lumen rippeitä maassa

Aava makaa äksänä lattialla, eriparisukat jaloissa. Minä olen aamukahvini vetänyt ja valmistaudun tuleviin päiviin.  Edessä pitkästä aikaa esityksetön viikonloppu.

Muutamat treenit vielä jäljellä ennen joululomaa, ja muutamat esitykset ja palaverit. Ensi viikolla varmistetaan Juurien osalta kouluilla pitämiemme työpajojen aikataulut. Ison rullan pyörimisvalmiiksi saattaminen on ennen lomaa se tärkein asia. Viivi ja Wagner kahlataan loppuun ja jätetään hautumaan ennen tarkempaa ja tiiviimpää ensi vuoden alkua. 

Kulissinkin juttu saatiin sitten viimein päätettyä. Ehdotin kahta tekstiä, joista tämä kyseinen kiinnosti teatteria monestakin syystä enemmän. Teemme ensi kesäksi Teuvo- Leevi and the leavings- musikaalin. Veera Tyhtilän kirjoittama juttu kantaesitettiin muutama vuosi sitten Hämeenlinnan kaupunginteatterissa. Tekstissä itseäni kiinnosti hyvän musiikin ja sanoitusten lisäksi se, että esitykseen valikoituneet hahmot tulevat Göstan teksteistä. Ei mitään turhaa tarinaa, jossa haetaan paikkoja laulaa kivoja lauluja, vaan kokonaisuudesta voi saada vahvan ja jylläävän, vaikuttavan esityksen. Ei teemoiltaan ehkä mitään perinteistä kesäteatteria, mikä on myös kiinnostavaa. Silti uskon yleisön löytävän. Minä ainakin menisin katsomaan.

Ihan oikeaoppista lomaa odotellen ja hiihtokelejä toivoen kohti tulevaa.

kohta jo ohi marraskuu

Marraskuun viimeinen viikko jo menossa. Elämä rullaa tasaisesti kohti joulua. Nyt voi jo sanoa, että tulihan tästä syksystä täysin erilainen mitä kesällä suunnittelin.
Ensinnäkin omat tekstit ovat edelleen suurimmaksi osaksi ajatusten asteella, vaikka alunperinen ajatus oli, että kaksi olisi jouluun mennessä ensimmäisen versionsa saanut. Sen sijaan aika on mennyt enemmänkin näyttämön puolella, sekä tuotannollisia toimia miettien. Osin myös ohjaten. En kyllä valita, tärkeitä juttuja kaikki. Ehkä sille kirjoittamiselle löytyy aikaa joskus muulloin.
Iso ja Vihreä pyörii huoniksella vielä tämän vuoden puolella parina viikonloppuna, kuten myös tammikuussa pariin otteeseeen. Viimeinen esitys Mikkelissä Näyttämöpäivillä: http://www.tnp.fi/. Kannattaa tulla katsomaan, väittäisin.
Myrsky-hankkeen Juuret projektia ollaan aikataulutettu ensimmäisen vuoden osalta. Kevät alkaa tiukalla työpajarumballa, jossa jokaiselle saarijärveläiselle nuorelle tarjotaan mahdollisuus tutustua teatterin, tanssin ja musiikin tekemiseen. Myöhemmin keväällä on vuorossa syventävät työpajat ja Saarijärven Teatteripäiville (http://www.viisaankivi.fi/fi/asiointi/tapahtumat/tapahtumat_tiedot/?id=188&selEvent=3056) tehdään ensimmäinen esitys. Tämän, vielä muodoltaan ja aiheeltaankin tarkentumattoman esityksen tulee ohjaamaan Kotkan kaupunginteatterin näyttelijä Kalle Pylvänäinen.
Lisäksi seuraavat ohjaukset ovat alkaneet mukavasti. Maaliskuun alussa Viivin ja Wagnerin ensi-ilta ja kesällä sitten Kulissin. Vieläpä yhden karaoke-klubin kanssa ollut puhetta keväisen esityksen tekemisestä, kuulostaa mielenkiintoiselta haasteelta. Ja siinä pääsisi nopealla temmolla myös tuottamaan esitettävää tekstiä..
Tekemistä siis riittää. Nyt tulevana sunnuntaina Teatterikoneen koulutussessio, jossa yritän valottaa jotain tietämystä herrasta nimeltä Vsevolod Meyerhold. Saa nähdä mitä proseminaarin ajoista on takaraivossa.

valmistelua ilmassa

Aikataulujen aikatauluja ja apurahan käytön järkeistämistä. Siinähän sitä vapaapäivälle tekemistä riittämiin.

Sampossa julkaistaan huomenna kolumni, joka käsittelee tätä ilmassa vellonutta tilakysymystä Saarijärvellä. Tänään oli mieluisa tapaaminen cafe Picassossa, kun saatiin Ojasen kanssa oma palaveri Juurien osalta pidettyä, niin Sienan porukka istui juonimassa tilakysymystä, kuinkas muuten. Maanantaina on kaupungin toimesta kutsuttu koolle kaikki paikkakunnan kulttuuritekijät. Toivottavasti tarpeen suuruus ymmärretään.

Monitoimitalohan Saarijärvelle juuri valmistui, mutta se on täysin kelvoton mihinkään esiintymis taikka näyttelytoimintaan. Tilaa rakennettaessa oli vitsailtu, että voihan tuohon eteen kantaa penkit, kun joku sitä pianoa pimputtaa, kunhan kannatte sitten takaisin. Että tällä tasolla mennään kulttuurin ymmärtämisessä "kulttuuripitäjä Saarijärvellä".

Vielä muutama kuva hallista

Ensi-ilta tuli ja meni

Samoin meni pikkujoulut ja isänpäivä. Ja nyt jälkeinen maanantai. Normaalisti kuulostaisi raskaalta päivältä, mutta muutamat tilakysymykset ovat piristäneet tänään mieltä. Keskisuomalaisen Iso ja vihreä- kritiikistä  (http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/draamaa-vai-aa-kerhon-putkirealismia(280521).ece) en taida sittenkään jaksaa sen kummempaa älistä. Jos kolme litraa illassa keskaria tissutteleva sohvaperuna vain luulee olevansa alkoholisti, niin kertooko se jotain tästä arkipäivästä, jossa elämme? Joka tapauksessa kiitosta ensi-illassa olleille, olipahan hyvä henki esityksessä sekä seuranneissa bileissä.

Käytiin tänään katsomassa taas uutta tilaa Juuret- projektille ja muutenkin Saarijärveläiselle kulttuuritoiminnalle. Eforen entisen tehtaan tiloissa on vuodesta 2006 ollut tyhjillään hyvän oloinen tila, joka alkuun ainakin tyydyttäisi tarpeemme. Hieman matala, mutta kaikkea ei voi saada, ainakaan heti. Alla kuva sieltä.

Tänään Viivin ja Wagnerin lukuharjoitukset. Kiva että jatkuu nopsasti, vaikka varsinaisesti siihen keskityn ensi vuoden alusta. Tämän vuoden puolella valmistellaan.

lavalle

Tänään Ison ja vihreän ensi-ilta. Viikon valmistavat läpimenot koeyleisölle lupailevat hyvää. Teksti on hieno ja toteutus toimii sekä koomisena että koskettavana. 

Omat fiilikset ovat hieman vaihdelleet. Enimmäkseen positiivinen kokemus tehdä pitkästä aikaa lavalla jotain näin intensiivistä. Välillä taas miettii sitä mistä tässä oikein nauttii. Roolihahmon matka on aika rankka vetää illoittain läpi. Ehkä  se juuri tuo sen merkityksen, jos siitä joku katsoja itselleen jotain saa.

Nyt pitäisi kirjoittaa kolumni ensi viikon Sampoon ja parannella ääntä, joka yön aikana meinasi hieman mennä lakkoon. Tekstimääräkö ilmoittelee itsestään, vaiko oikein flunssa?Toivottavasti ei kumpikaan pahemmin enää illalla.

