin tulevat jutut ja niitten valmisteluun jää aikaa aina loppuviikosta.
Lauantaina oli vielä kortiton kortti-ilta Kämärissä. Yllättävän latautunut fiilis nyt maanantaina, vaikka koko yö menikin laulaen ja asioita puiden. Nyt uskaltaa taas tarttua rohkeammin kirjoittamiseen. Siitä puhuminen tärkeitten ihmisten kanssa on varsinkin näin työhön ryhtymisen kynnyksellä elintärkeää. Se buusti vie sitten kyllä mennessään, mutta alku aina nihkeää. Samoiten yksi velipojan oppilaista on hyvä esimerkki siitä, ettei tämä työ ole turhaa. Kaikella kunnioituksella koulussa toteutettavaan ilmaisutaitopetukseen, mutta vuonna 2007 ei pitäisi tällaisia tapauksia olla olemassa; Seistemäsluokkalainen poika oli kolme vuotta sitten pakotettu lausumaan runo koulun esityksessä. Pakottamista voi pitää todellisena, koska sen jälkeen kaveri ei ole puhunut kenellekään näinä kolmena vuotena, paitsi vanhemmilleen.
Mitä luultavammin sitä tuli siis oltua pohjanmaalla.

Siitähän se taas lähtee

Syksyn vääntö on lähtenyt liikkeelle! Viikonlopun kurssi oli ja meni. Jotenkin vain miettii, että mitä sitä oikein näinkin lyhyellä ajalla, viisi päivää, oikein voi opettaa. Kauhean syvälle ei päästä, mutta jonkinlaiseen hajuun siitä mitä harjoitusvaihe tulee sisältämään, yritetään orjentautua. Tuli touhuttua niin paljon, että jätin viimeiseen palaute keskusteluun tuplat suunnitellusta enemmän aikaa. Olisi ehkä sittenkin pitänyt vetää vielä jokin helppo harjoitus, jossa tyypit olisivat puhumisen sijaan saaneet onnistumisen kokemuksen loppuun. Toisaalta kukaan ei kummemmin avautunut huonosta fiiliksestä, joten näillä linjoilla jatkoon.

Lähden tänään Oulun alapuolelle johonkin mumonmökkiin muutamaksi päiväksi. Velipoika on siellä, kuollaksenikaan en muista paikkakuntaa, liikunnanopettajana ja meikällä hyvä mahdollisuus päästä jonnekin muualle hetkeksi miettimään näitten alkavien ohjausten meininkejä.

Väsyttää aikalailla. Tänään saa vihdoin paperityöt eteenpäin ja voi hetkeksi irtautua niistä. Se ehkä helpottaa, ettei ole rästissä niitä kirottuja lappuja. Muutamaa ideaa pyöritellyt mielessä näitten painijoiden päänmenoksi. Ehkä ensi lauantaiksi jo olisi jotain konkreettisempaa hahmotelmaa tiedossa. Tai muutamaa vaihtoehtoa esittää.

Kävin sunnuntaina pyörähtämässä toisen mielessä pyörineen esitystilan liepeillä. Tämä olisi isompi, mutta matala tila. Tyhjää ja laattaa täynnä. Hyvä fiilis jäi, jos siihen saisi rahoituksen kuntoon, niin ilomielin siihen kehisi. Esiintyjiä tulee kuitenkin olemaan sen vertaa paljon, että suuri tila ei olisi pahitteeksi.

Kohta heittämään palloa koriin.

Hämärä yö

Siinä yhden jälkeen herään koiran tuijotukseen. Saman tien tämä otus painuu lattian pintaan, mutta tilalla näkyy vanha nainen taaksepäin kurottuneena ja polttaa piippua. Hetken tätä tuijotettuani hän katoaa ja tilalle ilmestyy toinen vanhempi nainen. Tällä kertaa kyyristyneenä suoraan minua kohti. Normaalit silmän rapäytykset, kyljen kääntämiset, mutta vieressä kyyhötetään vieläkin. Kunnes sitten muutaman hetken päästä tämäkin häviää. Huoh.
Mutta saman tien koira alkaa röhkiä kuin sika! Tämä ei ole sille mitenkään uutta, mutta harvemmin tätä tapahtuu keskellä yötä. Röhkimistä jatkuu aikansa, kunnes koiruus päättää tämäkin mennä omaan koppaansa jatkamaan loppuyötä. Hillitymmällä meiningillä.
Siis hikinen ja hämärä yö takana. Edessä lukemiseen painottuva päivä, muutaman hataran tekstiaihion työstön höystämänä. Koira jatkaa uniaan, rauhallisena kuten mitään ei oli tapahtunut.