Ensi viikolla alkaakin sitten taas uuden jutun treenit. Ohjaan Sampolan Nuoriroseuralle (http://www.nuorisoseurat.fi/seura362.html) talvella Viivin ja Wagnerin. Mukava välipala tässä pimenevässä talvessa. Mukana uusia tuttavuuksia sekä jo muutaman jutun minun kanssa tehneitä tyyppejä. Ilon kautta. Kesää koht9 luistellaan sitten Juurien lisäksi Teatteri Kulissin parissa (www.kulissi.fi). Sen näytelmävalinnasta tuonnempana.

tilahaaveilua

Olen jo pitkään potenut ulkopuolisuutta tiloihin liittyvissä asioissa. Olen työskennellyt monenlaisissa tiloissa, mikä on ollut rikastuttavaa, mutta välillä myös raskasta. Teatterin tekemisessä tilalla on aina erikoisen vahva merkitys. Tai sitten se merkitys tilalle syntyy juuri tekemisestä, kun uskaltaa ylittää jonkin rajan, mennä jonnekin missä ei ole vielä käynyt, uskaltaa heittäytyä ja epäonnistua, onnistua, silloin tilaan syntyy merkittävä suhde. Tai jos itselle tapahtuu elämässä merkittäviä asioita, tila saattaa muistuttaa pelkällä olemassa olollaan samoista viboista vuosienkin jälkeen.

Hetkeen en ole päässyt teatterin kanssa sinuiksi tilojen kanssa. Viime talvi ja kesä Lumperossa oli mielekästä aikaa. Tiloihin tuli kuitenkin rakentaa uusi suhde lapsuuden haaveilujen pohjalle. Parhaillaan harjoitellaan hienossa tilassa, mutta tunnesiteen syntyminen ottaa aikaa. Eikä sitä koe niin omaksi, jos tulevaa ei ole juurikaan tiedossa.

Aamusta sain erään toisen taitelijaseuran puolesta soiton, josko Hysteria haluaisi vuokrata heidän kanssaan Saarijärveltä tyhjillään olevan tilan. Kyseessä on vanha painotalo, jossa on käsittääkseni välillä toiminut esimerkiksi kuntosali. Innostus tällaista tilaa kohtaan nousi heti kattoon. Monta vuotta on haaveillut tilasta, jossa voisi nuorien kanssa tehdä esityksiä, siten ettei ko. ryhmän katsota olevan rasite. Oma tila loisi Juuret-projektille turvallisen lähtökohdan. Lähtökohdan harjoituksille ja esityksille, omalle tekemiselle, syvemmälle sukeltamiseen. Tilasta voisi muotoutua erittäin tärkeä tekijä, tukikohta. Toivottavasti haaveet osoittautuvat konkretiassa kohdilleen ja saisimme vielä rahoituksen järjestymään. Ylihuomenna tilaa katsomaan.

Sitä odotellessa tänään läpimeno. Kolmen päivän lattialla makaamisen jälkeen olin eilen harjoituksissa. Tulokseksi ihan ok treenit, mutta aamusta selkä ei ollut parhaimmillaan. Nyt taas päivän edetessä tuntuu hieman vetryvän. Toivottavasti kestää illan vedon. 

Pari päivää yksikseen

Suunnittelua, aikatauluja, arvailuja tulevasta, opetuksen päivittämistä, repliikkien lukua. Ja kaikkea tätä hissukseen lattialla maaten tahi hyvässä ryhdissä. Lauantain treeneissä taas hieman niksautin selkääni, joka meikäläisen kohdalla tarkoittaa ainakin muutaman päivän jumia. Oikeasti alaselässä on jokin nikama jota pitäisi käsitellä, mutta terveyskeskusten malliin syydettiin pari purkkia pillereitä matkaan ja olisi kirjoitettu sairaslomaa, jos sitä tarvitsisi.

Tänään ja huomenna Ison vihreän  treenejä, joiden kulku vielä omalta osaltani epävarmaa. Viikonloppuna pitäisi opettaa hieman kontakti-improa. Saa nähdä miten käy. Ensi viikolla Kuopion sirkukselle.

Juuria on olen aikatauluttanut kevään osalta. Siitä ensi syksynä vasta ensimmäinen suurempi esitys, mutta keväälläkin luultavasti jotain, ainakin demo-sessioita saadaan aikaan. Alkuun täytyy satsata, että saadaan oikeat ihmiset mukaan, kaikki jotka asiasta kiinnostuvat taikka saattaisivat kuvitella jotenkin hyötyvänsä. Tästä projektista avataan jatkossa omat sivut, jonne tulee erilaisia blogeja. Tämä "työpäiväkirjani" kun  on viime aikoina jäänyt pinnallisten kuulumisten alustaksi, täytyy katsoa miten tätä jatkossa jatkaa. Mikä on tarve.

Kuu vyöryy taivaalla

Hieman väsynyt mies istuu. Istuu ja miettii mitä ihmiset tekivät, ennen kuin rupesivat viettämään kaikki illat teatterilla. Kaipa nykyäänkin joku löytyy, joka keksii illalle muutakin käyttöä.

Isoa ja Vihreää väännetään kuumeisimmillaan. Tänään oli toinen läpimeno. Se siitä. Tekemistä riittää, eikä edelleenkään tunnu helpolta esitykseltä. Paljon saa ponnistella, mutta uskon sen tuovan vielä tulosta. Muutoin, jos ei, eli esitys jää lussuksi paskaksi, sitten kyllä syö miestä.

Pikku hiljaa alkaa tämä syksyinen lepohetki olla takana ja kevään kiireet konkretisoitua. Paremminkin olisi voinut levätä. Vaan kyllä sitä intoa on kerääntynyt tässäkin. Jos vain saisi joitain töitä tehtyä päiväsaikaan, muitakin kuin suunnitteluhommia, olisin sangen iloinen. Illat jatkuvalla syötöllä pois kotoa stressaa. Eikä varmaan pelkästään minua. Ammatinvalintakysymys, eli turpa kiinni. Niinpä niin.

Lähipäivinä pitäisi selvitä talven todellinen kuvio, eli ohjaanko sittenkin jo tähän väliin. Muutamaa tekstiä pyöritellyt, muttei viitsi huudella ennen kuin varmistuu. Samoiten kesäteatteritekstin suhteen vielä hieman arvotaan. Tänne Jyväskylään kuitenkin ohjaan. Tästäkin muutaman asian varmistuttua enemmmän. Juuret- projektia aikataulutetaan kovaa vauhtia. Siitä lauantaina pieni info Saarijärvi Salissa. Tilaisuudessa jonka pääjuttu on Samuli Heimosesta kertovan dokumenttielokuvan ensi-esitys. Leffasta löytyy lisää osoitteessa www.muissamaailmoissa.com

Nyt nukkumaan ja aamulla kuuden jälkeen metsään. Toivottavasti uni tulee, parina yönä ei oikein ole ottanut tullakseen.

apua - rahaa!!

Torstainen aamupäivä. Alkuviikon Ison ja Vihreän harjoitukset takana. Lauantaina ensimmäinen kunnollinen läpimeno, jota myös kirjailija Keski-Vähälä tulee katsomaan. Näyttelemisestä on ollut kyllä paljon hyötyä. Taas kerran huomaa miten suppeasti sitä näyttämön puolelta pystyy toimimaan, siis suhteessa kokonaisuuteen. Ei ole turha tuo ohjaajan kuvatus. Mukavasti yhteistyö sujuu koko ryhmältä ja jutun henki sen kun tiivistyy. Vaikka helpolla ei tämä juttu valmiiksi tule. Kohtaukset vaihtuvat niin liukuvasti, että askelmerkit täytyy saada kohdilleen lujasti, jotta esitys voi löytää rytminsä. Siitä kun on vielä vaikea edes puhua. Vaan kyllä se sieltä.

Viime viikon lopulla selvisi aivan loistava uutinen. Art Hysterian apurahahakemus on mennyt läpi, ja saatiin vieläpä se summa mitä haettiinkin! Kiitos Myrsky (www.myrsky.info)!! Ja kiitos muut yhteistyökumppanit ja suosittelijat. Ensi vuonna käynnistyy kolmivuotinen Juuret-produktio, jossa monien taiteenalojen keinoin tutkitaan kunkin 13- 17 vuotiaan osallistujan omia juuria ja paikkaa maailmassa. Parasta tässä hankkeen toteutumisessa on se, ettei tarvitse kahvikuppi kädessä voivotella, ettei voi tehdä mitään nuorten pahoinvoinnin eteen. Nyt siihen on mahdollisuus. Juuret tulee tavoittamaan n. 800 nuorta tarjoten heille mahdollisuuksia suurempien ja pienempien esitysten tekemiseen. Media ja AV-puoli on myös vahvasti mukana, joten hankkeen dokumentointikin alkaa samaan aikaan muun toiminnan kanssa. 

Tämä oli ensimmäinen apuraha, jossa olen näin vahvasti osallisena. Niitä siis sittenkin myönnetään myös käytännössä!

Tulevan suunnittelua pari päivää. Sompailen muutaman tekstin kanssa miettien toteutuspaikkaa ja aikaa. Kesän suhteen näyttää nyt jo hieman selkeämmältä, mutta tänään varmistunee vielä hieman nopeasti tälle talvelle toteutuva ohjaus.

Näitä odotellessa, tulevia suuntia ajatellen ja tähän päivään keskittyen kuluu syksy vaan.

syksy kauneimmillaan

Koneen kanssa pidettiin tänä aamuna syyskokousta. Eihän tässä teatterin tekemisessä ole mitään muuta ongelmaa kuin aika, raha ja paikka. Ne kun olisivat kondiksessa niin mukavahan sitä olisi esityksiä tehdä. Ehkäpä niistä jokunen ainakin toteutuu ja päästään taas teatterin ytimeen, pois puhumisesta.

Se tapahtuu jo tänään kun Pönttöjutulla mennään Muurameen lasten festareille. Mukavaa päästä hienoisen harjoitusession jälkeen yleisön eteen. Muutamalla lämmitysharjoituksella muisteltu Pönttö pysyy ainakin omalta osaltani vireänä, liikaa kun  ei ole toistoja takana että kyllästymään pääsisi.

Muutoin tullut vietettyä mukavaa ja rauhallista syysaikaa. Tästähän se taas talvea kohti kääntyy, hitaasti ja varmasti.

turhautunut mies

istuu ja miettii mikä ihme saa ihmisen (tai ainakin ihmisen sukulaisen) ampumaan muita. Tappamaan silmästä silmään käsiaseella. Ei jaksa murehtia nuorten pahoinvointia, koska tälläiset teot ovat tyhmyyttä. Vituttaa tuollainen.

Ulkona paistaa aurinko. Pitäisi lähteä pienelle lenkille ennen treenejä. Iso ja vihreä etenee omalla painollaan. Mukavaa, vaikeaa, haasteellista välillä jopa ärsyttävää olla lavalla. Ärsyttävää siksi, ettei aina kykene siihen mihin haluaisi. Alkukankeutta, kuten Pönttöjutun lämmittelyissäkin, vaan eiköhän tämä näyttelemissyksy tästä suttaannu. Virkistävää ennen kaikkea.

Kesää silmällä pitäen löytynyt mielenkiintoinen teksti. Oma sellainen rajoittuu muutamiin tyyppeihin, eli haahuilua sen suhteen. Vaan nyt ulos ja happea naamariin.

lomailu takana

Syyskuun kymmenes päivä. Aamukahvit joutu, tytöt lähteneet lenkille ja äiti-lapsi tapaamiseen, koiran kanssa katsellaan ulkona paistavaa syksyä. Pieni vaellusreissusta ja ulkona vedetystä opetuskeikasta hankittu flunssa pakottaa tällä hetkellä himmailemaan enimmäkseen sisällä.

Vaan loma on takana ja syksyn kuviot jo käynnissä. Hieman alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tämä syksy menee näyttämön puolella. Koneen Pönttöjutun keikat pyörähtää käyntiin tämän kuun lopulla ja samaan aikaan treenataan Huoneteatterin 50- vuotisjuhlanäytelmää. Annu ohjaa Sami Keski-Vähälältä tilatun tekstin Iso ja Vihreä, jonka kantaesitys marraskuun alussa. Näyttelen hitusen alta nelikymppistä ilmaisutaidon opettajaa, alkoholisoinutta sellaista. Teksti on pienen tutustumisen perusteella erittäin mielenkiintoinen. Alkoholismia kun on vaikea käsitellä toimivasti ja  mielestäni tämä teksti tavoittaa tragiikan ja komiikan kautta jotain oleellista. Keski-Vähälän tekstit ovat muutoinkin olleet kiinnostavia, yhden olen ohjannutkin muutama vuotta sitten.

Lavalla heilumisen lisäksi jouluun mennessä pitäisi saada yksi näytelmäteksti hahmolleen ja ensi kesän kesäteatteriesitys päätettyä. Lisäksi hapuilua tulevaan ja muutamia opetuskeikkoja, ja niin apurahahakemuksen lähettäminen. Ollaan väännetty koko kesä suurehkoa apurahahakemusta, jonka tiimoilta perustettiin myös uusi yhditys Art Hysteria. Yhdistykseen kuuluu Saarijärven seudulla vaikuttavia ammattitaiteilijoita, jotka haluavat tehdä poikkitaiteellisesti juttuja. Ryhmän ensi esittäytyminen Saarijärvi salissa 19. päivä tätä kuuta.

Semmoista tiedossa. Jottei todellisuus unohdu, niin nyt täytyy lähteä työvoimatoimistoon todistelemaan, että kyllä kyllä, ihan oikeasti yritän tehdä jotain työllistääkseni itseni.

Juoksuhaudantien kritiikkejä

http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/suomalaisen-miehen-loputon-kujanjuoksu(187009).ece

http://www.demari.fi/content/view/1337/333/

Näitten lisäksi kiitos Keskisuomalaisen lyhyelle yleisökirjoitukselle, jossa esitystä kiiteltiin. Asiallisia kommentteja kaikki. Esityksiä on vielä reilusti jäljellä, joten jos loppukesäinen esitys kiinnostaa, kannattaa suunnata kulkunsa kohti Jyvälää.
Nyt meikäpoika lomailee. Niin, tytön nimeksi tuli muuten Aava Enni Ilona.
Palaan kirjoittelemaan tuonnempana.

syksyä kohti

Ulkona hämärtää jo, kesä kääntyy loppusuoralle. Itse olen aina ollut syksyn ihmisiä. Tällaisina lämpöisinä, hämärinä iltoina tuntee luopumisen ilon konkreettisesti. Alkukesä menee odottaessa ja ihmetellessä, että nytkö se sitten jo tuli. Näin pimeässä on enemmän aikaa miettiä, tai ajatukset tuntuu ainakin pysyvän paremmin kasassa.

Huomenna sitten ensi-ilta. Tänään oli toistakymmentä ihmistä kenraaliharjoituksessa. Luku tuntuu pieneltä, mutta meille se on paljon. Katsomoon mahtuu jotain viisikymmentä, tarpeen vaatiessa tietty enemmänkin. Mutta läheisyys, intiimiys, rentous ja sympaattisuus. Siinä joitain sanoja, mitä Juoksuhaudantiestä tulee mieleen. Alunperin lähdettiin tekemään loppukesän juttua, ja nyt tuntuu äärettömän hyvältä sen tavoitteen suhteen. Suurin lataus kesän suhteen on useimmilla takana. Tieto vääjäämättömästä syksyn tulosta varsinkin tämmöisenä kesänä pistää nauttimaan pienistä hetkistä. Toivon mukaan Juoksis pystyy tarjoamaan sen nautinnon, tarinan, jota voi laajentaa suurempiin mittakaavoihin, tai ajatella yksittäistapauksena. Kuten Keravan viime viikkoista tapausta.

Huomisen jälkeen aion lomailla. Olla kotona, järjestää ristiäiset (voi viimein lopettaa pelkäämisen tytön nimen paljastamisesta), mennä sen jälkeen mökille, kalastaa, nukkua, lukea, syödä, juoda, juosta, matkustaa hieman, toivottavasti purjehtimaan, levätä. Sitten kun tuntuu, että täytyy alkaa miettiä seuraavia juttuja, sitten voi aktivoitua, mutta nyt täytyy ladata akkuja.

Muutamia hahmotelmia mielessä pyörii, mutta sattuneista syistä avautuneen melkein vapaan syksyn aion käyttää kotona oleskeluun, kirjoittamiseen, lukemiseen, yleensäkin hyvin pieniin asioihin. 

Huomista odotellen, vielä kesässä kiinni.

tunnelmia omakotitaloasumisen pyörteistä

Kuvat Marjo Vihavainen (C)

Lisää otoksia www.adastrateatteri.fi/pressikuvat.html

Juoksuhaudantien ensi-ilta ylihuomenna

Sateinen heinäkuu näyttäisi vihdoin muuttuvan aurinkoisemmaksi. Ruohonleikkurit säksättää ja ihmiset yrittää ottaa kesästä irti sen mitä siitä pitäisi.