lenkin jälkeisiä

Kämpän läheltä on löytynyt oivallinen pururata juoksemiseen. Kummasti on koiran ja lenkittäjän kunto kasvanut kesästä, vaikka kuukauden takaisista helteissä ainakin koiralla taisi kuumuudella olla osansa vauhtiin. Tästä toisesta kaverista en niinkään tiedä.
Viikonloppuna alkavalle kurssille on ilmoittautunut jo parisen kymmentä intoilijaa. Eniten tietääkseni n. neljätoistavuotiaita tyttöjä. Poikien metsästäminen tuntuu olevan välillä näillä leveyksille vaikeampaa. Tarvitsisi pari tyyppiä, jotka innostuisivat ja sitä myöten kiinnostus saattaisi muuttua aktiivisemmaksi. Saarijärvelle tosin valmistui juuri pitkän odotuksen jälkeen monitoimihalli, joten urheiluharrastukset saanevat lähivuosina nostetta. Toivottavasti ei kuitenkaan esimerkiksi juuri teatterin kustannuksella. Vaikka itse en ole koskaan vetänyt näiden kahden välille mitään kummempaa viivaa, tuntuu siihen aina törmäävän, ajatukseen että teatteri on vain pelleilyä, jossa yritetään olla jotain muuta kuin ollaan. Vaikka moni siihen yhtään tutustunut tietää asian olevan juuri päinvastainen.

Tämmöistähän tämä todellakin on

Sitä yrittää hoitaa paperisälää kuntoon ja mitä tapahtuu? Blogi muuttaa väriään, muotoaan, habitustaan. Siltikin se yksi kuitti on jossain laatikon ja seinän välimaastossa nauramassa, että eipäs poika saa vieläkään kaikkia papereita kondikseen. Että näin.

Paperitöitä

Lippujen ja lappujen keräilyä menneistä palkoista, väliin jääneen ajan tukien selvittämiseksi. Pitäisi laskea täyttyykö työssäoloehto, että alkaisi saamaan näiltä töitten väliin jääviltä ajoilta ansiosidonnaista päivärahaa liitosta. Itse kevyin laskelmin sitä mieltä että ehdon täyttyminen on niin siinä rajoilla, etten muutaman kuukauden takia sitä paperirumbaa jaksa läpi käydä. Laiskuutta sanoisi joku, mutta en ole koskaan oikein pitänyt tällaisesta paperien pyörittelystä. Pikkuhiljaa käyntiin pyörähtävien talven töitten jälkeen se joka tapauksessa täyttyy ja silloin se on viimeistään ajankohtaista. Pitäisi joka palkkakuitti puolentoistavuoden ajalta käydä läpi, katsoa montako tuntia on tehnyt kunakin päivänä palkallista työtä ja laskea kuinka monelta viikolta tunnit riittävät.
Helvetti mitä touhua.

Sunnuntai

Käymisoloinen viikko takana. Nyt hieman rauhaisampaa oleskelua, vaikka työt eivät suurella kädellä olekaan edenneet.
Tullut mietittyä lähinnä tätä lomaa. Puolitoista kuukautta ilman päällä olevaa ohjausta. Tällaista taukoa ei ole ollut kahteen vuoteen ja sitä ennen oikeastaan menee viisi vuotta aina jonkin jutun vaikutuksen alaisuudessa. Tässä valossa tauko tekee hyvää. Jo ensinnäkin ensi viikonloppuna alkavaa kurssia miettii taas aivan uudesta näkökulmasta. Ehkä sitä pystyy hieman tarkempaan suunnitteluun, tavoitteellisempaan toimintaan, eikä luota vain niihin harjoitteisiin joihin parissa vuodessa on tottunut.
Näitä aikatauluja on vaan kironnut. Lähes kaikki parin vuoden aikana tehdyt ohjaukset ovat tulleet suhteettoman nopealla aikataululla: muutama kuukautta, päätös ja ohjaus käyntiin. Puolensa siitäkin löytyy, oikein hyvätkin. Mistään ei ole oppinut niin paljon kuin näistä nopealla temmolla syntyneistä jutuista. Mutta jatkoon toivoo hieman pidempää valmisteluaikaa. Nyt käsillä oleviin ohjauksiin sitä on tarpeeksi. Varsinkin ensi kesän ohjaus on nyt oikeissa ajoissa.
Apurahahakemuken vääntely oli muuten siltä osin turhaa, että raha olisi pitänyt syytää tänä vuonna toteutettavaan juttuun. Me haimme vuokrarahoja tulevan vuoden tammi- ja henlmikuulle, joten taidetoimikunnalta ei ainakaan tähän hätään tule apuja. Nyt yritetään kartottaa muut mahdollisuudet, niin rahojen kuin uuden tilankin suhteen. Tämä olisi vain ollut niin hyvä, mutta mitäpä sille voi, jos ei rahoitusta löydy, maatkoon käyttämättömänä. Rakennetaan joku lastylevyhalli siihen viereen.