Minulla viimeiset neljä viikkoa on kulunut enimmäkseen akselilla Jyvälä-koti. Juoksuhaudantie on ollut erikoinen proggis siinä mielessa, että se on syntynyt lähtökohtiinsa nähden helposti. Lähtöteksti on Oulun kauppunginteatterin harjoitusversio, jota on hieman joutunut muokkaamaan. Viidentoista näyttelijän ryhmä kasattiin avoimella haulla, enkä tuntenut alkuun ketään. Harjoitusjakso jakautui kolmeen osioon; alkukevääseen jolloin hahmoteltiin suuntia ja ryhmää, keskivaiheen kolmiviikkoiseen lomaan (jolloin itse painelin Elmon kanssa) ja tähän viimeiseen neljään viikkoon, jolloin juttu on kasattu. Rento, hyvin rullaava esitys on tiedossa. Sitä on tullut mietiskeltyä, että voiko esitys syntyä näin helposti? Pitäisikö jossain vaiheessa mennän hermot totaalisesti, että särmää syntyisi. Tässä kun ei ole mennyt, ei vaikka joku ryhmästä ilmoittaa lähtevänsä viiden esityksen ajaksi Ruotsiin. Tuplamiehityksen ohjauskin sujui ilman kummempia hampaankiristelyjä. Ehkä tähän vaikuttaa teatterin sijainti ja ilme. Jyvälän pihaan on rakennettu muutaman kymmenen hengen katsomo ja esitys levittäytyy suurelle alalle. Jotenkin tuntuu kuin olisi piknikillä, kun läpimenoa katsoo. Toivottavasti yleisö löytää paikalle, ja kokee samankaltaisia positiivisia viboja joita itse. Alunperin ajatus oli välttää kirjan traagisuutta ja korostaa koomisuutta. Nämä puolet kulkevat nyt käsi hyvin kädessä.

Tätä Blogia en ole liiemmin ehtinyt päivittää. Vauva olalla ei oikein voi kirjoittaa, ja omat vapaahetket tulee käytettyä muutoin kuin koneella kytäten. Täytyy syksyllä katsoa miten tätä jatkaa, mutta tähän tietoon muutamia päivityksiä Juoksuhaudantiestä, ja sitten kuukauden lomalle.

Elmoa kävi katsomassa reilu kaksituhatta ihmistä ja palaute on ollut vähintäänkin loistavaa. Kiitos kaikille katsojille, sekä heille, jotka eivät esitystä sietäneet, että heille, jotka kokivat Lumperon rannassa jotain uutta, liikahduttavaa. Ja erityinen kiitos työryhmälle, mahtavauutta oli touhuta!

  

Elmon krittiikki (keskisuomalainen 29.6.2008)

kesäkuun lopun tuntemuksia

Heinäkuu jo ovella, juhannus ja monet muut asiat takana.

Viimeisin kirjoitus näyttää tänne lennähtäneen ennen juhannusta. Siinä odotellaan tätä keskikesän juhlaa. Melkoiset bileet niistä tulikin.

Sen kummemmin en tässä foorumissa rupea lapsesta höpöttämään, mutta tämän vuoden juhannustorstaita en kyllä ikinä unohda. Lapsen syntymä kaikkine siihen liittyvine tunteineen on yksinkertaisesti niin valtava kokemus, että siitä pitäisi kirjoittaa erillinen opus. 

Tyttölapsonen syntyi siis torstaina täysillä pisteillä, ja jo sunnuntaina sekä äiti että uusi ihmettelevä ihminen pääsivät kotiin. 

Maanantaina jatkui sitten Elmon treenit. Samassa usvassa meni ensi-iltaviikko. Vaikka töitä oli paljon ei hymy tainnut montaa kertaa huulilta karista. Esitys saatiin purkkiin ja hyvin todellakin. Vaikka ensi-illassa tuli vielä kohtuuttoman paljon jännityksestä johtuvia "mokia" esitys on nyt kokonaisuus, joka jyllää eteen päin toivotulla tavalla.

Tänään paluuta arkeen ja Juoksuhaudantien kimppuun. Ryhmä on lomaillut kolme viikkoa ja nyt pitäisi neljäksi aktivoitua Hotakaisen äärelle.

Vaikka kotoa on hieman haiku lähteä, helpottaa tätä ohjausta välimatka; pyörällä pääsee edestakaisin, joten aikaa ei kulu paria tuntia turhaan. Itse asiassa motivaatio työhön on kovinkin korkealla, siihen nähden mitä odotin. Hieman univelkaa ja väsymystä, mutta mitä sitten; kesä parhaimmillaan, suurimmat jännitykset tältä kesältä takana, ei muuta kuin teatterista nauttien eteen päin!

etenee

Ensi-iltaa edeltävä viikko menossa Elmon kanssa. Ennen juhannusta vielä kolme läpimenoa eri painotuksilla ja viimeiset tekniikat juttuun mukaan. Kuuden hengen livebändi toimii esityksessä mainiosti, mikitykset täytyy vain ujuttaa näyttelijöille kohdilleen, ettei pääse missään kohti ääni hukkumaan musiikin alle. Sitä touhua tuleva ilta.

Kiirettä pitää ja verenpaineet jatkuvalla syötöllä kohollaan. Vaan ajatus ensi viikon ensi-illasta häilyy jo mielessä. Sitä ennen vielä paljon ohjaamisen ohella muutakin tekemistä, esimerkiksi käsiohjelmaa, lavastuksen viimeistelyä ja niin, vauvelin odottamista.

Eilen jouduin pienen peräänajon takia käymään terveyskeskuksessa. Kieltämättä tuki kaulassa istuskellessa kävi mielessä, josko tässä olisi nyt kuitenkin ollut jo ihan tarpeeksi vääntämistä ilman omia fyysisiä rajoitteita. 

Juhannusta odotellessa.

helteinen hetki

Sunnuntai, fudiksen EM-kisat käynnissä, Mari makaa mahoineen sohvalla, muffinssi lepäilee tyytyväisen oloisena nykyiseen olotilaansa, ei vielä merkkiä synnytyksen käynnistymisestä. Puhelimet soivat ja useimmat soittajat kyselevät kuulumisia "muuten vaan", vaikka kaikki oikeasti huohottaa, että "joko joko.." Lämmintä ja leppoisaa oleskelua.
Juoksuhaudantie on kolmen viikon tauolla ja huomenna taas Elmon kimppuun. Muutamia kohtausmuutoksia on tulossa ja yksi biisi pirstaloituu kahteen osaan. Niiden muutosten kimpussa maanantai ja tiistai, keskiviikkona sitten taas esitys lävitse. Elmo on edelleen itselleni mielenkiintoinen teos. Hieman vaan tässä vaiheessa puuduttaa, kirjahan on loppupeleissä aika ahdistava. Sitä ahdistusta vastaan täytyy tuleva viikko käydä. Että oikeat vakavat asiat tulevat esityksessä läpi siten, ettei se mene synkistelyn puolelle. Vaikka tuskin se menee, vaan jotenkin sitä itse kelailee niitä vesiä joita Peltonen on vuodatellut. Kaikkineen syvän ilon ja syvän surun kanssa työskennellessä aina saadaan jotain aikaan, nyt toivottavasti paljon.
Ensi viikosta on luvattu säältään kylmää. Kummasti joka maanantai tänä keväänä on ilma kylmennyt alkuviikkoon. Paluuta arkeen monin tavoin.
Tätä arkea on jäljellä muutamia viikkoja, ehkä päiviä. Vielä pystyy jotakuinkin estoitta keskittymään töihin. Niitäkin on jäljellä sovitusti seitsemän viikkoa. Sen jälkeen kaikki auki. Pönttöjutulla kierretään joitain esityksiä syksyllä, mutta ohjauksia en ole osittain aikaisemmissa teksteissä mainituista syistä itselleni haalinut. Tilanne on oikeastaan hyvä. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen hiilihöyryn lailla painaneena pieni hengitystauko taitaa tehdä hyvää. Toivoo sellaista rauhaa tulevien ohjausten tekemiseen, että olisi valmistautunut vielä enemmän huolella. Saa syksyllä listattua jutut mitä oikeasti haluaa tehdä ja minkä hankkeen eteen tehdä töitä. Samalla kun opettelee uutta roolia täällä kotoa.
Jos vaan taloudellisesti syksyn voisi käyttää suunnitteluun, sopisi se loistavasti. Tulevassa siintää monta mielenkiintoista haavetta, joita olisi ilo käydä kääntämään todeksi. Höyrynä paahtaen ei tätä duunia kannata tehdä, hyödyllisempääkin tekemistä elämässä löytyy.

Kirosana nimeltä taide

"Kaikki käy, mutta taidetta ei saa tehdä", totesi eräänkin teatterin pj. meikäläistä palkatessaan. Tämän päivän Keskisuomalaisessa (www.ksml.fi) taas teatterinjohtaja Bragge sanoo kesäteatterista, että "aina silloin tällöin joku koettaa tehdä taidetta, mutta katsojat yleensä vierastavat sitä. Kesäteatterin pitäisi olla komediallinen kansannäytelmä, jossa juoni on helposti ymmärrettävä, ja roolihahmot ovat tavallisen oloisia ihmisiä."
Missä Impivaarassa sitä oikein eletään? Tavallisen oloisia ihmisiä? Eikö talvella tv:n ääressä toisten salattujen elämien tirkistely tyydytä sen tavallisuuden tunteen. Tai voipa tietenkin olla, että juuri se on syövyttänyt ihmiset niin, ettei omia aivoja voida käyttää.
Taide on sanana ärsyttävän määrittävä. Tällaisissa yhteyksissä siihen liittyy aina negatiivinen ja korostunut fiilis. Että se on jotain missä tekijät yrittävät olla jotain suurempaa kuin ovat. Tai että yleisö ei sitä kuitenkaan tajua. Joka tapauksessa se on sataprosenttisella varmuudella jotain mikä on jotenkin minulta pois.
Pitäisi tehdä sääntö, että jokaisen kesäteatterin tulisi jonain vuonna tehdä taidetta. lähteä ennakkoluulottomasti hakemaan jotain uutta, eikä perseilemään ja ryystämään viinaa kolmiodraaman pyörteissä. Ehkä tällöin myös tekijät saisivat itselleen enemmän kuin sen hauskan kesän. Ja katsojat varmasti täyteläisemmän viinisen nosteen, toisin kuin nyt sen keskikaljaisen "on ne niin hauskoja"- pöhnän.
Muutenkin tuntuu että katsojien tavoittelu on mennyt aivan äärimmäisyyksiin viime vuosien kesäteattereissa. Toivoisin kovasti että ryhmät uskaltaisivat asettaa tavoitteita muutoinkin kuin katsojaluvuissa. Vaikka sitten vain yhden ihmisen kokeman oivalluksen tai herähtämisen, mutta otettaisiin se kuitenkin tavoitteeksi. Ei tuhansia maksaneita asiakkaita, vaan muutamia ihmisiä. Tuskin hyvin tehtyä taidetta hirvittävän paljon vähemmän tultaisiin katsomaan. Ainakaan niin paljon ettei näiden voittoa tavoittelemattomien ryhmien toiminta pyörisi. Tällainen toiminta olisi tärkeää koko lajille, kun katsellaan pari kirjoitusta sitten mainitsemiani katsojaluvuja. Mitä jos tuleva katsojasukupolvi ei enää pitäisikään Aku Korhosen omaisista hahmoista ja maalaiskomedioista? Mitä jos harrastajateatterista tulisikin koko kansan sudokuja, joita ratkottaisiin esitysten jälkeen työryhmän kanssa?
Siihen saakka, ei muuta kuin putoilevia pöksyjä ja sovinistisia vitsejä, herlitte!

kepein askelin kesäkuuta

Lumperon eli Elmon lavastus alkaa olla pikkuhiljaa uomissaan. Hienot portaiset elementit toimivat oikeastaan suunniteltua paremmin, sekä ohjauksessa että jo itsessään esteettisenä näkynä. Sattumalta löytynyt maalijämä ryhdittää järven ja taivaan kylkiäisinä lavastukseen taivaallista sävyä. Oikea puoli jätetään ennakkosuunitelmista poiketen auki. Rinnettä jonka takaa näkyy järvi olisi rikos peittää jollain muovisella pressulla. Lisäksi juuri tuo oikea puoli toimii lavastuksen positiivisena voimana, kun toisella puolen heilahdetaan synkemmälle puolelle, ilo ja suru, luonto ja muovi, tärkeät asiat ja turhat. Voimia ja vastavoimia esityksessä riittää, niitä kukin katsoja poimikoon sieltä kuitenkin mielensä mukaan. Allaviivaamaan ei juurikan lähdetä.
Pidempikestoisen hankkeen parissa mennyt pari päivää, illat tietenkin teatterilla remuten. Elmosta vielä sen verran, että pelottavan hyvä viba on esityksestä näin kolme ja puoli viikkoa ennen ensi-iltaa. Varmasti tässä vielä tipahtaa maan pinnalle, mutta eiliset treenit bändin kera lupailevat jotain todella mielenkiintoista.
Niin, pidemmän hankkeen tiimoilta kokoustetaan taas torstaina ja siihen mennessä jonkinlaista ideaa paperille. Nuorten kanssa tuusatusta projekstista olisi kyse, ja nimen omaan nuorten, joilta ensimmäinen mahdollisuus on jo viety. Tätä mietiskellään Ojasen Villen ( http://www.myspace.com/villeojanenrautavaara) ja muutaman muun taiteilijan kanssa. Tähtäin kaukana, vaikka nyt alkuun pienin askelin ja yhteistyötahoja kartoittaen.
Kummalla tavalla pystyy nyt nauttimaan olosta kaikkien keskeneräisten töitten ja lapsen odotuksen lomassa. Virtaa riittää. Hyvä niin.

kevään loppu

"Oi kesä, tokko tulet enää milloinkaan" tai jotain muotoili taiteilija Tapio aikoinaan. Vaan kyllä tulee ja lujaa! Elmo etenee ja ensi viikolla on aika ottaa jo bändikin mukaan. Hyvässä aikataulussa ollaan. Tämä viikko vierähti lähinnä henkilöohjauksen ja pienten rytmitysten parissa. Konkreettista näpertelyä siis.

Tänään Juoksuhautaa, johon ehkä pieniä muutoksia vielä tällä ja ensi viikolla. Sitten se jääpi läpimenon jälkeen hautumaan minun osalta hetkeksi, ennenkuin siihen sitten satsataan kokonainen kuukausi.

Parasta antia tälle viikolle edustaa kuitenkin taas kuin puskista kummunneet uudet kontaktit. Tänään oli Saarijärven palaverissa pitkästä aikaa monitaiteellinen ja innostava meininki. Nopealla aikataululla tarkoitus pistää hanketta eteenpäin ja näitä jo ajatuksissa pyörineitä visioita konkreettisesti käytäntöön.

Muutama kuva viime viikkoisesta Pönttöjutun läpimenosta.

turhuuksien turhuus...

.. kaikki on turhaa. Ainakin työnhakemiseen liittyvät jutut meikäläisen elämässä juuri nyt. Tämä aiemmin hehkuttamani iso ja mielenkiintoinen työ olisi ollut Shtl:n tuottajan toimi, johon kävin haastattelussa. Turhaan. Valituksi tuli joku muu, tapausta en sen kummemmin tuntenut.
Turhaa oli ajella näillä dieselin hinnoilla edestakaisin ja tuhlata puolen kuukauden ruokarahat. Turhaa ei sen sijaan ollut taustatyö mitä ko. toimeen hieman kerkesi tekemään, koska nämä suunnitelmat saattavat hyvinkin toteutua jonkin muun organisaation kautta. Liiton toiminnan kehittämiseen painotin ammattiin koulutettujen ohjaajien ja harrastajakentän törmäämisen kartottamista. Harrastajakentällä on vuodessa lähes saman verran katsojia kuin ammattikentällä (miljoona kahdeksansataa tuhatta vs. kaksi miljoonaa), joten mistään pienestä kentästä ei voida puhua. Harrastajakentän näyttelijöiden koulutus on pieni osa toimintaa, eikä sen ytimen pidäkään olla loppuun asti hiotussa näyttelijäntyössä. Mutta ohjaajilta pitäisi osata vaatia ammattitaitoa. Ammattikorkeakouluista valmistuu jatkuvalla syötöllä nelivuotisen koulun käyneitä ohjaajia juuri tämän kentän palvelukseen. Samaan aikaan liitto kouluttaa vieläkin muutamalla viikonlopulla ihmisiä harrastajakentän ohjaajiksi. Ero on aika suuri.
Harrastajateatterit ammattimaistuvat kovaa vauhtia ja juuri tässä saumassa olisi liiton kaltaisen organisaation mahdollisuus toimia. Tukea teattereita rohkeisiin muutoksiin, panostamaan koulutetuihin ohjaajiin. Käyttämään harrastajakentän taloudellinen vapaus konkreettisesti suurina riskiesityksinä. Kannustaa muutenkin kuin diplomein ryhmiä tekemään uusia tekstejä, auttaen näitä konkreettisilla työpajoilla. Kannustaa ryhmälähtöiseen työskentelyyn ja sisällön yhteiskunnalliseen piikkiin.
Mielenkiinnolla tulen seuraamaan miten liiton toiminta tulee kehittymään.

viikon keskivaihe tässä perjantaiaamuna

Elmon vaativin kohtaus ratkaistu. Viimeinen ja ehkä koko näytelmän suurin käänne taittuu hienosti, osin absurdisti, mutta osin vähäeleisen tyylikkäästi ja arkisesti. Vielä kun musiikit saadaat kohtaukseen upotettua, uskon että tulee toimimaan hyvin. Tarkoituksella jätin tämän kohtauksen ohjaamisen tänne loppupäähän. Nyt näki paremmin jo mihin kontekstiin se täytyy asettaa, millä volyymilla esitys muutoin kulkee. Ja aika tykitystähän tästä tulee. Täytyy laittaa varsinkin nuoremmallle kaartille johonkin esitykseen askelmittari matkaan ja laskea kilometrit mitä liikkumista tulee. Veikkaan että runsaasti.
Aika massiivinen viikko töitten suhteen menossa. Helsingin työhaastattelusta en taikauskoisena viitsi vielä sen kummemmin avautua, selvinnee parin viikon sisällä. Isosta ja mielenkiintoisesta toimesta olisi kuitenkin kysymys. Pönttöjuttua treenattiin eilen nelisen tuntia. Huomenna on Mäki-Matin perhepuistossa avoimet harjoitukset Yläkaupungin yön ohjelmassa klo 14.15. Tervetuloa katsomaan, miten pöntöt lajittelee ihmisten sinne tänne jättämiä jätteitä.
Tätä ennen vielä kuitenkin kahdet treeniet Juoksuhaudantiestä. Päästään siinäkin tänään kohtauksissa finaaliin, tosin siten että ne on vain kertaalleen hahmoteltu. Dramatisointi on siinä sen vertaa vaativa, että nyt vasta alkaa lopullinen haju esityksen muodosta kirkastua. Mutta aikaahan siinä on; ensi-ilta heinäkuun lopulla. Välissä tosin muutaman viikon tauko, mutta sitä ennen kun runtataan kohtaukset sinne päin, niin heinäkuussa sitten naulataan kiinni.
Tänään muuten synnytyssairaalaan tutustuminen myös. Että näin.

aamutuimaan

Helsingissä pyörähtämässä. Elmon kohdalla porukka vetää tänään biisejä, ja huomenna palataan toisen puoliajan pyörteisiin. Suunta sisäharjoitusten pohjalta on toisellakin puoliskolla oikea. Pari monologia vaan täytyy tehdä tarkasti toimiviksi, että rytmi säilyy loppuun asti kantavana. Muutoin jälkipuoli esityksestä ryöppyää kyllä hyvin. Tarkkana saa olla tunnetilojen suhteen, että menevät kohdilleen, pelkkä hämmennys ei kanna asiaa.
Loppuun mietiskelin eilen yötä myöten autossa istuessa uuden väännön. Torstaina täytyy kokeilla, josko tästä narusta löytyisi sen ratkaisu. Alku meni purkkiin, about kahdennella kymmenennellä kokeilulla. Saattaa olla esiintyjille välillä turhauttavia nämä kokeilut, mutta yksinkertaisesti tämän muotoisia ratkaisuja ei näe ellei niitä kokeile. Ensi viikko vielä pelkkiä kohtaustreenejä ja välistä pidempää pätkää, kesäkuusta sitten bändi mukaan.
Kohta täytyisi olla skarppina, aamulenkki ja Chi kung auttakoon asiaa.

Juoksuhaudantietä

Viikonloppu Jouksuhaudantietä edessä. Harjoitellaan jo Jyvälän opiston pihassa, varsinaisella esityspaikalla: http://www.jyvala.fi/. Pihamaan nurkka toimii näyttämönä rintamamiestaloketjun päässä. Tullan kanssa käytiin alkuviikosta katsastamassa mahdollista lavastusmateriaalia romuttamon tapaisessa paikassa.Vielä ei mitään mullistavaa löytöä ole lavastukseen tehty, mutta paikka itsessään on jo asian äärellä. Jotain jäynää siihen lisäksi pitäisi kuitenkin kehittää.
Hieman ihmetyttää Jyväskylän kaupungin katsomopolitiikka. Tarvitisimme AdAstran kahteen esitykseen, siis samaa katsomoa käytettäisiin kahdessa eri näytelmässä, noin sadan hengen katsomon. Alkeellinen, penkkityylinen ratkaisu toimisi hyvin. Kaikki katsomot ovat kuulemma menneet kuitenkin jalkapallolle. Miten paljon tässä kaupungissa oikein katsotaan fudista? Edustusjoukkuekin taitaa pelata, mitä, kakkosdivarissa?
Katsomoa täytyy metsästää, kuten myös keinuja.
Muutoin elämä mallillaan. Oikeastaan tuo sähköpostin toimimattomuuden havaitseminen vapautti monesta turhasta mietinnästä. Ja heti pukkasi myös sitä uutta mahdollisuutta. Ensi viikolla siis piipahtaminen Helsingissä mukavan yllätyksen merkeissä.

DO NOT TRUST ON GMAIL!!!

Tekniikka pääsi yllättämään tämän jantterin nyt kyllä sata nolla! Päivän mittaan pari juttua selkiytyi, vaan alkuun täytyy purkaa hupaisempi tekniikan kanssa sattunut tapahtuma.
lltapäivällä treenasin pönttöjutun biisejä armottomalla tykityksellä kotisohvalla. Heitin Aaron neuvoman riffin nurkkaan (kun en muistanut miten se meni) ja vedin fiilis katossa omalla väännöllä vähäinenkin tukka hulmuten. Vedettyäni Pönttö sekaisin- biisin kolmannen kerran astelin kohti työhuonetta, kun jostain kuuluu hiljaista naurua. Katsastan kännykän ja kappas, puhelu käynnissä. Insenjööriskaveri meinasi kuolla nauruun, ensimmäinen kysymys oli, että oonko noin kännissä keskellä päivää. Oli taskusoitolla sitten levinnyt biisi insinööritoimiston iloksi. Jes!
Sitten tämä tapaus gmail. Oon kevään aikana ihmetellyt, kun en ole saanut vastausta useaankaan sähköpostiin. Usein nämä ovat olleet ohjaustarjouksia tai muita työhön liittyviä juttuja. Ajattelin ettei vaan ole eri tahoilla ollut aikaa vastata moisiin, ja jättänyt sikseen. Kellojen olisi pitänyt kyllä hälyttää jo aiemmin, kun jossain haussa luvattiin vastata kaikille hakijoille. Mutta ei edes, että kiitos ei. Nyt sitten tuli sauma, että kysäisempä ensi syksyksi alustavasti keskustellusta ohjauksesta, että mitä ovat ehdottamistani teksteistä mieltä, kun sieltäkään ei vastausta ole sähköisesti kuulunut. Tässä tapauksessa en omannut puhelinnumeroa, enkä koko nimeäkään, edellisessä pyydettiin kaikki yhteydenotot sähköisenä. Kiertotietä sain sitten sähköpostin, että ei ole tullut mun viestit perille ja viime viikolla olivat sitten valinneet syksyksi ohjaajan. Ajattelivat että olen sen vartaa kiireinen, etten ole ollut siksi yhteydessä. Tästä tajusin sitten ruveta tarkastelemaan aiempia tarjouksia, ja ylläri ylläri, eivät ole tarjoukset edes menneet perille!
Ensivitutus oli aika suurta. Nyt sitä miettii jo positiivisiakin asioita, kuten muita mahdollisuuksia mitä eteen saattaisi jostain putkahtaa. Ja niin, kyllä syksyllä ihmeteltävää riittää täällä kotonakin. Toivottavasti.
Jonkin tutkimuksen mukaan tietotekniikan hyvät puolet peittoaa huonot vasta vuonna 2015. En epäile hetkeäkään.

tunnelmia

Enpä ole liiemmälti ehtinyt tätä blogia viime aikoina päivittää. Viikot menee kuin hiidenhirvien siivittäminä, päivistä puhumattakaan. Happimyrkytyksen alkushokista alkaa pikkuhiljaa toipumaan, vaikka jokailtainen ulkoilma tuppaakin välillä väsyttämään.
Jokakeväinen urheiluinnostuskin on taas iskenyt. Aamuisin aamulenkit piristävät kummasti mieltä, joka vaihtelee harjoituksesta toiseen; välillä se on luottavainen, välillä miettii riman korkeutta, että helpommallakin sitä olisi taas päässyt. Sitten taas jo nauttiikin pienistä yksityiskohdista, yhdessä olosta, kaikesta siitä miksi tätä duunia tekee.
Ohjausten lisäksi tehdään Teatterikoneelle Pönttöjuttua, jossa pitkästä aikaa pääsee näyttelemään. Vaikka viime kesänä Jäniksen vuodessa lavalla heiluinkin, on tämä siinä mielessä mielekästä ettei joudu ohjaamaan itseään. Terävän Mika hoitaa sen puolen, kuten kässärinkin. Me muut pönttöillään, ja mun pitäisi huomiseksi vielä terävöittää pari biisiä, jotka Aaro juttuun sävelsi. Jepu, kitaran soittaminen on aina ollut minulle terapeuttista rämpyttelyä. Nyt oikeastaan ensimmäinen kerta sitten rippikoululeirien isos-ajan, kun pitäisi sinne päin julkisesti rämpytellä. Pikkuhiljaa se siitä vääntyy, ja Aaro sitäpaitsi vetää kesän esitykset ja meikä hyppää vasta syksyllä mukaan keikoille. Hyvä niin.


Ohessa parit kuvat Elmon treeneistä.

isoja asioita

Taas mennään maanantaita. Vesisateen uhka väijyy muutaman loistavan päivän päätteeksi. Paluuta arkeen, jos tämä nyt sellaista on.
Vapun jälkeinen elämä mennyt töitten osalta lähinnä Elmon bänditreeneissä. Jere piipahti pari päivää opettamassa biisit ja sovittamassa ne kohdilleen. Tiukka treenaaminen bändillä vielä edessä, että kokonaisuus pysyy kasassa. Mutta erittäin hionot musat tähän juttuun Jere on tehnyt!
Tästä päivästä eteenpäin treenejä on sitten kiihtyvällä vauhdilla aina heinäkuun loppuun asti. Muutama vapaapäivä välissä, kuten tämän viikon sunnuntainen äitienpäivä. Lisäksi about kesäkuun puolessa välissä ennustettu esikoisen syntymä saattaa aiheuttaa muutaman päivän tauon(!) Ainakin tämän ohjaajan ajatukset leijailevat fyysisestä sijainnista riippumatta silloin uusilla mailla. No niin, nyt on "muffinssi" julkistettu tässäkin blogissa! Joku Juoksuhaudan kaveri hieman jo vitsailikin, että jo ennen syntymää laitetaan lapsen syyksi, jos isä tulee olemaan harjoituksissa "hieman väsynyt".
Mutta asialliset hommat hoidetaan. Kummankin jutun runko yritetään tehdä valmiiksi nyt toukokuussa. Heinäkuu on sitten Jouksuhaudan aikaa pelkästään, ja silloin purkitetaan se. Nyt nautitaan ulkotreeneistä, vesisateesta, lätkäkisoista, rauhasta juoda kahvikupponen, lenkeistä koiran kanssa ja kaikesta perusväännöstä. Kohta se on erilaista sekin. Kait.

Jo joutui armas aikaa..

.. ja kesäteatteri iloinen.

tuutorointia

Vappuviikon maanantaiaamu. Hyvin nukutun yön jälkeen ajatus on hieman kirkkaampi mitä viikonlopun ulkotreenit antoivat odottaa.
Lauantaina vedettiin Elmosta reilun kolmen tunnin treenit, ei vielä oikeassa esitystilassa, mutta ulkona kuitenkin. Kuunneltiin biisien demoversiot niille ajatelluissa kohdissa ja muuten kahlattiin läpi. Perinteinen ahdistus ulossiirtymisestä johtuen vaivasi koko viikonlopun. Kohtausten toimimattomuus, tarinan kepeys, esityksen pituus ja huoli esiintyjien tajusta jutun suhteen riipi mieltä. Siis huoli siitä etten ole osannut olla tarpeeksi selkeä linjauksissa ja neuvoissa esityksen rytmin, atmosfäärin ja oikein minkään suhteen. Itse kun menee vielä täpöillä fiiliksillä mukana, ei välttämättä näe oikeita asioita, vaan yrittää tunkea juttuun kaikkea ja koko ajan. Ainakin tältä tuntui treenien jälkeen. Että mitähän sitä nyt taas oikein yrittää. Joku paska maalaiskomedia vaan takataskusta, parin kuukauden treenit ja homma on purkissa. Ja siellä kaikilla oli niin muukaavaaa...
Mutta yksi treenitön päivä jeesasi taas hyvin, eivätkä tämän viikon vähäiset treenit ole pahasta. Kaipaa hengitystä tämä ohjaaja, ehkä juttukin. Yöllä näin unen, jossa kaksi entistä opettajaani hiillosti talven ja kevään ohjauksista motiiveja, hankilökohtaista suhdetta ja kaikkea perussäätöä. Huomasin olevani hieman solmussa ja liiallisessa buustissa voidakseni järkevästi ohjata. Ruikutukseni siitä, että kyllä paria neljää ihmistä on helpompi ohjata kuin parikymmentä ja vieläpä eri ryhmissä ei jeesannut. Keskustelu päättyi hienoiseen sekavuustilaan, mutta Momoa kehotettiin viemään jonnekin festareille. En innostunut lämmittämisestä tähän paikkaan. Lähdin kuitenkin tämän toisen Freudin pyynnöstä hänen matkaansa. Automatka oli hiljainen. Saavuttiin golfkentälle. Kaveri golfasi muutamat lyönnit minun katsellessa. Sitten ainoa kommentti pitkään aikaan. "Loppujen lopuksi on kyse vain siitä, miten sen palasen saa siihen reikään sovitettua."
Asiaa.

toivoa täynnä

Alla tänä päivänä ilmestynyt kolumni. Tämmöiset lehtijutut on hieman ristiriitaisia. (Olenkohan avautunut tästä jo viime kolumnin kohdalla? No kuitenkin..) Toisaalta viimeiset pari tekstiä on tullut kyhättyä nopealla aikataululla, omasta papereiden hukkaamisesta johtuen. Siis olet luvannut kolumnin tietylle viikolle, muttet sitten muistakaan sitä kun vasta toimituksen muistutettua asiasta. Sitten revit jostain sen parituntisen ja raavit jutun kasaan. Nasevampia tekstejä varten pitäisi kuitenkin käyttää hieman enemmän aikaa aiheen kehittelyyn ja kypsyttelyyn, vaikka sen sitten lopulta kirjoittaisikin lyhyessä tuokiossa.
Toisaalta sitten tällaiset nopealla temmolla tehdyt tekstit ovat mukavia välipaloja suurempien töiden lomassa. Semmoisia settejä, joissa pääsee tekstin käsittelyssä lyhyessä ajassa alusta loppuun ja se on sitten siinä. Ei tarviste hinkata uudelleen ja uudelleen, muutelleen kokonaisuuden palasia, kuten esityksen tekstejä tehdessä.
Eilen päästiin Elmossa siihen pisteeseen, että kaikki kohtaukset on nyt kahlattu vähintään yhdesti. Eräänlainen maali tämäkin. Yhdet sisäharjoitukset jäljellä. Pari kohtausta tulee muuttumaan, mutta pääpiirteittäin teksti pysynee tällä kertaa yllättävänkin samana. Lyhentynyt se toki on.
Kusturicaa tullut katseltua ja joitain vaikutteita sieltä esitykseen eksyykin. Mukava treenien alkuviikko takana, rajoittamaton ja paineeton.
Tänään pönttöjuttua ja ehkä YTn Kertomus sokeudesta. Huomenna Juoksuhautaa, jonka esityspaikkaan tehtiin eilen lavastusmietteinen retki. Lauantaina sitten taas Elmoa. Ja saunaa. Sunnuntaina sitten unta.

Muuttuva palapeli

Aika ajoin sitä pysähtyy miettimään mennyttä elämää ja sitä miten nykyiseen elämäntilanteeseen on päätynyt. Sitäpä sitten sopiikin mietiskellä.
Alan pikkuhiljaa kallistua kokonaispoliittisessa elämäratkaisussa ajautumisteorian puolelle. Ei ole mahdollista suunnitella elämää etukäteen ja toteuttaa sitä kuin jotakin ennalta käsikirjoitettua näytelmää. Sitä paitsi teatterissakin käsikirjoitus harvemmin on Jumalan sanaa, sen ainakin pitäisi olla ennemminkin pelikamaa. Ellei sitten satu tekemään sellaisten tosikkojen (tosin hienon kirjailijan) kuten Edgar Albeen tekstejä. Hän on vapauttavasti todennut tuotoksistaan, että kyllähän niitä tulkita saa, kunhan vain tulee samaan johtopäätökseen kuin hän.
Joskus parinkympin hujakoilla elämästä vallitsi sellainen kuva, että se on hallinnassa. Että kaikki menee, kuten pitääkin. Että kunhan tästä ja tästä ovesta käyn, niin päädyn tuonne ja tuonne. Kaipa se joillain niin meneekin, mutta useimmissa tapauksissa elämä näyttää tuoneen eteen suuren kasan yllätyksiä; fiiliksiä, että hei, en minä tätä tilannut!
Elämä on täynnä yllätyksiä, jotka usein alkuun tuntuvat pettymyksiltä. Varsinkin jos on tavoitellut jotain minkä eteen on tehnyt kovasti töitä, eikä oma haavekuva toteudukaan. Hyvänä esimerkkinä koulujen pääsykokeet, jotka useilla on kohta edessä. Elämän voi kuitenkin kaiken pakertamisen välissä yrittää nähdä kokonaisuudessaan leikkinä, luovana touhua. Sellaisena ettei sitä edes pitäne liikaa kahlita.
Luovuuden ja raikkaan uudesta nauttimisen ilon säilyttäminen elämässä ei ole helppoa. Tämän tietävät kaikki, jotka itseään aikuisiksi kutsuvat. Luovuuden suomenkielinen perusmuoto luovuus, osuu kuitenkin asian ytimeen ja lujaa. Kyseessähän on kaksiosainen sana, joka sisältää jotain hyvin oleellista luopumisesta ja uudesta.
”Kill your darlings” on yleinen fraasi dramaturgeilla, siis palojen järjestäjillä, rakenteiden hahmottajilla. Juuri ne tärkeimmät, rakkaimmat, ne lauseet, ihmiset ja ilmiöt, joihin suhtaudumme suurimmalla intohimolla, tulisi luovassa työssä väistää. Muuten jäädään tuleen makaamaan ja toistamaan itseään. Oman elämänsä suunnittelussa, jokainen toimii kuin dramaturgi. Sen, miten elämänsä juonii eteenpäin, soisi olevan jokaisen omissa käsissä. Ei ulkopuolelta tulevien odotusten, paineitten, historiallisten taakkojen, ei kenenkään muun käsissä.
Silti sitä joutuu kerta toisensa jälkeen toteamaan, että kuitenkin sitä on ainakin puoliksi muiden ihmisten käsissä. Muilla on valta ohjailla myös minun elämääni, halusin tai en. Se tekee elämästä vaarallista, koska kokonaispalapelissä voi jonkin rattijuopon pieni siirto aiheuttaa moneen pieneen palaseen suuren särön. Elämäänsä jatkavien kohdalla edessä on valinta katkeruudesta tai anteeksiannosta. Miten voi antaa anteeksi jotain, missä joko suoraan tai välillisesti kokee sellaista vääryyttä, mitä ei missään tapauksessa ole tilannut? Vai onko pakko edes antaa anteeksi? En minä tiedä, kysyn vain.
Joka tapauksessa maailma näyttäytyy usein järjettömänä paikkana; asioita tapahtuu ilman että niille löytyy selvää syytä. Joskus järjettömyys voi kuitenkin olla positiivinen asia. Ei tarvitse yrittää kahlita toimimistaan, koska sitä ei kuitenkaan voi tehdä, tai sillä ei ainakaan saa mitään hyvää aikaan.
Pelko estää etenemästä. Sitä vastaan pitäisi kaikkien taistella, vaikka se pelottaakin. Luopuminen omasta tiestä, siitä suunnitellusta, hallitusta, turvallisesta ympyrästä, voi johtaa johonkin uuteen. Täytynee vain ajautua seuraavaan haasteeseen ja kenties epäonnistumiseen. Nauttia samalla keväästä ja toivoa, että seuraava siirto on vuorostaan suopea ja onnellinen.

alkuun päästy

Viimeinen kokonainen viikko sisäharjoituksista alkamassa. Harjoitukset edenneet aikatauluissa ja mieli on vielä levollinen ja innostunut.
Elmoon saatiin vihdoin virallisetkin oikeudet, kun kirjailijan leski antoi siunaukensa harjoitusversiolle. Paria hahmoa ja kohtausta lukuunottamatta tämä harjoituksissa käytetty neljäs versio on ollut yllättävän toimiva. Harjoitusten ensimmäinen kolmannes on muutenkin leikkimistä ja esityksen suhteen vapaampaa hakemista. Tämä on vapauttanut kehimään mukaan mielenkiintoisia elementtejä, jotka luultavasti pysyvät mukana loppuun asti.
Tällä viikolla tulee myös musiikit mukaan kuvioihin sillä tasolla, että päästään kuuntelemaan Jeren tuotoksia. Ensi viikolla sitten käydään niiden kimppuun toden teolla, kun itse tekijä tulee pyöräyttämään bänditreenit käyntiin.
Juoksuhautaa pyöritellään vielä kerran viikossa- tyyliin. Toukokuu siitäkin tiukkaa tekemistä, samalla kun Koneen Pönttöjuttua pistetään purkkiin.
Kiirettä kohenevalla tahdilla, mutta en valita; mmmmukavaa aikaa!

arkisia asioita

Sunnuntaiaamu. Pari kuppia hyvää mausteista kahvia jo kuivuneen ruisleivän kera. Päivän lehti. Ulkona kevät, sateista ja puhdistavaa. Koiran tassuista kiva määrä kuraa suihkuhuoneen lattialle. Märän koiran tuoksua, ulkona tuoksuu kevät. Ikkunasta näkyy puisia taloja, satunnaisesti ihmisiä liikkeellä, olkkarin huoneen seinä jytisee silloin tällöin, kun veskari on yllätetty ja kuti iskeytyy meidän seinään pihan perällä olevasta pallokentästä.
Arkisia toimia ja ääniä. Niitä on viime aikoina tullut mietittyä ja harrastettua. Molemmat käsillä olevat ohjaukset ovat jollain muotoa arkisuuden puolustuspuheita. Elmon tragedia syntyy arjen tavoittelusta mahdottomassa roolissa. Matti Virtanen taas haluaa arjen takaisin ja ajautuu mahdottomaan yritykseen hankkia omakotitalo ja perhe takaisin. Sisaresityksiä näistäkin tullee, kuten viime kesän jutuistakin. Käsiteltävät teemat ajautuvat molemmissa samoille linjoille, arkisuuteen, haluun nauttia yksinkertaisista asioista, huomata ne ympärillään kaiken muun hysterian keskellä. Yritys hetkeen.
Tänään voisi käydä katsastamassa viimeisimmän version Jäniksen vuodesta, pikkaisen urheilua ja lueskelua. Jostain syystä tulevat jutut on nyt yhden ohjauksettoman päivän jälkeen pyörineet päässä. Semmoiset proggikset, joiden toteutuksen aika on ehkä parin vuoden päästä. Tällainen haaveilu ja esitysten miettiminen ilman konkretiaa on välistä todella vapauttavaa. Ei aikatauluja, ei tavoitteita, vain ajatuksia.